Mihin kaikki aika oikein hurahtaa? Vasta oli sunnuntai ja nyt jo lähestymme seuraavaa viikonloppua. Tämäkin perjantaipäivä on kääntymässä iltaan, enkä ole saanut puoliakaan tehtyä siitä, mitä olin suunnitellut. No, sitten tehdään se, mikä ehditään.
Keskiviikkona käytiin Ukkokullan kanssa neljän euron Tallinnan-reissulla. Tosin päätimme ottaa auton mukaan ja syödä laivan buffetissa, joten ei ihan neljällä eurolla selvitty. Laivayhtiöiden kannattaa jakaa halpoja risteilylippuja sesongin ulkopuolella, koska matkailijat jättävät kuitenkin vinon pinon euroja muihin palveluihin. Eräs tuttavapariskunta sanoi käyneensä kuluneen kesän aikana useammin Tallinnassa kuin Helsingissä (jollei huomioida sitä, että päästäkseen Tallinnaan on useimmiten matkattava Helsinkiin).
Tallinna on ajallisesti mukavan matkan päässä. Ulkomaille ja keskiaikaisen kaupungin historian keskelle päästäkseen ei tarvitse kärsiä surkeista yöunista keinuvassa laivassa, eikä maksaa itseään kipeäksi. Tosin päiväristeilyllä ei paljon aikaa kaupunkiin tutustumiseen jää, eikä senkään vertaa, jos mukana on auto. Ensin jonotetaan laivaan, sitten laivasta pois ja taasen laivaan. Satamassa on mennen tullen oltava huomattavasti ilman autoa matkustamista aikaisemmin. Emme kuitenkaan ole olleet Virossa omalla autolla, joten ajattelimme tehdä pikatestin ja lisäksi tarkoitus oli käydä viiniostoksilla. Ei siis viina- vaan viiniostoksilla. Oli kiva valikoida erilaisia viinejä, kun hinta ei heti kukkaroa kirpaissut. Koska emme ole mitään viiniasiantuntijoita, valitseminen tapahtui enemmänkin arvailemalla. Jos näin löytyy hyviä vaihtoehtoja, on seuraavalla kerralla jo helpompaa kipaista hakemaan mieliviinejään.
Syksy oli tullut Tallinaankin, vaikkakin päivä oli aurinkoinen ja lämmin. Ehdimme jopa istua hetken ulkosalla virvokkeita nauttimassa ja kävellä rakenteilla olevassa satamapuistikossa. Kivifriikkinä ihastuin tuossa kuvassa olleeseen kiveen ja erityisesti siihen, ettei sitä oltu kammettu pois keskeltä kävelyreittiä. Kenties kivi toimii myös liikenteenjakajana ja estää raskaammilla ajoneuvoilla ajon kevyen liikenteen raitilla.
Paluumatkalla yritimme oleskella laivan kannella, mutta keskiviikkona tuuli navakasti. Merellä oli vaahtopäitä ja keinuttikin tavallista enemmän. Olin laittanut hameen ylleni ja tuuli pyrki puhaltamaan helmat korviin, joka ei tuntunut kovin mukavalta. Paluumatkalla laivan kulkiessa Suomenlinnan Kuninkaanportin läpi, tuuli ei enää päässyt tuivertamaan niin kovasti, joten pääsin muutaman japanilaisen turistin seurassa näppäämään auringonlaskun värjäämiä Helsinki-kuvia.
