Näin sydäntalven aikaan täytynee tyytyä tekokukkien kuvaamiseen, kun nuo aidot ovat niin vähissä. Nämä kankaiset joulutähdet olen ostanut vuosia vuosia sitten Tiimarin alesta. Jossain vaiheessa mukaan on liittynyt muutama muovinen havunoksa. Tekokukissa on se hyvä puoli, että ne viihtyvät melkeinpä millaisissa oloissa tahansa; oli sitten valoa tai varjoa, viileää tahi lämmintä, aina kukkivat. Ei tarvitse murehtia kastelemisesta eikä nyppimisestä. Näköjään myös säilyttävät värinsä ja kyllästymisen hetkellä niistä voi ravistaa ylimääräiset pölyt pois ja pakata pussiin odottamaan seuraavaa innostusta. Näistä joulutähdistä on muodostunut jokajouluinen perinne. Aina ne löytävät paikkansa jostain kohtaa huushollia. Tänä vuonna sijoitin ne eteisen lipaston päälle, peltiseen astiaan, jonka sain ystävältä.
Tarkoitus on ollut ostaa hyasintteja, mutta pelkästään niiden takia en ole mihinkään kauppaan viitsinyt tai ehtinyt lähteä. Enkä kyllä muutenkaan ole hyasinttien suhteen kiirettä pitänyt, sillä lämpimässä kodissa ne avaavat nuppunsa nopeasti ja sen jälkeen ovatkin pian ylikukkineita. Ajattelin, josko saisin hyasinttini parhaimmilleen juuri aatonseuduksi.
Työelämässä ollessani sain ympäri vuoden paljon kukkia ja jouluna eritoten. Työkaverit ja eri tasojen pomot tapasivat antaa kauniita kukkaistutuksia, joista riitti iloa pitkäksi aikaa. Joistakin ehti nauttia jo ennen joulua työhuoneessa ja useimmat toin kotiin joulunpyhinä katseltaviksi. Nykyisin olen enimmäkseen oman kukkahankinnan varassa, ei tule lähdettyä vartavasten kukkakauppaan ja usein tulee itseään lahjottua lähinnä marketpuskalla ruokaostosten yhteydessä. Puutarhakauden aikaan tilanne onkin toinen, kun mielessä pyörii kaiken aikaa jokin kasvimaailman pyydys ja tavanomainen ruokaostosmatkakin tuppaa laajenemaan kesäkukkaosastoille ja puutarhamaailmoihin.
Tapaan tuhota tärkeitä papereita silppurilla, joka on kyllä melkoisen tehoton vekotin. Viiden kuuden arkin jälkeen se alkaa jumittaa ja lopulta simahtaa täysin. Silloin on putsattava sen hammastukset juuttuneista papereista ja annettava laitteen levätä puolesta tunnista tuntiin. Ja juuri kun silppurin saa taas toimimaan, sen säiliö onkin täyttynyt ja se on tyhjennettävä. Tyhjennys kannattaa ajoittaa siivouspäiville, sillä vaikka miten taidokkaasti tyhjennyksen yrittää suorittaa, lentää silppua aina kuitenkin myös lattialle ja etenkin työpöydän alle, josta sitä saa kontata nyppimässä. Niinpä käyn toisinaan polttamassa isompia nippuja tuhottavia papereita alapihan betonirenkaassa. Kaikenlainen polttaminenkin on nykyisin laitonta, joko siitä syntyy ilmaston kannalta haitallisia yhdisteitä tai sitten se vaan rikkoo naapurisopua. Toki minä yritän kaikin tavoin kantaa vastuuni ilmastonsuojelusta, mutta joskus tuntuu, että on pienempi paha polttaa vanhoja laskuja kuin syytää niitä jonnekin muualle. Eilen nuotion sytyttäessäni ajattelin myös kuvata hieman liekkejä. Poltettavien paperien pino oli tällä kertaa sen verran olematon, ettei mitään valtaisaa liekkimerta saanut mitenkään syntymään. Tuli on aina kuitenkin elementti, jota on mielenkiintoista ja rauhoittavaakin katsella.
Olen intohimoinen järjestelijä ja aina päässäni risteilee ajatuksia jonkin tietyn kohdan kohentamisesta. Kun saan kodin toisen pään järjestykseen, jo toisessa päässä on odotettavissa järjesteltävää. En saa lainkaan aikaani kulumaan pelkästään kädet sylissä istumalla. Tykkään tekemisestä ja etenkin, jos se tähtää johonkin hyödylliseen. Se, missä mielessä hyödylliseen, onkin sitten jo toinen juttu. Joskus nuoruudessa järjestyksenpitoni saattoi johtaa ylilyönteihin, mutta lapset, työ ja elämä sinänsä ovat tuoneet tervettä järkeä tähän ominaisuuteeni.
Uskallan väittää, että meidän kaapeissa on aina kohtalaisen hyvä järjestys. Minut valtaa säännöllisin välein innostus käydä läpi mm. vaatekaappeja. Saatan samalla kuunnella radiota ja miettiä syntyjä syviä. Inventoin kaapin sisällön, pyyhin mahdolliset pölyt ja järjestelen tavarat paikoilleen. Kun ei päästä kaappeihin hävityksen kauhistusta, säästyy aikaa vieviltä ja raskailta siivousprosesseilta. Säännöllisissä putsauskeikoissa ei pitkään nenä tuhise ja itse kukin löytää tavaransa helposti. Minä en juurikaan harrasta joulu- tai juhannussiivouksia, koska niihin ei ole tarvetta. Normaali viikkosiivous yleensä riittää meillä erinomaisesti, kun kodissa vallitsee aina perusjärjestys. Toista oli tietenkin silloin, kun lapset olivat pieniä. Ei sitä mitenkään ehtinyt työn ohessa niin paljon järjestelemään, eikä se silloin tuntunut tarpeelliseltakaan.
Muutama viikko sitten keksin, että haluan kylppäriin lasihyllyn hajuvesipullojani varten. Pitkään sekin ajatus oli muhinut, mutta kerran Ikeassa käydessäni näin edullisen ja yksinkertaisen ratkaisun, joka lopulta tuli hankituksi. Ukkokulta sen pienellä murinalla kiinnitti laattaseinään ja siinä se nyt on. Hajuvesipullot ovat niin kauniita, että turha niitä on kaappien kätköihin säilöä. Nykyisin tosin pulloja ei kovin paljon ole, kun harvemmin niitä tulee itse itselleen ostaneeksi. Ukkokultakaan ei enää tee työmatkoja ulkomaille, joten tuliaistuoksut ovat harvinaisia.
Jouluaatto on jo niin lähellä, että nurkissa hiiviskeleviä tonttuja saattaa hyvinkin nähdä. Meidänkin terassilla kaksi harmaapartaa yritti kurkkia sisälle nähdäkseen, onko talossa kilttejä lapsia. Eivät tonttuherrat tainneet tietää vakoilevansa vessan ikkunan takana. Siellä sitä harvemmin kukaan pidempään oleskelee. Täytyy ehkä tänään käydä vinkkaamassa, että siirtyisivät talon toiselle puolelle. Tai vielä parempi, josko kokonaan naapuriin, kun meillä ei noita lapsia ole enää laisinkaan. Vaan ehkä nämä tontut kurkkivatkin kilttejä aikuisia... Olisiko meillä sellaisia?