Sivut

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kurren ruokailujumppa

Arvaa kenen jalat ja häntä?
Pihalla puuhatessani ihmettelin omituista kilkatusta. Kurre oli huomannut linnuilta syömättä jääneet pähkinät ja teki kaikkensa päästäkseen niihin käsiksi. Ei aikaakaan, kun kilkatus loppui Kurren saatua kannen ylös. Lähdin kiireesti hakemaan kameraa sisältä ja kuvausetäisyydelle päästyäni totesin Kurren napostelevan linnunruokaa likimain kokonaan metallilieriön sisällä. Vain häntä ja takajalat roikkuivat telineen ulkopuolella.

Jäin kameran kanssa seuraamaan, miten Kurrelle käy. Tyynen rauhallisesti se naposteli linnunruokaa eikä välittänyt tippaakaan, vaikka tulin aivan viereen seisomaan.

Pitikö juuri nyt tulla häiritsemään, kesken ruokailun.
Lopulta ajattelin, että kenties Kurre-ressukka on juuttunut lieriön sisään, kun se ei tehnyt elettäkään lähteäkseen pois. Kosketin varovasti metallilieriötä ja silloin Kurre sai liikettä kinttuihinsa. Myös niihin, jotka olivat roikkuneet toimettomina Kurren napostellessa lieriön sisällä. Kurre ei jäänyt keskeytynyttä ruokailuaan suremaan vaan pinkaisi syreenin oksia myöten alapihalle ja naapurin puolelle.
Kiikissäkö? En suinkaan, kunhan ruokailen.
Olipa mukava tapahtuma. Kurren viihdyttävä aamupäiväjumppa ruokailun merkeissä.