ILOISTA VAPPUA!!!

Päivä pihamaalla vei ajan ja voimat, joten tänään ehdin lukaista päällimmäiset blogipäivitykset ja omat jorinat jäävät toiseen kertaan.

Toivotan kaikille Iloista Vappua!

Lohdutuspalkinto ja edelleen kaikkea keväästä

Kauan kaipaamani lohdutuspalkinto Uudenkaupungin Kukkamessuilta saapui eilen. Kauniisti pakatusta laatikosta löytyi Inger Palmstiernan "Kesäkukat - Väriloistoa puutarhaan" -kirja, joka tuli oikestaan juuri sopivaan aikaan. Tarkoitus on nimittäin ollut istahtaa alas oikein ajatuksen kanssa miettimään kesäkukkahankintoja. Paketissa oli lisäksi tulevien Kukkamessujen ohjelma ja Uudenkaupungin esite. 

Tänään sataa ja on aika koleaa, mittarissa vain +3.3 astetta. Vaan ei haittaa, tällainen "jokatoinen päivä sataa ja jokatoinen paistaa" -tahti, sopii minulle tällä haavaa ihan hyvin. Tuleepa välillä kotonakin jotain tehtyä. Heti, kun sade lakkaa ja aurinko kipuaa taivaalle, meikäläisen valtaa niin suuri ulkokaipuu, että pihalle on ihan pakko mennä. Jollei muuta, niin ainakin nojailemaan haravaan ja kuuntelemaan lintujen mahtavaa konserttia. Erityisesti aamuisin ja iltaisin saattaa kuulla niin monenlaisia erilaisten lintujen ääniä, etten pysty niitä läheskään kaikkia tunnistamaan. Tänäänkin pysähdyin keskelle pihaa Hesari kainalossani kuuntelemaan ihan uudelta kuulostavaa pitkänlaista viheltävää linnunlaulua. Kun muuten koko maailma vielä tuntui olevan unessa ja ihmisten aiheuttamat äänet puuttuivat, tunsin olevani ikäänkuin jossain eksoottisessa lintutalossa.

Alkuviikosta rapsuttelin yläpihan kukkapenkkejä. Se osoittautui aika vaikeaksi, koska niin paljon uusia piippoja ja muuta mielenkiintoista tunki kärkiään mullasta. Päätinkin rapsuttelun sijaan lisätä tuoretta multaa syksyn lehtien ja muun karikkeen päälle kukkapenkkeihin. Niistä tuli ihan siistin näköisiä ja sinnehän kaikki syksyinen maatuu. Vaikka multaa tyytyisi ripottelemaan vain silmänlumeeksi, hupenee isokin säkillinen nopeasti. Koska oma multani oli vielä osittain jäässä, hain kaupasta viisi säkillistä multaa ja siitäkin on jäljellä enää kaksi säkkiä. Muiden sisältö on ohuesti levitetty yläpihan kolmeen kukkapenkkiin.

Eilen kiertelin tutustumassa "päivän uutuuksiin" ja kaikenlaista tosiaan mullasta jo kurkistaa. Maksaruohot ovat alkaneet saada väriä ja särkynyt sydänkin puskee alapihan kiemurapenkissä, vaikka siinä vielä edellisenä päivänä oli lunta. Tulppaanit kasvavat hurjaa vauhtia ja narsisseissa on nuput vaille avautumista. Tuskin kuitenkaan nyt avautuvat, kun on niin koleaa.

Varjoyrtissä ja vuorenkilvessä on nuput. Kumpaisenkin lehdet on kuin suuremmankin taistelun jäljiltä. Vaikka lunta on ollut paljon ja paksu hanki suojannut kasveja, runteli loppukevään toistuvien yöpakkasten ja aurinkoisten päivien voimakas vaihtelu kasvien maanpäällisiä osia. Päivällä lumi osittain suli ja jäätyi sitten paksuksi kanneksi kasvien päälle. Ihmeellisesti vain nuo kukat ovat kevään ruljanssista selvinneet.

Joka kevät joutuu valmistautumaan mahdollisiin menetyksiin eli kaikki kasvit eivät selviydykään talvesta. Onneksi on myös niitä positiivisia yllätyksiä ja sellaiseksi eilen osoittautui penkkiin syksyllä kaivamani jalohortensia, jonka oksassa oli selvät lehdensilmut. Eikä vaan yhdessä oksassa vaan useammassa. Olin jotenkin aivan varma, ettei niin hieno kasvi selviä kovasta talvesta eikä etenkään vielä rankemmasta keväästä. Mielenkiinnolla seuraan jalohortensiani edistymistä.

Kevätkaihonkukkaa olen ennenkin kehunut, mutta taidanpa kehua vielä uudenmmankin kerran. Se on nimittäin aivan mahdottoman kiitollinen ja sinnikäs kasvi. Juuri, kun kevätkaihonkukan hennon vihreät lehtiruusukkeet ovat alkaneet ponnahdella karikkeen seasta, siihen ilmestyy jo nuppujakin ja nuput aukeilevat saman tien luoden lemmikinsinistä väriä pitkin puutarhaa. Kevätkaihonkukan kukinta on oikeastaan aika pitkä, sillä se vihertyy ja kukkii vaiheittain riippuen siitä, miten lämpimässä ja otollisessa paikassa se sijaitsee. Kevätkaihonkukkaa on hyvin helppo lisätä sen tekemistä rönsyistä ja niinpä meidän pihalla sitä on vähän joka paikassa. Erinomaisena peittokasvina se viihtyy hyvin mm. pensaiden alla ja lähtee kasvamaan melkeinpä millaisesta rönsynpalasta tahansa. 

