lauantai 20. tammikuuta 2018

Varpaiden lämmitystä

Mustarastas tähystää leikkimökin katolla

Mikäli kaikki muutkin viikot hurahtavat ohi samaa vauhtia, kuin kulunut viikko, on hartaasti odotettu kevätkausi käsillä ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Etelärannikko sai vihdoin lumipeitteen. Kauniin pehmoista pumpulilunta sopiva kerros ja pikkupakkasta. Ehkä voin vielä toteuttaa aikomani hankikylvöt eli kylmäkäsitellä muutaman siemenpurkin, kun nyt on hanki, jonka uumeniin purkit kaivaa.

Retkiluistelija lumituiskuisella järven jäällä.

Kansalaisoikeuskin on suoritettu eli kävin äänestämässä. Koti on viikkosiivottu ja samalla vaihdoin keittiön joulunpunaiset verhot keväisempiin. Ulos on ollut aikomus mennä kuvaamaan tuoretta lunta ja valkoista maisemaa, vaan enpä ole valoisaan aikaan ehtinyt.


Tähän mennessä talvi on ollut todella leuto. Viime päivinä on ollut pakkasta,  mutta kertaakaan mittari ei ole pudonnut edes -10 asteeseen. Tykkään nukkua viileässä ja niinpä laitan patterin makkarissa päälle vasta oikein kylminä päivinä tai jos kylmyyttä jatkuu pidempään. Makkarin lämpömittari näyttää silti +17 - +18 astetta ja se riittää hyvin, sillä päivisin en juurikaan makkarissa aikaani vietä. Oikein sopiva lämpötila nukkumiseen, kunhan varpaat saa lämpimiksi. Siinä auttaa unisukat ja Lontoon matkalta tuomani kuumavesipullo.


Täytän pullon nukkumaan mennessäni kiehuvalla vedellä ja sujautan sen peiton alle jalkopäähän. Pullon viereen sitten unisukkaiset varpaat ja kylläpä tuntuu ihanalta. Ihanuutta tietenkin lisää myös selän takana nukkuva lämpöinen ja pehmoinen kissa.

Pullon materiaali on kumia ja sen päällä on pehmoisesta kankaasta tehty suojuspussi. Ihmeellisesti pullo pitää lämmön, sillä aamullakaan se ei ole täysin viilennyt. 

Toin kuumavesipulloja Lontoosta myös tuliaisiksi, mutta miksi ihmeessä omaan kotiin vain yhden ainokaisen? Olivat nimittäin hyvin edullisia ja litteinä sujahtivat mukavasti matkalaukkuun. Kunhan joku tuttu kertoo matkaavansa Britteihin, nakitan hänet tuomaan pari pulloa minulle.


Sain vihdoin tsekattua vanhat siemenvarastot ja muutama pussi uusiakin on jo pöydän kulmalle kaupasta kulkeutunut. Kylvömulta pitäisi tuoda autotallista varastoon lämpiämään, mutta sitä ennen on se kylvösuunnitelma saatava vähintäänkin alulle. Mieluummin valmiiksi asti. Viikonlopulle olisi taas pitkä lista mieluisaa ja vähemmän mieluisaa tekemistä. Mistähän aloittaisi? Ehkä sentään ulkoilusta. Siitä saa energiaa ja jaksaa taas pureutua sisähommiinkin.

Blogger näyttää edelleen takkuilevan kommentoinnin kanssa. Mistähän johtuu?

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!

43 kommenttia:

  1. Samanlaista lämpötilaa makkarissa on myös meillä, joten tuollainen kuumavesipullo olisi hyvä idea.
    Huh, onko jää todella niin kestävää, että sinne uskaltaa mennä luistelemaan? Keski-Suomessa jäiden heikkoudetsa on ainakin varoitettu.
    Kauniin valkoista ja lumista, kuvauksellista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On täälläkin heikoista jäistä varoitettu, mutta monet tuntuvat tietävän asiantuntijoita paremmin.
      Tehtiin pitkä metsälenkki. Metsässä oli kaunista ja sen verran vähän lunta, että hyvin pääsi kulkemaan.

      Poista
  2. Mukavaa ku teki saitta lunta. Meillon pakkaasta n. 15 astetta ja luntaki iha riittävästi. Kuumavesipullo oliski ihana, mullon aina jalakoohin kylymä.
    Parit siämenet oon kans ostanu, mutten sen kummempia suunnitelmia oo teheny. Mun kylyvökset ku on äkkiää kylyvetty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on kaunista täälläkin. Ensi viikon alkuun on luvattu -17 astetta ja pari päivää siitä eteenpäin +4. Vaihtelevaa, ei voi muuta sanoa.
      Tykkäisit varmaan kuumavesipullosta. Se lämmittää varpaita erinomaisesti.