Viime aikoina on tullut juostua tukka putkella avustamassa vanhuksia, joten eilinen torstai oli ihanaa käyttää oman pihan siivoamiseen. Heitin pois kesäkukkia, joista osa on alkanut näyttää enemmänkin risukasoilta kuin kauniilta katseenvangitsijoilta. Tyhjät ruukut asetin terassin seinustalle aurinkoon kuivumaan. Vaikka taidan olla enemmän kevään ja kesän ihmisiä, on omalla tavallaan tällainen syyssiivous ihan hauskaa. Ainakin hetken aikaa pihassa vallitsee järjestys, kun saa enimmät koivunsiemenet lakaistua terassilta ja aloitettua kesätavaroiden siirron kellariin. Kesän siivoaminen ei ole mikään yksinkertainen ja yhden päivän projekti. Teen sitä asteittain ja säitä mukaellen. Jos syksy on aurinkoisen kuiva, siivoaminen ajoittuu pitkälle ajanjaksolle. Nyt on kyllä satanut sen verran usein ja runsaasti, ettei pihassa ole erityisen mukava pidempiä aikoja oleskella. Jollei ole jotain tekemistä.
Sain kesällä naapurilta kassillisen joriininjuurakoita, joita istuttelin erilaisiin ruukkuihin. Suurin osa niistä kasvatti hurjan pitkän varren, eikä ole vieläkään tehnyt nupun nuppua. Vain muutama on nyt nuppuvaiheessa ja vain tämä yksi päätti nuppunsa myös avata. Eilen siis kaivoin juurakot mullasta ja asetin kuivumaan. Ensi kesänä taidan istuttaa ne kasvimaalle, jotta mullan pintaan päästyään saisivat valoa joka suunnalta. Tai sitten esikasvatan sisällä, mikä varmaankin kukinnan kannalta saattaisi olla paras vaihtoehto.
Näin syksyllä nurmikkoa on edelleen leikattava. Ongelmana on yleensä sopivan leikkausajankohdan löytäminen. Aamuisin on hyvin kosteaa ja usein myös sataa. Märän nurmikon leikkaaminen on raskaampaa ja lopputulos huonompi. Eilen kaikki sattui nappiin ja pääsin lyhentämään pitkäksi venähtänyttä nurmea poutaisessa säässä. Puista oli jo pudonnut ja nurmikolle leijaillut keltaisia lehtiä, jotka silppuuntuivat samalla nurmikon ravinteeksi, eikä niitä tarvitse minnekään käydä haravoimassa. Parissakin paikassa leikkurin jytinä ja murina pelästytti liikkeelle pienikokoisia sammakoita. Onneksi nämä pikkuotukset eivät käyttäydy jäniksen lailla jääden loikkimaan ajoneuvon eteen vaan ketterästi ponkaisivat sopivan suojaisaan paikkaan. Aamuisin nurmella kävellessä on parempi katsella vain ylöspäin, ettei näe niitä lukuisia etanoita, jotka näyttävät nousevan näkyville. Omenia maasta poimittaessa on paras pyyhkäistä punaposket puhtaaksi etanoista, jotka löytävät vikkelästi tiensä hedelmiin. Lyhyessä nurmikossa maahan pudonneet omputkin säästyvät vähän pidempään etanoiden ruokatunnilta.
Pihasession päätteeksi käänsin vielä kasvimaan vapaan osion, jota olen käyttänyt lähinnä siirtoistutuksiin. Vasemmalle jääkin hiukan siirtämättä jäänyttä Kurjenpolvea ja "kypsymässä" olevaa Lyhtykoisoa. Laatikoissa korjaamatta ovat punajuuret ja persiljakin odottaa pakastamista. Vuosi sitten parikymmentä vuotta meitä kuuliaisesti palvellut talikko hajosi ja ostin sen tilalle kympillä uuden. Eilen maata kääntäessäni kummastelin, huimaako minua päästä vai miten kääntöhomma tuntuu niin oudolta. Lopulta tajusin, että talikko oli murtumaisillaan ja vääntyili hitaasti suuntaa jos toiseen. Metallinen varren ja piikkien kiinnityskohta oli totaalisesti väsähtänyt ja vain muutama lisäsukellus multaan olisi saanut sen hajoamaan kokonaan. Ukkokulta oli juuri lähdössä kauppaan, joten pyysin häntä käymään samalla reissulla rautakaupassa ostamassa uuden talikon. Ja kunnollisen. Nyt meillä on sitten kotimainen talikko, jota pääsin tuoreeltaan kokeilemaan. Siinä on jonkinsortin komposiittivarsi, joka tekee talikosta keveän käyttää ja lujan kestää. Köyhän ei kannata halpaa ostaa, mikä tuli taasen todistetuksi.