Myös kielot ovat jo muutaman senttimetrin mittaisia. Ne ovat meidän pihalle levinneet viereisestä kunnan metsiköstä. Tässä paikassa saavat minun puolestani ihan vapaasti olla, mutta muualle en niitä mielelläni lähde siirtämään, sillä kielo on todella kova leviämään ja siitä näyttää sen jälkeen olevan vaikea päästä eroon. Se on ihan nätti lehtivaiheessa ja kukapa kielonkukkaa tai sen tuoksua vastustaisi. Sen sijaan loppukesästä lehti menee nopeasti ruskeaksi ja koko kasvusto rumentaa pian kasvupaikkansa. Suunnitelmissani onkin istuttaa tälle kieloalueelleni jotain, joka "istuisi" takana alkavaan metsikköön.

Eilen aurinko paistoi lämpimästi ja näin tämän kevään ensimmäiset valkovuokkoni Espoossa, Bembölen kahvituvan viereisessä rinteessä. Kuva on surkealla kännykkäkameralla näpätty, mutta pakkohan sinne rinteeseen oli kivuta ja käydä ikuistamassa nuo ihanat kevätkukat.

Bembölen kahvitupa on ihan mukava kahvi- ja lounaspaikka varsinkin kesäaikaan, jolloin ne kahvit voi juoda esimerkiksi pihamaalla. Kahvituvan historia ulottuu 1700-luvulle ja moni espoolainen ja vanhaa Turuntietä kulkenut muistaa paikan varmasti jo lapsuudestaan. Aika usein Kahvituvalla on tullut itsekin käytyä. Kesän lisäksi toinen hyvä pistäytymisaika on syyskylmät, jolloin salin isossa takassa loimuaa lämmittävä tuli. Koska Kahvitupa sijaitsee liikenteellisesti hyvin tavoitettavassa paikassa, lähellä Jorvin sairaalaa ja Ikeaa ja sillä on omanlaisensa autenttinen ympäristö, toivoisin, että paikan sisustukseen - tai paremminkin siisteyteen - kiinnitettäisiin enemmän huomiota. Kauniit kukkatapetit pienemmän salin puolella on rumasti läiskäiset ja likaiset. Pitkät räsymatot kaipaavat pesua ja niihin tuppaa joka kerran kompastumaan. Luultavasti poistaisin myös pöydiltä tekokukat tusinavaaseissaan ja panostaisin pihan istutuksiin. Jotenkin on surullista, että niin potentiaalisesti ihana paikka on ikävästi rupsahtanut, etten sanoisi epäsiisti. Aika pienellä panostuksella paikan viihtyvyys lisääntyisi merkittävästi.

Viikkosiivous on suoritettu ja sisäkukat kasteltu. Sen jälkeen otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut ja toiset verhot sekä ompelin ystävän synttärilahjan valmiiksi. Siitä pitääkin ottaa kuva myöhemmin kerrottavaksi. Juuso meni ulos jo aamukahdeksalta, silloinhan ei vielä satanut. Kun imurointi ja muut siivoushommat oli saatettu loppuun, sopi Juusonkin tulla sisälle. Se on kuin pieni lapsi, runsaasti raitista ulkoilmaa saaneena ja ruokakupin tyhjentäneenä nukahtaa syvään uneen. Vaikka Juuso tuntuu inhoavan kovia ääniä, kuten nimenomaan imuria ja ompelukonetta, ei sitä nyt haitannut laisinkaan, vaikka surrutin ommelta aivan sen vieressä. Siinä tuo ihana karvakatti kuorsasi ajoittain hyvinkin äänekkäästi häiriintymättä laisinkaan kovaäänisestä ompelukoneesta.

Työhuoneessani on kaksi vanhaa keittiön tuolia. Narupunosistuimiset tuolit on aikanaan ostettu Tampereelta, Keijärven mielisairaalasta. Tuolla nimellä paikka tuskin enää tunnetaan, mutta vielä 80-luvulla sairaalan myymälästa saattoi ostaa potilaiden tekemiä tuotteita ja Tampereella asuvan ystäväni vinkistä löysimme nuo tuolit. Eivät olleet kalliita ja ovat totisesti kestäneet hyvin aikaa ja kulutusta. Nyttemmin kaksi noista tuoleista on jätetty työhuoneeseeni oikeastaan nimenomaan siksi, että Juuso tykkää nukkua vaihdellen jommalla kummalla tuolilla. Olen laittanut narupunosistuimen päälle pehmeän istuintyynyn ja sen päälle froteepyyhkeen, joka on helppo laittaa pyykkiin harmaannuttuaan kissankarvoista. Etenkin näin keväisin ja myös syksyllä Juuso tuo tassuissaan kaikenmoista roskaa ja kyllästyin nyhtämään niitä irtokarvojen lisäksi istuintyynyistä. Juusokin tuntuu tykkäävän froteepyyhealusesta.