      Poista
  3. Mukavaa viikonloppua myös Sinulle :)

    Ronja

    VastaaPoista
  4. Teillä onkin ollut lauhempaa kuin täällä. Muutaman päivän takainen tuuli teki oloista siperiaa, ja vaikka sen jälkeen on ollut kirpeämpää pakkasta, mutta tyyntä, tuntuu se jotenkin leudommalta.
    Tämä lumimäärä riittää oikein hyvin, ei joudu raskaisiin lumitöihin - teille päin on kai monena viime talvena tullut ihan älyttömästi lunta.
    Kuumavesipulloja saa ostaa Instrumentariumista, mutta niissä ei ole tuollaisia nättejä päällisiä, tai ei ainakaan viimeksi kun kävin, olivat noita perus-sisuskumipulloja. Mutta päällisen noi NEULOA ;-) Ohjeita olen nähnyt monessakin kirjassa, ja varmaan netistäkin löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen lumi- ja pakkasmäärä passaa erinomaisesti. Valoisaa, kaunista ja hiukan kasveille suojaa. Ja sulaa nopeasti, kun sen hetki tulee.

      Näkyi netissä olevan useammassakin paikassa noita kuumavesipulloja. Joissain oli huovutettu design-päällinen. Eipä itse tekienkään mikään iso ongelma olisi. Jokin pehmeä päällinen kyllä on tarpeen, sillä varpaat etsiytyy väkisinkin pullon kylkeen peiton alla. Ihanalta tuntuu. Pienet on ilot meikäläisellä.

      Poista
  5. Minunkin pitäisi aktivoitua noiden suunnitelmien kanssa. Jostain syystä vaan tuntuu, ettei sellaista rauhallista hetkeä löydy, jolloin sitä tekisi. Ihanaa, että kohta pääsee istutushommiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tässä vielä mitään tulenpalavaa kiirettä kylvöjen ja suunnitelmien kanssa ole. Tuleva kasvukausi kyllä pyörii jo ahkerasti mielessä ja odotus tuntuu mukavalta.

      Poista
  6. Mukava kun saitta lunta. Meillä sateloo hiljakseen kevyttä pakkaslunta ja mittarin lukemat -6, muanantaille on luvassa jo melekein kakskymmentä, hrr!
    Mie en kyllä noin kylymässä sais unta. Varmasti hyvä tuo kuumavesipullo kuhan veit ei lörähä sänkyyn.
    En oo vielä kylyväny mittään, loppukuulla alotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes yhtä kylmää on tänne alkuviikolle luvassa ja loppuviikolle sitten +4. Saapa nähdä, miten lumien käy.
      Alkuun minä pelkäsin, että jos vaikka kuumavesipullon korkki pettää ja makaan siellä märissä lakanoissa. On se hyvin tiivis ja tiukka, joten pelkoni taitaa olla turha.

      Poista
  7. Minulle tulee kuumavesipulloista aina mieleen Agatha Christien dekkarit, no onhan se kuumavesipullo kyllä niin perienglantilainen...varmasti yhtälailla lämmittää ihanasti täällä Suomessakin.
    Meillä kun on tuppaa muutenkin olemaan ahdasta sängyssä, saattaisi lämmmin kuumavesipullo houketella loputkin kissat minun jalkoihini. Pitänee tyytyä noihin kissalämmittimiin ja toivoa, että itselläkin edelleen on joku nurkka sängystä käytössä.
    Täälläkin satoi vähän lunta, vähän enemmänkin olisi saanut tulla, muutamana päivänä on ollut jo lähes 15 asteen pakkasia. Taitaa tosin tulla nollakelit taas puolen viikon jälkeen.
    Jotain takkuilua tässä kommentoinnissa tosiaan nyt on ollut, ei mielestäni sen kummempaa, kuin että hitaasti toimii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä sinulla taitaisi enää kuumavesipullolle tilaa löytyäkään. Kissa on erinomainen lämmittäjä. Juuso ei ole koskaan tykännyt nukkua jaloissa, vaan sen pitää päästä selän taakse.
      Taitaa lumet ja pakkaset saada pian kyytiä. Juuri radiossa kerrottiin ensi viikon sääennustukset ja plusasteista vesisadetta taas luvassa. Ehkä mieluummin olisin pitänyt tämän valkean pumpulilumen. Aika kylmää teillä on ollut. Toivottavasti kasvit kestävät kylmyyden.

