Sivut

lauantai 20. elokuuta 2011

Syksyn merkkejä


Onneksi sääennustukset eivät aina mene ihan putkeen. Tänään piti sataman, mutta ulkona on aurinkoinen ja kohtalaisen lämmin päivä. Tosin tuulee aika navakasti ja kotikoivusta lentää oksa poikineen pihamaalle. Koivunsiemeniä on joutunut lakaisemaan terassilta jo viikkotolkulla, eikä se näytä loppuvan lähiaikoina. Koivut tosiaan varmistavat jatkuvuutensa. 

Tämä on sitä aikaa, jolloin ihmiset kehuvat kovasti tykkäävänsä syksyn viileydestä ja iltojen pimenemisestä. Myönnän auliisti, etten itse kuulu tuohon joukkoon. Haluaisin kesän ja lämmön sekä erityisesti valoisuuden jatkuvan. Edessä on kuukausitolkulla pimeyttä ja kylmyyttä, mahdollisesti rankkoja lumitöitä ja liukkautta. En yhtään tykkää.

Sen sijaan, että olisin tehnyt jotain konkreettista pihamaalla, olen lähinnä löhönnyt terassilla tai sisällä ja selannut lehtiä sekä lukenut kirjaa. Toki nurmikko on pitänyt leikata; se kun kasvaa hurjaa vauhtia. Mielessäni olen kyllä pohtinut pihaa ja kasveja ajoittain hyvinkin tiiviisti. Kenties suunnitelmani jalostuvat, kun niitä pyörittelen ajatuksissani ahkerasti. Tai sitten ei. Käsiä kyllä polttelee mennä lapiohommiin, mutta jokin estää vetämästä hanskoja käteen ja hakemasta lapiota kellarista. Olisiko tuo ajatustyö sittenkin vielä kesken? Näin loppukesästä tulee aina sellainen hätä ajan loppumisesta. Keväällä tuntuu, että kaikki mahdollinen on vielä edessäpäin. Että aikaa on vaikka mihin ja että millään ei oikeastaan ole vielä kiirettä. Onneksi niin, sillä muuten ei kai tulisi lainkaan levättyä ja nautittua kesän lämmöstä ja upeista kukista. No, eihän se lumikaan ihan ensi viikolla sada, joten kyllähän tässä ehtii toteuttaa useitakin projekteja.

Sadonkorjuun aika jatkuu. Marjapensaat on jo tyhjennetty, eikä omenasato ole kummoinenkaan. Aronioita tulee tänä vuonna hurjasti. Mitähän niistä tekisi? Sellaisenaan ne ovat hiukan karvaita, joten johonkin toiseen sekoitettaminen olisi tarpeen. Pakastin alkaa kyllä olla täynnä. Taidan kysyä naapureilta, josko haluavat. Kasvimaalta tulee sipulia ja punajuurta. Sen sijaan kurkut ja kurpitsat eivät taida ehtiä valmiiksi ennen kylmiä. Kurpitsoissa on toistaiseksi aivan pieniä alkuja.


Ruusunkiulukoissa on eroa. Punalehtiruusu tekee hienoja rykelmiä ja ainakin tänä vuonna oksat suorastaan notkuvat kiulukoista. Taidan jättää elukoitten syötäväksi - jos siis joku niistä tykkää. Voisin jonain päivänä tutustua näiden kiulukoiden sisäpuoleen. Muksuna tuli kerättyä kurttulehtiruusun marjoja. Niistä kerättiin sisuksen siemenet pois heitettäväksi - tai joskus jonkun puseron sisään laitettavaksi ikäänkuin kutituspulverin sijaan, ja siten  se päällikuori syötiin. Kypsänpunaisena se oli aika makoisaa.