Saatuani ompelutyöt loppuun, siistin työpöytäni ja siinä vaiheessa Juuso vaihtoi asentoaan kääriytyen kerälle.  Sillä on mielenkiintoinen valikoima erilaisia nukkuma-asentoja ja ollessaan oikein tyytyväinen, se kellahtaa usein selälleen tassut kohti taivasta. Joskus se oikein nautiskelee selällään venytellen, kiskoen itsensä pitkän pitkäksi ja samalla unohtaen nukkumapaikkansa rajallisuuden pudoten tuolilta. Kissahan putoaa onneksi aina jaloilleen, mutta hivenen hölmistyneen näköinen Juuso tällaisen pikaherätyksen jälkeen usein on. Ehkä hivenen loukkaantunutkin, kun mammakulta nauraa sen hölmöilyille.

Maanantaina menemme Juuson kanssa eläinlääkärille rokotettavaksi. Sen hinta on vielä kohtuullista, mutta tavan mukaan eläinlääkäri avaa Juuson suun ja ryhtyy puhumaan hampaiden rassaamisesta ja muusta hammashoidosta. Kylämme eläinlääkäri on erikoistunut koirien hampaisiin. Monet tuttuni sanovat tämän lääkärin aina löytävän aihetta erilaisiin hammashoitoihin, oli lääkärikäynnin syy mikä tahansa ja siksi he menevät mieluummin rokotuttamaan kissansa jonnekin muualle. Viimeksi Juuson hammashoito tuli maksamaan yli 400 euroa, joten kyllä kirpaisee. Etenkin näin kevään korvalla, kun olisi niin paljon muitakin rahanreikiä.

* * *

Huomasin jälleen saaneeni kaksi uutta lukijaa. Toivotan Amalian ja Molleyn lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin. Ja koska vappu lähestyy, on hyvä valmistautua aiheeseen vaikka yhdellä vitsillä, joka kuuluu tällä kertaa näin:

 Erään kaupungin puisto-osastolla on ollut erikoinen työtahti. Eräs eläkkeellä oleva kaupunkilainen katseli kahta miestä, joista ensimmäinen kaivoi pienen kuopan ja siirtyi kaivamaan seuraavaa kuoppaa kymmenen metrin päähän. Perässä tuli mies, joka peitti
edellisen kuopan ja hetken odotettuaan hän peitti seuraavankin kuopan.

Eläkeläinen seurasi touhua kolme tuntia ja meni sitten kysymään miehiltä:
- En oikein ymmärrä, mitä te teette. Voisitteko selvittää asian minulle?

Ensimmäinen mies vastasi:
- Kuule, meillä on tässä normaalisti kolmen miehen tiimi. Minä kaivan kuopan, seuraava istuttaa siihen puun, ja viimeisenä tuleva peittää kuopan ja tasoittaa mullan puun ympärille. Tänään on istuttaja sairaana, mutta eihän se saa sitä tarkoittaa että me kaksi seisoisimme
koko päivän tumput suorina.  

* * *

Samalla toivotan kaikille pihatöille sopivaa ja toivottavasti myös aurinkoista viikonloppua!

 

.

Kissan kuorsaus ja muuta sadepäivän jorinaa

Pari päivää on tullut milteipä asuttua pihamaalla. Eihän sitä kerta kaikkiaan voi aikaansa sisällä viettää, kun aurinko loimottaa täydeltä taivaalta ja peipponen visertää niin kauniisti. Yläpihan käytävät ovat kaikki sulaneet ja haravoitukin. Sen sijaan talon päädyissä ja jonkin verran myös sisäänkäynnin puolella on edelleen lunta. Samoin alapihalla. Lumen koostumus on kyllä tyystin erilaista kuin vielä muutama viikko sitten; isorakeista ja sanoisinko helposti haihtuvaa. Mikäänhän ei minua pidättele myöskään poissa noiden lumikasojen kimpusta. Kun ei mitään muuta enää voi pihalla tehdä, levittelen kasoja saadakseni ne nopeammin sulamaan.

Peipposen laulun lisäksi olen nähnyt västäräkkejä, pari isoa kurkiauraa, monen monta nokkosperhosta ja yhden sitruunaperhosen sekä vihertävänkeltaisen linnun, jonka nimestä emme päässeet Ukkokullan kanssa yhteisymmärrykseen. Hän sanoi keltavästäräkki, minä väitin sitä viherpeipoksi. Luultavasti ainakin minä olen väärässä, olen kerrassaan surkea tunnistamaan lintuja. Metsässä on myös huhuillut kyyhky useampana iltana. Ja se mustarastas laulaa aamuin illoin niin ihanasti tuon yhden kuusen latvassa.
 