      Poista
  8. Hauska tuo mustarastas. Sama lintu taisi meillä käydä terassilla herkuttelemas jäisillä ompuilla. Sinulla on ihanat sukka postaukset. Olen pitkästä aikaa viritellyt kutimet ja sukka valmistumassa. Körtit voisin kans tehdä ja Broken seeds blogissasi on aivan ihana! Miten osaisin niissä olevan kauniin resorin kutoa? Oletko siitä kirjoittanut jossain postauksessa?....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin tyystin unohtanut, että mustarastaat tykkäävät myös omenista. Jääkaapissa taitaa olla pari ruttuista omppua, jotka vien huomenna mustiksille. Kiitos muistutuksesta.

      Selasin sukkakuviani ja varmaan tarkoitat valepalmikkoa, jota ainakin yksissä broken seed -sukissani on. En ole sitä muistaakseni missään selostanut, mutta siihen löytyy useita hyviä ohjeita googlettamalla. Helppo ja kiva malli resorista tai vaikka koko sukassa. Useimmiten kudon tavallisen resorin 1 oikein, 1 nurin ja oikean silmukan kudon takateunastaan. Siten resorista tulee napakkaa ja nättiä. Kutominen on tosi mukavaa ja rentouttavaa. Olen tainnut jäädä koukkuun... ei vaan puikkoon.

      Poista
    2. Täytyypä googletella ennen kuin aloitan uudet sukat. Tuo takareunan kudonta olikin hyvä vinkki :). Juu sama täällä. Nyt on puikot liimaantuneet näppeihin ja jaloissa pyörii kassillinen lankakeriä - ja luullakseni keräkasa taitaa vielä kasvaa kun törmään kaupoissa vastustamattomiin uusiin lankoihin.....

      Poista
  9. Ihanat talvikuvat, etenkin mustarastaasta. Itse en ole ehtinyt yhtään valoisana aikana pihalle kuvaamaan. On tämä tammikuu sen verran puuhaa täynnä.
    Ja juuri katsoin sääennustetta.. lupaa vesisadetta ensi viikolle. Toivottavasti lumet pysyvät, nyt on niin kaunistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Puuhaa on ollut minullakin ja lisäksi tammikuu on ollut aika pimeä ja auringoton. Auringonpaiste innostaa ulos ja kuvaamaan silloinkin, kun aika on kortilla.

      Tulevan viikon sääennuste ei ole kovin mieltä ylentävä. Jospa ennuste menisi tällä kertaa täysin pieleen ja lumi säilyisi vielä jonkin aikaa.

      Poista
  10. Tuollanen "pullo" olis kyllä mun viluvarpaillekin mukava.
    Lunta olis täälläkin, niin ettei ikkunasta näe ulos. Kevätaurinkoa kaivataan kyllä niitä kasoja sulattamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä päin onkin ihan kunnon talvi. Soisin näiden meidän lumien säilyvän edes hetken aikaa, mutta ei hyvältä näytä.

      Poista
  11. Kyllä talvi nyt antaa parastaan. Muutama aste pakkasta, lähes tuuletinta ja puhdas hanki kaikkialla ihailtavana.
    Varmaan hyvä tuo kuumavesipullo. Tykkäämme molemmat, sekä minä, että mieheni nukkua viileässä, mutta vuoteeseen mennessä jalkoja usein alkuun palelee. Auttaisi siis meitäkin vastaavanlaisen hankinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumavesipullo lämmittää peiton alla todella hyvin ja pitää varpaat myös lämpiminä. Ihmeellisesti pullo lämmittää ihan aamuun saakka, vaikka minulle riittäisi edes siihen saakka, kunnes nukahdan. Oivallinen yhdistelmä muuten viileän makuuhuoneen kanssa.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Painovirhe......siis piti olla tuuletonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta karkaa noita painovirheitä alituiseen, kun en aina muista tarkastaa tekstiä ennen julkaisua. Usein asia kyllä selviää lauseyhteydestä, vaikka yksittäinen sana olisikin väärin.

