Näin pitkälle sain pantattua viime vuoden Finlandia-voittajan, Rosa Liksomin kirjaa Hytti nro 6. Olin useaan kertaan sormeillut tuota kirjaa ja jotenkin ärtyneenä kansien pehmoisuuteen siirtänyt opuksen luettavaksi myöhemmin. Kun vihdoin tuli eteen päivä, jolloin niin oman kirjahyllyn anti kuin kirjastosta kotiin kannettu lainavarasto oli loppuun kaluttu, otin Liksomin kirjan esille. Olisi kannattanut tehdä se jo aiemmin, sillä ihastuin kirjan kieleen. Kauniita, hyvin rakennettuja lauseita, jotka maalasivat monin sanakääntein kirjan tarinan suoraan verkkokalvolleni. Saatoin tuntea maut ja tuoksut omin aistein ja kuulla junan vihellykset ja kiskojen kolkkeen. Hieno kirja, suosittelen.
Rääkkäsin kaktuksiani roikottaen niitä koko kesän pihalla, ihan myöhäiseen syksyyn saakka. Toiveenani oli räjähdysmäisen upea kukinta, mutta hui-hai. Tässä toisessa kaktuksessa on kokonaista kaksi nuppua ja siinä toisessa peräti neljä. No, sitten ihaillaan vähiäkin kukintoja oikein kunnolla. Päivittäin käyn tarkastamassa, että nuput ovat edelleen paikallaan ja mieluummin vielä kehittyvät kohti avautumista.
Tämä nuorempi kaktukseni on väriltään kirkkaamman punainen. Ja vaikka sitä valtaisaa kukkamerta ei nyt sitten olekaan tulossa, taisi kesäinen rääkkäys kuitenkin kannattaa, sillä molemmat kaktukseni ovat erittäin hyvinvoivan tuntuisia ja näköisiä. Niinpä ne saavat uusintahoidon jälleen tulevana kesänä pihamaalla.
Ulkona on vielä lumista ja märkää, eikä se miellytä laisinkaan Juuso-kissaa. Sen sijaan auringonpaisteessa on kerrassaan mukava loikoa olkkarin matolla, pöydän alla. Kun ohimennessäni silitän kissan pehmoista vatsakarvaa, se kurnahtelee ja venyttää itsensä pitkääkin pidemmäksi. On tuo kissan elämä ihanaa!