Tänäänkin paistoi aamupäivällä aurinko ja sain itseni vihdoin kammettua auton siivoamiseen. Koko talvena en ole saanut sitä sisältä imuroitua. Pelkäsin jo, että saan vanhemmiltani pyyhkeitä auton huonosta hoidosta. Isä kun jaksoi omaa autoaan puunata ja äiti huolehti aina sisätilan imuroinnista. Jostain iski kummallinen tarmonpuuska ja imuroinnin lisäksi innostuin myös pesemään kulkuvälineen. Se olikin yltä päältä harmaa, sillä kotitie pölyää aivan järkyttävästi naapureiden ja tukkirekkojen ohi viilettäessä. Nyt ollaan jälleen iltapäivässä ja ulkona sataa vettä. Eipä juurikaan harmita, sillä sade sulattaa loputkin lumet ja jäät ja vähentää pölyämistä.

Kävimme Ukkokullan kanssa kävellen kirjastossa ja samalla reissulla näin lopulta kevään ensimmäisen Sinivuokkoni. Tien penkkojen tarkkaileminen kävi kyllä työstä, sillä kaikenlaista sinistä ja muunkin väristä ojanpientareet olivat täynnä. Roskia ja vielä kerran roskia. Ollessani alakoulussa opettaja laittoi luokan keväisin ja syksyisin keräämään koulumatkan varrelta roskia. Se oli ilmeisesti sen ajan kasvatusta ja ympäristövalistusta, mutta ainakin minuun se tehoksi. Eipä ole tehnyt mieli heitellä roskia luontoon. Meillä päin näyttää olevan yleistä poimia koirankakat vihreään pussiin, mutta se pussi sitten nakataan tien poskeen. Miksi? Eihän se maadu yhtään sen paremmin kuin koirankakka ilman pussia. Tosin, voisi niitä roskiksiakin olla vähän tiuhempaan. Ehkä koululaisetkin laittaisivat karkkipaperinsa herkemmin roskikseen, jos niitä ylipäätään olisi koulumatkan varrella. Tien varteen nakatuista roskista voi varsin hyvin päätellä, mitä ihmiset nykyisin mukanaan kantavat ja niiden ympäriltä luontoon heittävät: karkkipapereita, tupakka-askeja, olutlaatikoita, kahvimukeja kansineen, mehutölkkejä, limupulloja, juotavaa jugurttia, keksipaketteja ja niitä koirankakkapusseja. Vaan löytyypä tuolta kirjastoreitin varrelta myös pari puutarhatuolia, kananmunarasioita ja kattava kokoelma erilaisia käsineitä, tumppuja ja hanskoja. Kuka lie puutarhatuolinsa tien poskeen unohtanut?

 
Vielä näyttää maailma kovin ruskeasävyiseltä, mutta ei mene kauaakaan kun viherrys valtaa ympäristön. Lupiinitkin näyttävät jo kovasti puskevan itseään esille ja paikoin taisi myös vuohenputket olla alullaan. Meidän kylällä on perinteisesti pidetty siivouspäivä toukokuun lopulla ja silloin kyläläiset kiertävät keräämässä yleisiltä paikoilta roskia säkkeihin, jotka sitten kyläyhdistys käy keräämässä ja toimittaa kaatopaikalle. Oikeastaan tuo siivouspäivä voisi olla vaikka pari viikkoa aikaisemmin, jolloin luonto on vielä sen verran alaston, että roskat on hyvin havaittavissa. Kun kaikki viherrys kohta puskee kuolleiden lehtien ja nahistuneiden korsien välistä, peittää se myös pienemmät roskat alleen ja sinne ne kerääjiltäkin jäävät. Nekin, jotka eivät aikanaan edes maadu.

Omassa pihassa mullasta tunkee enimmäkseen kevätkirjotähtiä ja idänsinililjoja. Enpä ole tainnut muutamaan vuoteen laittaa laisinkaan krookuksia ja nyt kyllä kaipaan niiden värikkyyttä. Olen ottanut kukkapenkeistä valokuvia ihan silläkin silmällä, että osaisin syksyllä paremmin sijoittaa uusia sipulikukkia. Syksyisin sitä kuvittelee ostaneensa ihan liikaa sipuleita ja hieman jo väsyttää niiden maahan tunkeminen. Mutta kyllä näin keväällä tulee toivoneeksi, että olisinpa istuttanut tuohonkin muutaman sipulin - ja tuohon - ja tuohon...

Mutta tulee sieltä mullasta jo muutakin kuin narsisseja ja tulppaanin kärkiä. Unikot ovat jo selkeällä alulla, akileijaa pukkaa muutamista paikoista ja pioneissa on kirkkaanpunaiset töpsät mullan pinnalla. Kevätkaihonkukka on parissa päivässä muodostanut heleän vihreitä lehtitupsuja ympäri tonttia. Se on kyllä niin kiitollinen ja kaunis kukka, että ihan luvalla saa tupsahdella enemmänkin. Niin ja alapihalla tietenkin raparperi on jo joka keväiseen tapaansa päättänyt olla muita nopeampi. Kasvakoon raparperit komeiksi, jotta pääsen tekemään niiden lehdistä vaikka betonisia askelmia. Ja monen monta piirakkaa tietenkin.