      Poista
  14. Kuumavesipullo voisi olla minullakin, meidän makuuhuone on myös melkoisen viileä, hyvin nukuttaa, mutta ensin pitää saada peiton alle lämmin olo. Lumipeite olisi ihana olla vähän pidemmän aikaa, mutta lupailee jo sellaisia lämpöasteita, että taitavat sulaa ensi viikolla kokonaan. No, ei minun hankikylvöni kyllä onnstuneet viime talvena, joten eipä haittaa, jos jäävät tekemättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kuumavesipulloa alkuun brittiläisenä hömpötyksenä, mutta muutaman yön kokemuksen jälkeen se on osoittautunut oivalliseksi välineeksi viluisille varpaille. Ei tarvitse koko makuuhuonetta pitää jalkojen vuoksi liian lämpimänä.

      No, niin. Mietinkin, mitä tänään piti tehdä: ne hankikylvöt. Innostuin leipomaan ja muu sitten unohtui.

      Poista
  15. Viileässä makuuhuoneesa on hyvä nukkua, varpaat lämpöisinä, totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Viluisilla varpailla ei tahdo uni tulla.

      Poista
  16. Kylläpä on loistava idea tuoda tuomisiksi kuumavesipulloja Englannista! Siellä ne ovat arkista kulutustavaraa, joten ovat varmasti edullisia, ja Suomessakin niillä on varmasi käyttöä! Kuumavesipullot olisi ihania vaikkapa mökillä, ja miksei kylminä viimaisina talviöinä kotonakin - uni ei nimittäin tule, ennen kuin varpaat on lämpöiset.
    Onpa kiva että tekin saitte vähän lunta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumavesipullot olivat Lontoossa edullisia ja niihin kuului jo valmiiksi päällinen, joita löytyi erilaisissa materiaaleissa ja väreissä. Lämmittää todella mukavasti varpaita.

      Poista
  17. Minunkin varpaat kaipaisivat lämmikettä. Nyt olen tyytynyt villasukkiin. Minulla on vielä käsityökausi menossa. Kohta pitäisi keskittyä siemenostoksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin riittää vielä aikaa käsitöille, sillä kylvöksillä ei ole kiire. Vaikka siemenpussukat ovat kyllä niin houkuttelevia, että hissukseen ne alkavat pöydällä pyöriä.

      Poista
  18. Kuumavesipulloista tulee tosiaan mieleen Agatha Christie:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäläinen nukkuukin nyt sitten Agatha Christien hengessä; kuumavesipullo varpaiden vieressä.

      Poista
  19. Suloinen rastas! Hankikylvöjä harkitsin myös, kunnes selvisi, että ensi viikolla iskee taas lämpöaalto ja sadekelit.
    Hyvä idea tuo kuumavesipullo ja vielä mukavan pörröinen. Voisin kuvitella, että vetäisi meillä myös kissoja puoleensa.
    Reipasta viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtaisiko taimipurkkien ulos laittaminen riittää kylmäkäsittelyyn? Pitäähän monet siemeniä jääkaapissakin. Pari vuotta sitten laitoin kylvöpurkit kasvihuoneeseen ja keväällä niissä alkoi versoa. Näin kasvatin mm. sinivaleunikkoa.

      Poista
  20. Minä kärsin nukkumaan mennessä vähän liiankin lämpimistä jaloista, varpaita täytyy 'tuulettaa' peiton raosta :) Suloisen näköinen kuumavesipullo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on oikeat unelmavarpaat, kun eivät palele. Parikymppisenä pärjäsin hyvin talvisinkin ilman villasukkia. Viime vuosina jalat ja varpaat ovat muuttuneet herkästi paleleviksi, vaikka muu kroppa ei edelleenkään paksuja vaatteita kaipaa.

      Poista
  21. Kiitos Between haasteesta, vastailen pikinmiten! Voi että, miten en ole tajunnut tuoda tuliasina noita, mies lähtee tulevaksi viikoksi Lontooseen ja kerroin heti, että jos eksyy vaikka Bootsille, ostaisi minulle pari ;) Päällisenhän voisi vaikka neuoloa itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa, jos haaste kelpaa. Vastaamisesta ei ole hoppua. Jossain sopivassa välissä vaikka.

      Ostin kuumavesipullot halpiskauppa Primarkilta. Päällinen kuului hintaan ja värivaihtoehtoja oli mukavasti. En nyt 100 %:n varma ole, mutta muistelen pullojen maksaneen n. 5 euroa (mitä se sitten punnissa olikaan). Primark löytyi aika keskustasta tai ainakin keskeiseltä paikalta.

      Poista
  22. mainio tuo mustarastas, sulattelee talia lähellä, ettei turhaan lentelyyn kulu energiaa;))
    viileä makkari ja unisukat kuuluu asiaan täälläkin, kuumavesipullo on komerossa odottamassa uutta päällisistä.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!