Puutarhapäiväni päätteeksi tepastelin vielä hetken silmäilemässä niin kuluneen päivän aikaansaannoksia kuin myös pohtimassa tulevia tehtäviä. Vielä on varsin vihreää ja vehreää, mutta kukkivat kasvit alkavat olla vähissä. Niitä tuleekin jatkossa lisätä - vaikkapa tuota nurmikkoa vähentämällä. Puutarhassa kulkeminen synnyttää yleensä tukun uusia ideoita, joista osa toteutuu, osa painuu unholaan joko mahdottomina tai ihan muuten vaan. Tavallaan on hyväkin, ettei puutarha tule valmiiksi yhdessä tai viidessäkään vuodessa. Monta asiaa tekisi nyt toisin, jos olisi käyttänyt enemmän aikaa harkintaan. Toisaalta harjoitus tekee mestarin; tai jollei nyt mestaria niin ainakin hitusen kokeneemman puutarhurin.
Tämä blogin kirjoittaminen ja etenkin muiden blogien seuraaminen on kasvattanut puutarhatietoutta ja innostanut uusiin kokeiluihin enemmän kuin edelliset vuodet yhteensä. Muutaman päivän netittömän jakson jälkeen oli tänään seuraamissani puutarhablogeissa niin paljon mielenkiintoisia juttuja ja hienoja kuvia, että osan taisin käydä läpi pikalukusysteemillä, enkä millään ehdi niihin kaikkiin kommentteja kirjoittaa vaikka kuinka mieli tekisi. Oli myös lohdullista huomata, että muilla bloggareilla on enenevässä määrin kuvia ja kertomuksia puutarhan ulkopuolelta, sillä syksyn saapuminen merkitsee eittämättä kasvipitoisen materiaalin ehtymistä. Mutta ei haittaa, kesä on taas edessä, ja jos aika kulkee tämän viikon malliin, kohta saadaan taas raportoida idätyksestä ja taimikasvatuksesta.
* * *
Tuosta keskiviikon Tallinnan matkasta tuli mieleen oheinen juttu, jonka monet ovat varmaan jo aiemmin kuulleetkin, mutta laitanpa kuitenkin tähän luettavaksi:
Suomalainen turisti kertoo virolaiselle tuttavalleen
matkakokemuksistaan:
”Kun minä ja vaimoni tulimme Tallinnaan, lokit rääkkyivät rumasti ja
myrsky kallisteli lauttaa niin ettemme voineet nukkua, vaikka olimme ihan
rättejä ja vähällä pyörtyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa sulhanen halasi
rohkeasti tummaa morsianta. Kummisetä siunasi avioliiton ja antoi hääparille
lahjaoriin. Lounas oli makea, meitä ruokittiin munakkaalla ja kinkulla.
Lähdemme kotiin haikeana, mutta salkut ja kassit täynnä tuoreita viinereitä,
jotka ovat täällä halpoja.”
Mutta mitenpä tuon ymmärtää virolainen tuttava korvakuulolla?
Suunnilleen näin (ellei osaa kunnolla suomea):
”Kun minä ja henkeni tulimme Tallinnaan, kiharat puhuivat tyhmästi ja
ammus halasi navettaa niin ettemme voineet koteloitua, vaikka olimme ihan
huiveja ja vähällä kääntyä. Kävimme ystäviemme häissä, joissa renki itki
runsaasti mykkää morsianta. Kumisetä kirosi avioliiton ja antoi hääparille
nälkiintyneen orjan. Etelässä oli suolatonta, meitä lapioitiin mukulakivillä ja
kummulla. Lähdemme kotiin sairaina, mutta hiustupsut ja kissat täynnä raakoja
nakkeja, jotka ovat täällä huonoja.”
sanoja.
* * *