Mutta arvaatteko, mikä tässä kuvassa nuppuilee? Minun jouluruusunihan se sieltä jään keskeltä, kylmyydestä kohti valoa kasvuaan tavoittelee. Miksi olenkaan istuttanut sen noin koleaan paikkaan. Ehkä siksi, ettei se kesän myötä olisi kaikkein kuumimmassa auringonpaisteessa. Jouluruusuun olen kovasti tykästynyt. Se on niin sinnikäs puskiessaan joskus jo lumenkin läpi kukkimaan. Ei edes kovin hento lumikellojen tai sinivuokkojen tapaan vaan tanakka ja päättäväisen pystypäinen kukkija. Olisi sittenkin pitänyt puutarhamessuilta ostaa tummakukkainen versio tämän vaalean kaveriksi.

Aamu ei tänään alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Juuso olisi halunnut ulos varhain puoli neljältä. Silloin on vielä pimeää ja minun silmäni täysin unessa. Sen enempää miettimättä rapsutin kissaani korvan takaa muutaman kerran ja lähdin kohti varaston ovea, jolloin Juuso jolkotti perässäni siinä toivossa, että nyt lähdetään mamman kanssa vähän ulkoilemaan. Pikkaisen on aina huono omatunto kissaa huijatessa, mutta niin vain vedin kodinhoitohuoneen ovet perässäni kiinni jättäen ties monennenko kerran tällä tavoin yllätetyn katin istumaan varaston matolle, ja palasin omaan sänkyyni jatkamaan makoisia unia. Tiesin, ettei Juusolla olisi mitään hätää, sillä se saattaisi valita köllöttelypaikakseen joko saunan tai kodinhoitohuoneen penkin, jossa on jopa muutama tyyny pehmusteena. Onhan se joskus jäänyt nukkumaan varaston matollekin paremman puutteessa. Hiekkalaatikko on Juusolla kodinhoitohuoneen pöydän alla, mutta meidän herra tykkää mieluummin luomukakkaamisesta eli sen pitää päästä luonnon helmaan tarpeilleen.

Muutama tunti myöhemmin kömmin sitten ihan aidolla heräämistarkoituksella sängystäni avaamaan kodinhoitohuoneen ovia ja siellähän Juuso veteli sikeitä pitkin pituuttaan penkillä, niiden pehmeiden tyynyjen päällä. Olihan se myös kelpuuttanut sisävessansa hätänsä suorittamispaikaksi, kun kerran mamma ei suostunut häntä aamuvarhaisella ulkona kävelyttämään. Vaikka Juuso ulkona peittää tarpeensa hyvin huolellisesti raapien ylenpalttisesti maata ja muuta kariketta kekonsa päälle, ei se hiekkalaatikossaan juurikaan peittele pökäleitään. Ehkä laatikko on liian pieni Juusolle tai sitten se meinaa, että haiskoon tuossa, hänpä ei välitä! Rupeavat herkemmin häntä ulkoiluttamaan, jos hän vähän laittaa kotia haisemaan.

Vesiallas pihallamme muinoin 15.6.2007

Samainen allas 24.6.2007

Ulkona tuulee ja sataa, mittari näyttää +4.9 astetta. Täällä työhuoneessa on mukavan lämmintä ja rauhallista. Radio on kiinni ja kirjoittamisen lomassa kuuntelen kissan kuorsaamista. Juuso nimittäin nukkuu tuossa työpöydän päässä olevalla pallilla. Se on yksi sen mielipaikoista tällä hetkellä. Ja meidän kissa tosiaan kuorsaa välillä ihan kuuluvasti. 

Kirjoitan muutaman lauseen ja käännyn välillä katselemaan ikkunasta ulos. Ajatukset karkaavat puutarhaan ja innostun miettimään, mitä ulkona seuraavaksi tekisin. Ideoita tulee ja menee, jokin pysähtyy hetkeksi jalostumaan tai sitten lentää samaa tietä päästä pois. Päällimmäisenä on nyt ajatus kaivaa muutaman vuoden kellarissa uutta tulemistaan odottanut vesiallas takaisin maahan. Aikoinaan se oli täällä yläpihalla kotikoivun katveessa ja se vasta viheliäinen paikka vesialtaalle oli. Koivusta tuli jos jonkinlaista roskaa ja altaan vettä piti alituiseen olla vaihtamassa ja puhdistamassa. Pumppu meni vähän väliä tukkoon ja polveni olivat ruvella, kun kykin altaan reunalla sitä huoltamassa. Lopulta kaivoin koko hökötyksen ylös ja kiikutin kellariin. Nyt on koivu mennyttä ja tilaa olisi jälleen vaikka sille vesialtaalle. Jospa ylipäätään laajentaisin vesialtaan ympärille tulevaa tilaa leikkimökin suuntaan. Sen eteen jäi suotta tyhjää tilaa, kun aikanaan raivasimme lasten hiekkalaatikon pois. No niin, tästä se lähtee.

Lapsella on ensi viikolla nimipäivä ja huomenna menen taas hoitamaan kissapoikia, kun lapsi on toisella paikkakunnalla opiskelemassa. Väsäsin eilen lapselle nimpparikortin, joka ei ole laisinkaan niin vino kuin tässä kuvassa näyttää.

