Syyspäivien huumaa

Onneksi sateisten päivien välissä on myös auringon lämmöllään täyttämiä upeita syyspäiviä, jolloin on ihan pakko mennä ulos edistämään puutarhan valmistamista talveen. Vielä on ruukuissa pelargoneja ja yksi petuniakin amppelissa. Enpä raaski heittää pois kukkivia kasveja. Olisipa nyt viher- tai kasvihuone, jonne voisin siirtää pelakuut jatkamaan kukintaansa ja odottamaan ensi kesää. Pihalla riittää haravoitavaa, mutta keltaisten lehtien kavalkadi saa vielä odottaa. Ensin on leikattava tuoksuvatukat, tatarit ja osa pajuangervoista. Tatarien varsi on ontto ja vetinen, joten ensimmäiset pakkaset saavat korkeat kasvit kumartamaan maata kohden. Tuoksuvatukoita ei tarvitse leikata alas, ainakaan joka vuosi, mutta minusta ne kasvavat kauniimmin joka vuotisella leikkauksella. Myöskään pajuangervojen leikkaus ei ole välttämätöntä. Niitä minulla on kuitenkin aika monessa paikassa ja säännöllisin väliajoin leikkaan vuorollaan kukin kasvuston maan tasalle. Tänä syksynä on alapihan takalaidan aidanteen vuoro. Näin saan siivottua pensaiden alustoja ja samalla hiukan rajattua varsin hanakasti leviävää pajuangervoa. 

Puuhaaminen pihassa ja puutarhassa on oivallista hyötyliikuntaa. Huomaamatta kuluu tunti jos toinenkin ja työn tulokset näkyvät nopeasti ympäristössä. Alapihalla on komea kasa oksia odottamassa hakettamista ja onhan tuossa aina välillä tullut hiukan haravaankin tartuttua. Minun ei kyllä pitäisi mennä pihalle laisinkaan, ainakaan silloin, kun aikaa on vain vähän käytettävissä. Tuntuu harmilliselta keskeyttää haravoiminen ja kottikärryjen kärrääminen. Minusta on mukava saada aina jokin tietty homma hoidettua, lohko haravoitua tai pensaat leikattua. Pihatöiden lopettaminenkin on oma rituaalinsa, jota ei viitsi kovin montaa kertaa saman päivän aikana tehdä. Saappaat on yleensä sen verran kuraiset ja roskaiset, että ne pitää putsaamisenkin jälkeen jättää hetkeksi ulos kuivahtamaan, vaatteet vaativat ravistamisen ja sukat vaihtamisen, on helpointa nakata kaikki pesukoneeseen ja pyöräyttää pihatamineet seuraavaa kertaa varten puhtaiksi.

Talomme puiston puoleisessa päädyssä kasvaa iso Tuomi. Emme ole sitä siihen istuttaneet vaan luonto on hoitanut homman. Tämä tuomi kukkii joka kevät komeasti, eikä siihen vielä kertaakaan ole tullut sellaista harmaata verkkoa, kuten usein tuomissa näkee. Keskityin oikein tutustumaan tuomemme kasvutapaan, joka ei liene mitenkään epätavallinen, mutta erikoinen kylläkin. Hassusti se on kasvattanut tuollaisia tukiulokkeita, joissa on omat juurensa. Myös osa oksista taipuu kauniisti kaarelle ja niistä lähtee uusia oksia suoraan kohti taivasta kuin myös emo-oksan tapaan kaareutuvia. Puisto on tuossa kohtaa aika tiheä, joten varmasti valo-olosuhteet vaikuttavat oksien kasvusuuntaan. Samoin muutamina viime talvina lumi on painanut puun oksia kaarelle, johon asentoon ne ovat sitten jääneet. Joitakin oksia olen puusta katkaissut niiden kasvaessa jo liian lähelle taloa. Myös alaoksia olen toisinaan harventanut, koska niillä on ilkeä tapa tarttua hiuksiini kulkiessani tuomen lähistöllä. Tuntuu ilkeältä, kun on juuri intensiivisesti syventynyt tekemään jotain ja samassa joku tarraa hiuksiin kiinni. Muutaman sentin siinä pelästyneenä loikkaa ilmaan, kunnes tajuaa puun oksan takertuneen hiuksiin.