Aiemmin ei tosiaan meidän ruusupensaisiimme ole näin paljon kiulukoita tullut. Punalehtiruusuun jonkun verran, mutta muihin ei paljon mitään. Eivät ole vuodet veljeksiä keskenään tässäkään suhteessa. Täytynee googlettaa, josko löytäisin jotain hyödyllistä käyttöä ruusunmarjoille. Tuovathan ne sellaisenaankin pensaisiin syysväriä ja kauneutta. Talven aikana täytyy perehtyä syyskukkijoihin, sillä tässä vaiheessa kukassa olevia kasveja puutarhassani on aivan liian vähän. Kohta on vain ruskeita rankoja ja mädäntyvää lehtimössöä.



Kriikunasato näyttää siedettävältä, ehkä viime vuonna tuli enemmän. Kriikunat eivät kuitenkaan ole vielä aivan kypsiä ja ne tulee syötyä sellaisenaan. 80-90 -luvun työpaikassani oli pomolla tapana tuoda puutarhastaan kriikunoita minulle ja muille syötäväksi. Kriikuna on kuin luumu, mutta huomattavasti pienempi, ehkä vähän kirsikkaa suurempi. Niitä pitäisi oikeastaan syödä pihamaalla istuen, jolloin voisi toisesta suupielestä sylkeä kiviä pois samalla kun toisesta suupuolesta työntää uutta hedelmää sisään. Kotimme lähistöllä on vanha tontti, jossa kriikunapuita kasvaa villiintyneenä. Ohi kulkiessa tuli aina napsittua puista kypsiä hedelmiä. Kerran sitten päätin, että lähden kaivamaan taimia omalle pihalle. Kysyin vastapäätä asuvalta herralta, kuka villiintyneen tontin omistaa ja olisiko mahdollista ottaa sieltä taimia. Hän kertoi, että osa hedelmäpuista tulee jäämään rakenteilla olevan sähkökaapin jalkoihin. Hyvällä omalla tunnolla sitten kaivoin muutaman taimen ja istutin meidän puutarhaamme. Nyt tuolle tontille on suunnitteilla puisto. Hyödynnetäänköhän puiston rakentamisessa kriikunapuut vai jyrätäänkö ne kokonaan pois?
On Huvituksessa sentään muutama omena.
Meidän puutarhassamme kasvaa viisi omenapuuta, joista toinen Valkea kuulas on vielä aika pieni. Vasta kolmatta kesää pihallamme kasvanut. Huvitus on niistä matalakasvuisin ja sen hedelmät kypsyvät kilpaa Valkea kuulaan kanssa. Huvituksen hedelmistä tulee kauniin punaisia ja niiden malto on makean pehmeää. Valkea kuulaan varmaan useimmat tuntevat. Se pitäisi melkeinpä syödä suoraan puusta, sillä maahan pudotessaan se pehmeydessään pilaantuu nopeasti. Nimensä mukaisesti Valkea kuulaan hedelmä on valkea ja kypsänä tosiaan niin kuulas, että miltei siemenet näkyvät. Meidän Valkea kuulaamme kärsi nuorena pakkasvaurioista ja pupujussin hampaista, joten siitä on jouduttu osa sahaamaan kokonaan pois. Voi olla, ettei jäljelle jäänyt osa vanhaksi elä ja siksi olemme istuttaneet uuden taimen.

Punakaneli on hiukan rotevampi kuin Huvitus. Sen hedelmät ovat ehkä hiukan pienempiä, mutta herkullisia syötäviä. Punakanelilla kesti aika pitkään tulla satoikään (ainakin meidän puutarhassamme), mutta se on ollut todella tuottoisa. Syys-/talviomenamme nimestä en ole aivan varma. Se voi olla Antonovka. Se on voimakaskasvuinen ja pääsikin kasvamaan liian suureksi, kun emme älynneet alkuvuosina sitä ajoissa leikata. Sen hedelmät kypsyvät aika myöhään, mutta ihan kypsinä ovat herkullisia., hiukan happamia. Valitettavasti siihen tuppaa joka vuosi tulemaan monensorttisia pilkkuja ja usein omenat mätänevät suoraan puuhun. Lienee muumiotautia, jonka vuosi joudun joka syksy hautaamaan omppuja maahan.