Samalla ajattelin käydä ostamassa kalkkia ja katselemassa, josko jo löytäisin muutaman pajuisen kukkalaatikon terassin kaiteille. Voisin myös ryhtyä suunnittelemaan kesäkukkaostoksia, vaikka eihän niillä vielä mitään kiirettä ole. Tulisi kuitenkin kerrankin mietittyä kunnolla lajit ja värit, ettei sitten tarvitse myöhemmin manailla niitä nonstop-ostoksia. Luultavasti haksahdan taas täysin ajattelemattomiin kesäkukkahankintoihin päästessäni taimitarhan näännyttävän kukkapaljouden ääreen. Kun ne kaikki on niin ihania - ja niitä ihanuuksia on niin valtavan paljon. Ja melkeinpä voisi luulla, että ihan vain minua varten...

Eipä muuta kuin antoisia keväthetkiä kaikille muille puutarhahöppänöille. Onneksi tämän kevättaudin oirekuvia voi hyvällä omallatunnolla jakaa teidän kanssanne.
 

Kevät on täällä - IHANAA!

Onpa ollut huikean hieno kevätpäivä. Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpötila lienee liikkunut +10 asteessa. Enpä tosin ole ehtinyt mittaria katsella aamuisen vilkaisun jälkeen ja silloin meillä oli -2,8 pakkasta. Hienosti on lumi sulanut muutamassa päivässä. Varjossa sitä toki on ja alapihallakin, mutta ihan silmissä se hupenee - eikä harmita pätkääkään.

Narsissit lykkäävät lehtien seasta kärkiään ja kasvattavat vartta sen kun kerkiävät.

Ja nämä punaiset piipot kuuluvat pionille.

Myös akileija on päättänyt aloittaa matkansa kesämaailmaan.

Alapihalla on vielä lunta ja erityisesti tuossa portaiden kohdalla, koska siihen on kolattu yläpihan käytäviltä lumia. Kutsumme tuota portaiden eteen koottua lumikasaa helikopterikentäksi, sillä talvisin se on aikamoinen tasanne. Siinä lumi on tiivistynyt kovaksi ja yleensä helikopterikentältä lumi sulaa pihallamme viimeisenä, vaikka paikka on hyvin aurinkoinen. Johtunee juuri tuosta tiivistyneestä olomuodosta. Tänä keväänä sulamista hidastaa myös tuo koivun kaatamisesta syntynyt sahanpuru, joka on jäädyttänyt allaan olevan lumen kivenkoviksi kasoiksi. 

Minua on puun kaatamisesta lähtien jotenkin surettanut tuo puruinen haava alapihan lumessa. Sahanpurun lisäksi nurmella tulee olemaan kaikenmaailman oksaa ja silppua. Eniten kuitenkin harmittaa tuon taustalla näkyvän tuijan kohtalo. Se jäi kaatuvan puun alle ja on kyllä aika onnettoman näköinen. Olen koittanut välttää alapihalla kävelyä nyt lumen sulamisen aikaan. Lumi saa maiseman ja mittasuhteet näyttämään tyystin erilaisilta verrattuna kesäiseen maisemaan ja niinpä sitten tänään onnistuin tallomaan Pitkulaiseen penkkiin istuttamiani tulppaaneja, jotka kurkottivat kohti taivasta keskellä lumihankea.

Joku täällä blogimaailmassa pohti sitä, ettei enää muistanut, mitä mistäkin kohtaa mullasta pitäisi olla tulossa. Minulla on vähän sama juttu, sillä tuppaan unohtamaan talven aikana osan kasvien nimistä ja erityisesti uusimmat viritykset. Pianhan ne taas muistiin tupsahtavat, eikä yleensä loppukesästä tee enää tiukkaakaan nimetä puutarhansa kasveja. Joka syksy sipuleita istuttaessani päätän kirjata ylös, minkä mihinkin laitan. Kun sitten innostun niitä sipuleita kaupasta useampaan kertaan kantamaan ja samaten useampana eränä maahan istuttamaan, alkaa ne viimeiset olla sen verran työn takana, että kaikensorttinen kirjaaminen yleensä jää. Toki minulla on tallessa sipuleiden nimet ja kukkimisen ollessa ajankohtaista, saatan sipulini tunnistaa. Tästä unohtamisprosessista ei ole kuitenkaan muodostunut minulle ongelmaa, sillä onpahan elämässä enemmän jännitystä, kun keväällä joutuu laittamaan aivosolut kunnon työhön.

Mahonia venyi viime kesänä mittaa ja talvella mietin, kuinka se selviää lumikasojen alta. Hyvin näyttää selvinneen, kuten vuorimännyt ja muutkin niistä havuista, jotka ovat olleet täysin upoksissa paikoin tiiviidenkin lumimassojen painamina. 

