Sivut

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Takatalven makua

Viisariensiirtoillan jälkeen valkeni aamu uudessa kesäajassa varsin talvisena. Mittari oli aavistuksen verran pakkasella ja puut notkuivat aamuyöllä sataneesta lumesta. Lauantain aikana jään alta esiin sulanut käytävähiekka on jälleen valkeana, ja ainakin meidän nurkilla tuo uusi lumi on osittain edelleen maassa tätä iltakuudelta kirjoittaessani. Tämä uudenuutukaisen kesäajan ensimmäinen päivä on sään puolesta ollut lähempänä talvista. Eipä päästetä sitä kuitenkaan kaivertamaan pettymyksen onkaloita hyvin alkaneeseen kesän odotukseen.

Eilen kävin hakemassa kaupasta uuden pussin taimimultaa, jotta saisin Punahattujen taimet vähän väljempiin oloihin. Testasin ensimmäistä kertaa sanomalehtipotteja, joiden teko-ohjeen löysin googlettamalla. Ihan hyvin se onnistui ilman puista pottivekotintakin. Pullon ympärille vain siivu Hesaria. 

Nyt on potteja jokaisella ikkunalaudalla ja vielä tekisi mieli siemeniä multaan tuikata. Ollappa ihan oma viherhuone, johon saattaisi keskittää taimikasvatuksen. Ei auta muu, kuin sietää tämä taimivaihe. Pianhan niitä pääsee ihan omiin multiin siirtämään.

Nyt myös toinen kaktuksistani on avannut ensimmäisen nuppunsa. Lisäksi muutamiin lehtikärkiin on ilmestynyt ihan uuden uutukaisia nuppuja. Itse asiassa tässä kuvassa on yhdessä rykelmässä peräti kaksi saman lehden kärjessä auennutta nuppua.

Eilen luin viikolla tulleen Kotipuutarhalehden ja yhden aiemmin ilmestyneen puutarhalehden. Niinpä sitten yöllä seikkailin unissani kukkien ja kasvien maailmassa. Mielenkiintoista, miten ihminen kykenee unissaan suorituksiin, joihin tuskin todellisuudessa olisi mitenkään mahdollista päästä. Niin vain kaivoin ja huiskin pitkin puutarhaa, joka oli tosiaan huomattavasti täydempi ja tunnelmallisempi kuin mitä se oikeasti on. Ehkä mielen syövereistä nousi pinnalle salattuja toiveita. Harmi vain, etten enää pysty palauttamaan unia silmieni eteen. Voisin katsoa, mitä noista yöllisistä maisemista saisin toteutetuksi.

Jokin aika sitten olin kylässä. Siellä naisporukka nautti kahvia ja jutteli keskenään niitä näitä ja vähän myös aviomiehistä. Osallistuin tuohon keskusteluun itsekin, mutta sitten ryhdyin vierustoverini kanssa juttelemaan meidän Juuso-kissasta. Kerroin, että Juuso on vanhemmiten tullut hellyydenkipeäksi ja että se saattaa iltaisin hypätä syliini kerjäämään rapsutuksia. Lähellä ollut kutsujen emäntä kuuli vain osan lauseesta ja yhdisti sen aiemmin käytyyn aviomies-keskusteluun. Hän käännähti ihmetellen minuun päin ja kysäisi, että Ukkokultaniko tuollaista tekee. Tilannekomiikkaa, mutta hauskaa sellaista. Vieläkin naurattaa, kun kuvittelen Ukkokultani iltaisin hyppäävän syliini rapsutettavaksi. Ei, kyllä kyse oli kissasta, vaikka eiköhän kaikki tykkää rapsutuksesta - niin ukot kuin kissatkin.

Torstaina alkaa Helsingin Messukeskuksessa Oma Piha -messut. Sinne täytyy mennä kuikuilemaan ideoita.