Talvella innostuin hiukan liikaa leikkaamaan omenapuitamme. Ukkokultani on aivan varma, ettei meille sen vuoksi tule juuri minkäänlaista satoa tänä vuonna. Voi siinä olla perääkin, mutta monet muut ovat kertoneet, ettei heillekään ole kummoista satoa odotettavissa. Kahtena edellisenä kesänä omenapuut ovat notkuneet hedelmistä ja niitä on saanut syödä kyllikseen. Myös hilloksi ja pakastettavaksi omenia on riittänyt. Ehkä puumme pitävät nyt lepovuotta. Ehkä kukinta ei onnistunut.
Vasta vauvakurpitsa
Torstain Hesarin ruokapalstalta löytyi "Kärsimättömän suklaakakku" -ohje. Todella helppo väsätä ja hyvänmakuinenkin. Pakkohan sitä oli kokeilla. Sinänsäkin mukava ohje, että toteutukseen ei tarvittu suklaata, mitä harvoin meidän kaapeista löytyy. Tai löytyy joskus, muttei yleensä pitkään. Se kun tulee syötyä sellaisenaan. Ja tässä tuo kakkuohje kiinnostuneille:

Sulata 200 g voita tai margariinia ja jäähdytä.

Riko kulhossa neljän munan rakenne haarukalla ja sekoita rasvaan.
Sekoita keskenään 3 dl sokeria, 3 dl vehnäjauhoja, 1 dl tummaa kaakaojauhetta, 2 tl leivinjauhetta ja 2-4 tl vaniljasokeria.
Yhdistä ainekset nopeasti lastalla sekoittaen.
Paista 200 asteessa uunin alaosassa noin 45 minuuttia. Kakun sisus saa jäädä keskeltä kosteaksi. Jäähdytä ja siirrä tarjoiluvadille.

Paistoin omaa kakkuani 40 minuuttia ja se tuli sisältäkin ihan kypsäksi eli seuraavan kerran otan muutaman minuutin aiemmin pois uunista. Jokaisen tulee tietenkin huomioida oman uuninsa paistotyyli. Muuten kakku onnistui hyvin ja maistuu suklaiselta. Helpoin suklaakakku, jonka olen koskaan tehnyt.

Meidän Juuso-kissamme on ollut viime aikoina turhautunut ulkoilemiseen, kun on ollut kovin kosteaa. Nyt tuuli on kuivannut pitkän heinikonkin ja karvapoika köllötteli auringonpaisteessa nautiskellen. Oi, huoletonta kissanelämää! Eilen katti yllätti ja toi ensimmäisen kerran saaliinsa oikein sisälle näytille. Kuollut lintu, jota oli pikkuisen höyhennetty, muttei kuitenkaan kelvannut syötäväksi. Koska Juuso on pihalla flexissä, ei sen mahdollisuudet lintujen metsästykseen ole kovin suuret. Epäilen linnun olleen jo entuudestaan loukkaantunut. Otin linnun talouspaperilla käteeni ja kiikutin kompostin päälle. Sieltä ukkokulta kävi sen hautaamassa. Sanoin Juusolle, etten yhtään tykkää antaa pisteitä hänen saaliilleen ja vastedes saisi rajoittaa metsästyksensä hiiriin ja myyriin. Mielestäni ihmiset kuitenkin meluavat turhaan kissojen vaarallisuudesta pikkulinnuille. Enpä usko kissojen pystyvän maailmasta lintuja hävittämään, mutta sen sijaan ihmisellä on siihen kaikki keinot ja valitettavasti myös tahto. Eläimet tappavat syödäkseen, vain ihminen huvikseen ja rahasta tahi muuta hyötyä saadakseen.
Ja sitten päivän arvoitus: Mikä on tämä kihartunut kasvi? No, Rentun ruusu eli Maitohorsma. Enpä ole aiemmin huomannut näin läheltä katsoa, hauskan näköinen.