Tämän kukkapenkin rapsutin tänään puhtaaksi, sillä yksinkertaisesti alkoi ottaa niin mahtavasti päähän se julmettu sahanpurun määrä, joka värjäsi koko penkin keltaiseksi. Lumi on tästä penkistä sulanut kokonaan, mutta nuo vuorenkilvet ovat kyllä hyvin onnettoman näköisiä. Niiden päällä oli toki valtava kasa lunta, mutta kun sen kasan päällä työstettiin koivun kaatamista, tiivistyi lumi varsinaiseksi jääkentäksi ja pelkäsin jo, ettei se sula ikinä. Vesisateet kuitenkin tekivät tehtävänsä. Kunhan tuo koivunjämä tuosta joutaa pois, täytyy pohtia, lähtevätkö myös vuorenkilvet jonnekin muualle. Tähän saakka penkin istutuksia on rajoittanut nimenomaan tuo iso koivu, joka on sekä varjostanut, että imenyt voiman muilta kasveilta. 

Sisäänkäynnin puolella on enemmän lunta, mutta Pikkupuutarhan kivi on jo heittänyt lumiviittansa kokonaan pois. Huomiseksi on luvattu tällaista aurinkoista päivää ja sen jälkeen jälleen sadetta. Lumi saanee kyytiä - ja ehkä minä sitä hivenen lapiolla avitan. 

Aurinkoista kevätpäivää juhlistaakseni siivosin Olopihan terassin ja pation. En sentään vielä pessyt puupatiota, koska Ukkokulta vaihtoi renkaita ja tarvitsi letkun renkaiden pesuun. Kannoin kellarista patiolle ulkokalusteet ja laitoin terassille Juusoa varten räsymaton. Siinä on mukavampi köllöttää, vaikka Juuso on kyllä varsin mieltynyt angervopensaiden alustalla torkkumiseen. Ilmeisesti siellä on lämmintä ja suojaisaa ilman lehtivihreän tuomaa varjoakin.

On tätä kunnon kevättä odotettukin ja nyt se on tullut. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa niiden aurinkoisten kesäpäivien veikkaaminen ja odottaminen, mutta tällä hetkellä olen kyllä kovin tyytyväinen, kunhan pysytään ensi alkuun vaikka viiden plusasteen paremmalla puolella. Eikä se viikolle luvattu sadekaan niin epämiellyttävältä tunnu, sillä meidän kotitie pölyää ihan hirveästi ja toisaalta tuo vielä jäljellä oleva lumi häviää erinomaisen mukavasti vesisateessa. Tyypillisestihän vappuna on ollut kalsean koleaa ja parhaassa tapauksessa taivaalta on satanut tiskirätin kokoista räntää. Kevät on kuitenkin tullut ja se on ihanaa!!!

 

Metsän katveesta pihalle piippoja katsomaan

Viikko on kulunut erilaisissa askareissa niin kotona kuin muuallakin. Vettä on satanut välillä taivaan täydeltä ja kerrankin taukoamaton lotina pihamaalla on tuntunut mukavalta. Lumi ja jää on sulanut hurjaa vauhtia. Tietenkin olen käynyt avustamassa tuota sulamistapahtumaa siirtämällä lunta pienempiin kasoihin ja paikkoihin, joista se on jo sulanut. Lisäksi olen ahkerasti hakannut käytäviltä jäätä sitä mukaa, kun se on alkanut lohkeamaan. Ei kyllä meidän piha ole milloinkaan aiemmin ollut näin lujassa jäässä - ja paksussa. Nyt alkaa jo näyttää siltä, että kevät meidänkin puutarhaan joskus tulee, vaikkakin lunta on paikoitellen vielä paljonkin. Suorastaan tolkuttomasti alapihalla johtavilla portailla, jonne sitä on yläpihalta talven mittaan kolattu.

Parin viikon ajan lähistöltä kuului jonkun työkoneen pörinää aamusta iltaan, mutta eipä ole tullut käytyä katsomassa, mitä siellä suunnassa tapahtuu. Naapurit valistivat, että mustikkametsässä on menossa metsänharvennus ja eilen tukkikuormia alkoikin kulkea tiellä tiheään. Tänään sitten päätimme käydä katsomassa, millaista jälkeä metsässä on saatu aikaan. Tukit on pinottu tien viereen ja osa tosiaan ja kuskattu poiskin. Sen sijaan metsään on jätetty oksat ja muut ilmeisesti metsäteollisuudelle kelpaamaton aines. Yleensähän myös tämä hakkuujäte on kuskattu johonkin sopivaan paikkaan pinoiksi myöhemmin pois vietäväksi. Toivottavasti näin tapahtuu tässäkin tapauksessa, sillä nyt metsässä kulkeminen on paljon vaikeampaa kun ajoittain pitää loikkia oksakasojen lomassa ja ylitse.

Pelkäsin, että metsässä olisi rujompaakin, mutta yllätyksekseni siellä ei oltu laitettu kaikkea tasaiseksi avohakkuuksi vaan metsä tuntui edelleen ihan oikealta metsältä. Muutama vuosi sitten toinen lähiseudun metsä vedettiin puuttomaksi. Mitä nyt muutama koivu sinne jätettiin yksinään huojumaan. Tuo paikka on minusta niin kovin surullisen näköinen, eikä laisinkaan kutsu luokseen. Lisäksi siellä oli jokin työkone möyrinyt oikein kunnolla ja maapohja oli pitkään ylösalas myllätty. Nyt siellä jo kasvaa kaikenlaista matalaa heinää ja risukkoa.

