Selvittiin myrskystä ja sen seurauksista

Kylän keskustan huoltoaseman pihamaalla oli isot männyt kaatuneet pitkin poikin. Ilmeisesti mitään suurempaa vahinkoa ei ollut syntynyt. Kuva: ystävän lapsen ottama

Tapaninpäivän myrsky lienee sellainen, jota muistellaan vielä lastenlapsillekin. Meille ei sisälle kuulu sade, ei tuuli. Kodinhoitohuoneessa ja vessassa sateen ropinan saattaa kuulla ilmastointihormista ja sopivasti osuessaan tuuli kilkuttaa tuulikelloa. Tiilikatto ei aiheuta ujellusta eikä sateen rummutusta, joten myrskyn voimakkuus paljastui vasta tapaninpäivän aamuna ulos mennessä. Lähdimme ajamaan kohti Tamperetta ja ihan kotinurkilla oli ensimmäiset puut nurinniskoin. Kt 25:lla oli joitakin tien yli kaatuneita puita jo käyty raivaamassa ja joitakin pitkin pituuttaan kaistoilla makaavia pääsimme hiljaa ajaen ohittamaan. Hiukan kyllä arvelutti matkan teko tuulen notkistaessa isojakin kuusia ja mäntyjä miltei vaakasuoraan. Kolmostiellä ajaminen vaati tiukkaa otetta ratista, jotta auton sai etenemään suorassa. Menomatkalla ei satanut, mutta vettä lensi naapurikaistalta vaakasuorassa tuulilasiin. Autoradiosta kuulimme harvinaisen poliisitiedotuksen: ihmisiä kehotettiin mm. Helsingissä pysymään sisätiloissa myrskyn lennättämän tavaran aiheuttaman vaaran vuoksi. Perillä kyläpaikassa uutiset välittivät tietoa maahan lentäneistä kattopelleistä ja talojen päälle kaatuneista puista. Kun alkuillasta lähestyimme kotikylää, laskeutui kaikkialle pimeys. Ei tievalaistusta, ei valonpilkahdustakaan mistään. Myrsky oli katkonut sähköt.

Piha ja talo olivat todella pimeitä, kun missään ei ollut sähkövaloa. Aamulla portille jättämäni kynttilä paloi edelleen, mutta sen valossa ei olisi nähnyt muutamaa senttiä pidemmälle. Joulun vuoksi esillä oli runsaasti kynttilöitä ja löytyihän niitä kaapin perältä runsaasti lisää. Kaivoimme esille taskulamppuja ja pattereita, yksi otsalamppukin löytyi. Ensimmäinen ilta meni oikeastaan aika romanttisissa merkeissä. Kaikkialla paloi kynttilöitä ja kissakin hiipi viereeni sohvalle kiehnäämään. Oli mukava uppoutua hyvään kirjaan taskulampun valossa. Seuraava aamu toi sitten lisää murheita. Ei tullut vettä keittiöstä, ei vessasta. Kännykässä oli kyllä virtaa, mutta puhelut eivät menneet mihinkään, ei myöskään puheluja tullut. Kännykällä saattoi kuunnella radiota kuulokkeiden avulla. Kaivoimme esiin pari vanhaa radiota, jotka toimivat myös pattereilla. Toiseen ei kuitenkaan ollut riittävästi pattereita ja toinen ei suostunut toimimaan. Olimme siis edelleen kännyradion varassa. Sattumalta kuulin, että kylän torille on perustettu vedenjakelupaikka. Ukkokulta lähti sinne kanistereiden kanssa. Minä lähdin pihalle siivoamaan. Kärräsin monta kottikärryllistä puunoksia ja kaikenlaista myrskyn alas lennättämää roskaa. Luvassa oli uusi myrsky ja voimakkaasti huojuvat puut näyttivät tuon lupauksen myös toteutuvan. 

Onneksi talossamme on varaava takka, jota lämmittämällä saimme sentään mukavuutta elämään. Pakastinta en kuitenkaan uskaltanut avata, jotta kylmyys pysyisi mahdollisimman pitkään siellä. Joulun takia pakastimessa oli runsaasti ruokaa marjojen ja mehujen lisäksi. Jääkaapin sisältö siirrettiin autotalliin ja terassille. Lounaaksi, päivälliseksi ja illalliseksi tarjolla oli kylmää ruokaa. Hampaiden pesu jääkylmällä vedellä ei ole suuri nautinto, mutta onneksi oli kuitenkin tuota säiliöautosta noudettua vettä. Vessaahan ei voinut vetää eikä kyllä kylppärin peilistä pahemmin itseäkään kannattanut peilata. Enimmäkseen aikaa tuli vietettyä sohvalla, jonka ympäristössä oli enemmistö kynttilöistä ja johon takan lämpö ulottui. Sisälämpötila laski pahimmillaan +16 asteeseen. Eihän se hirvittävän kylmä ole, mutta kyllä varpaat ja nenä palelivat, vaikka päällä oli pari-kolme pitkähihaista ja jalassa villasukat. Ensimmäisen yön nukuin huonosti, koska murehdin pakasteiden sulamista. Seuraavat yöt sitten uni maittoi, kun yökkärin lisäksi päällä oli kaksi peittoa ja edelleen sukat jalassa. Tunnetustihan ihminen nukkuu paremmin viileässä makuuhuoneessa. Illalla mentiin varhain sänkyyn, sillä olohuoneessa kyyhöttäminen alkoi jo tuntua tylsältä. Peiton uumenissa ja lämmössä oli sentään mahdollista lukea kirjaa taskulampulla sivuja valaisten.

Kun keskiviikkokin valkeni ilman sähköä, alkoi jo vähitellen tympiä. Radiosta ei saanut yhtään enempää tietoa kuin aiemminkaan. Uutiset kertoivat myrskytuhojen laajuudesta ja sähköttömien talouksien paljoudesta. Viranomaiset harmittelivat kriisivalmiuden heikkoutta, mutta kukaan ei kertonut, missä vaiheessa korjaustyöt edistyvät. Ei mitään arvioita, koska sähkö palautuisi tai kännyt alkaisivat toimia. Kynttilävalaistuksen romanttisuus oli ohimennyttä ja kaipasin erityisesti kunnollista valoa. Ja lämpöä. Alkuillasta osa kylästämme oli saanut sähkön. Meilläkin sai jo vettä ja kännyt toimivat.

Heräsin torstaivastaisen yön pimeydessä kuuluvaan voimakkaaseen piipitykseen 23.50. Sähkö oli siis palannut, sillä pakastin ilmoitti liiasta lämpimyydestä. Kävin näpäyttämässä pakastimen hiljaiseksi ja vilkaisin ulos, jossa seonneen ajastimen sytyttämät jouluvalot loistivat kirkkaasti. Loistakoon, pimeys oli vihdoin loppu. Palasin sänkyyn ja heräsin torstaiaamuna iloisena siitä, että pitkä matka pimeydessä oli ohi. Kyllä ihminen on orpo ilman sähköä. Mikään ei toimi ja siihen toimimattomuuteen hermostuu. Onneksi sentään tuli ihasteltua taivaan miljoonia tähtiä. Ne näkyivät erityisen hyvin, kun taivaalta puuttui kaikki muu valo. Myös hiljaisuutta riitti tuon sähkökatkon ensimmäisenä päivänä. Seuraavina päivinä naapureissa alkoi puksuttaa agregaatit.