Alapihan vaahtera on kasvattanut itselleen hauskan sammalsukan. Alapihalla en ole vielä aloittanut haravointia, sillä lehtiä on tulossa runsaasti lisää. Omenapuut pudottavat lehtensä yleensä aika myöhään, viimeisinä. Noita vaahteranlehtiä riittää vaikka toisille jakaa. Ne ovat isoja ja kovia, maatuvat hitaasti. Yleensä haravoin suurimman osan niistä kasvimaalle ja sitten lehdet käännetään maahan. Siellä sitten lannoittavat vihanneksia ja juureksia seuraavat vuodet. Nyt täytyykin hieman miettiä, mitä alapihan lehdille sitten tehdään, jos toteutamme suunnittelemamme kasvilavat.

Luin Wikipediasta, että vaahtera kasvaa 10-20 m korkeaksi ja on nopeakasvuinen. Vuosikasvu saattaa olla jopa metrin hyvänä vuotena. Myös itävyys on hyvä, minkä kyllä huomaa. Pieniä vauvataimia saa nyhtää kesäisin kukkapenkeistä, ellei halua vaahterametsää omalle pihalleen. Ja sitähän minä en tietenkään halua.

Kissoilla on kummallinen tapa lötkähtää aamulehden päälle ja juuri siihen kohtaan, jota olet parhaillaan lukemassa. Tämä ei ole ominaista vain meidän Juusolle vaan muiden kissanomistajien kanssa juteltuani tuntuu olevan hyvin yleistä kissojen käyttäytymistä. Tässä vuosien varrella on tietenkin kehittynyt erilaisia tapoja olla piittaamatta lehden päällä pitkänään makaavasta kissasta. Luen sen, minkä kykenen ja ryhdyn sitten laittamaan aamupuuroa. Jossain vaiheessa katti kuitenkin kyllästyy aamulehtitaktiikkaansa ja lehti on jälleen luettavissa. Yleensä lehden päälle tuleva kissa kerjää rapsutuksia ja huomiota. Kesällä sillä ei juurikaan ollut aikaa makailla ihmisten ilona vaan ulos piti päästä hetimiten. Mitä kosteampaa ja kylmempää ulkona on, sen enemmän Juusokin viettää aikaa meidän seurassamme. Ja makaa aamulehden päällä.

Tuumasin eilen, josko meidän Juusolla ei ole tarpeeksi virikkeitä. Ostin sille eläinkaupasta aktivointilelun, jonka sisään laitoin kissanminttukarkkeja. Niistä Juuso tykkää kovasti. En ollut näkemässä kissan ensikohtaamista uuden lelunsa kanssa, mutta muiden kertoman mukaan se oli ohikulkiessaan pysähtynyt hiukan nuuhkaisemaan olkkarin matolla olevaa muovilelua ja kävellyt sen jälkeen reippaasti ohi kohti työhuoneen tuolia, jolla se tapaa ottaa nokosiaan. Ei siis erityisemmin aktivoitunut lelusta. No, onneksi lapsen kissaveljekset ovat tulossa hoitoon muutaman viikon kuluttua. Nemolla ja Lokilla yleensä riittää virtaa ja kiinnostusta ihan mille vain. Luultavasti myös tuo aktivointilelua aktivoi vintiöitä. Vaikka ne tuskin enää enempää aktivointia tarvitsevat.

Vuosien takaisia lomamuistoja maistellen

Ensimmäisen brezelini söin muistaakseni kesällä 1996. Olimme silloin Euroopan kiertueella ja pysähdyimme tutustumaan Muncheniin. Tottahan piti käydä myös Hofbräuhausissa maistamassa paikallista olutta ja haistelemassa tunnelmaa. En kyllä saanut sitä litran tuoppia tyhjäksi juotua, en vaikka ostimmekin noita suolakiteillä koristeltuja brezeleitä janoa lisäämään. Kaiketi brezeleitä on aiemminkin jostain päin Suomea voinut ostaa, mutta Lidlin ryhdyttyä paistamaan myymälöissään erilaisia leivonnaisia, on siellä valikoimiin tullut myös nuo brezelit. Ja niin ne ovat silloin tällöin tulleet myös meidän kahvipöytäämme.