Monin paikoin länsirannikolla on uutisten mukaan tulvia. Vaikka täällä Uudellamaalla on lunta ollut todella paljon, ei minusta vettä ole ojissakaan mitenkään normaalia enempää. Ovathan nuo tienvarren ojat täynnä vettä, mutta ottaen huomioon lumen nopea hupeneminen, ei tuota vettä luulisi tulviksi saakka löytyvän. Meidän pihassa maa on kyllä vielä jäässä ja siksipä onkin varsinainen ihme, miten nuo sipulikukat pystyvät pukkaamaan itsensä pintaan.

Nämä - todennäköisesti narsissin piipot on kuvattu pari päivää sitten. Edelleen penkeissä on vielä jonkin verran lunta, mutta niin vain nuo piipot tuolta lumen keskeltä itsensä valoa kohti tuovat. Nyt ei enää parane mennä tallustelemaan kukkapenkkeihin lapion kanssa vaan varovasti jollain varrellisella välineellä kenties pikkaisen lunta voisi kasoista tasaisemmaksi tasoitella. Tai sitten jättää loput auringon sulatettaviksi. Huomiseksi on nimittäin luvattu auringonpaistetta ja se voisikin olla tämän harmaan viikon jälkeen ihan piristävää.

Rinteessä nuo "Ei-Scillat-vaan-olivatko-ne-Kevättähtiä" aloittelevat kukintaansa. Mielenkiintoista, miten paljon niitä kaikesta mylläyksestä huolimatta kesällä tuohon rinteeseen jäi. Sipuleita oli sadoittain ja varmasti niitä meni paljon myös kompostiin. Osan istutin pitkin tonttia, mihin vain keksin niitä tyrkätä. Ja osa jäi tietenkin rinteeseen. 

Yläpihan kukkapenkit ovat täynnä koivun oksia. Niitä on aina tullut talven mittaan kasapäin ja niin ehti tulla tänäkin talvena, koska koivu koki matkansa pään vasta kevättalvella. Toinen olopihan kukkapenkeistä, rinne ja alapiha ovat järkyttävän näköisiä; täynnä sahanpurua, koivunoksia ja kaikenlaista roskan roipetta. Lisäksi hangella tallusteltiin ahkerasti koivun kaatamisen, pätkimisen ja pois kuskaamisen ajan, joten alapihalle on tallaantunut tiivis polku, joka taitaa sulaa viimeisenä. Toivon mukaan sentään ennen juhannusta. Paikoitellen alapihalla jo pikkuisen pilkottaa paljas maa. Vielä ei kuitenkaan ole viisasta mennä haravan kanssa kukkapenkkejä rapsuttelemaan, sillä lumen alta paljastuva maa on erittäin märkää. Jos vain saan multasäkistä irrotettua riittävän ajoissa multaa, katan sillä syksyiset lehdet kukkapenkeissä ja unohdan koko haravoinnin. Sinnehän maatuvat.

Sainpa vihdoin väsättyä muutaman kortinkin. Oikean käden gangliopatista huolimatta olen iltaisin tehnyt ristipistotöitä. Patti arastaa jonkin verran, ei siis anna unohtaa itseään, mutta onneksi ei kuitenkaan säre. Enpä jaksa alituiseen juosta lääkärissä tyhjennyttämässä pattiani, sillä hetihän tuo näyttää täyttyvän uudelleen. Olkoon siinä, kunnes alkaa riittävästi ärsyttämään ja rajoittamaan tekemisiäni.

Lapsen hepan diagnoosiksi tuli hermovaurio, joka lienee niitä pahimpia mahdollisia vaivoja ravihevosen elämässä. Yksi jalka on likimain kokonaan poissa pelistä. Viikko sitten sattunut onnettomuus sai meikäläisenkin mielialan sen verran matalaksi, että olen ollut jotenkin saamaton. Haahuilen sinne tänne, mutta saan hyvin vähän näkyvää aikaan. Sitä kun toivoo lapsilleen hyvää elämää ilman suuria kompastuksia ja sitten kun niitä kuoppia lasten elämässä eteen tulee, suree ja murehtii kuin omiaan. 

Olen käynyt blogeja lukemassa ja hienoja kuvia katsomassa, mutta kommentointi on tainnut jäädä olemattomiin. Huomasin, että olen saanut uusia lukijoita, joista olen kovasti iloinen. Toivotankin lämpimästi tervetulleiksi Cherin, Pelaguun ja Taina T:n. 

Viikonlopun alkajaisiksi taas vaihteeksi yksi turkulaisvitsi. Viettäkää mukava viikonvaihde!

Puristavat kengät

Turkulainen osti uudet kengät, mutta pani ne heti kotiin päästyään kaappiin. 

-Mikset sinä käytä uusia kenkiä? miehen vaimo ihmetteli. 

-Olkoon nyt jonkin aikaa kaapissa, turkulainen tuumi. 

Myyjä sanoi, että ne puristavat pari ensimmäistä viikkoa.

 

* * *