Hiljainen kylätie ei kohta enää ole hiljainen

Niin nämä päivät hurahtavat kiivasta tahtia. Aamulla ajattelee, että tänään teen sitä ja tätä ja sitten onkin jälleen iltapäivä, eikä puoliakaan suunnitelluista hommista ole tullut tehtyä. Viime viikonlopun talviaikaan siirtymisen jälkeen pimeä tulee nyt aikaisemmin ja valoisa aika hupenee hetkessä. Lokakuun loppupuoli on ollut hyvin lämmin, viime yötä ja tätä päivää lukuunottamatta. Parhaina päivinä mittari on kivunnut +10 asteeseen ja mukana roikkuneet käsineet on pitänyt tunkea takin taskuun. Alkuviikolle luvattu syysmyräkkäkin taisi ohittaa meidät Baltian kautta ja saimme vain jokusen aikaa vettä oikein kunnolla. Levittihän se normaalia navakampi tuuli haravoimattomat puunlehdet pitkin pihaa ja toki myös irroitti syreenien lehdet - vihdoin ja viimein.

Eilen saimme vihdoin irroitettua sen verran yhteistä aikaa Ukkokullan kanssa, että pääsimme kunnon päiväkävelylle. Pitkän parisuhteen paras puoli on samanlainen ajatusmaailma ja eilen huomasimme useammankin asian kohdalla ajatustemme kulkevan aivan samoja reittejä. Toinen kun sanoi jotain, oli siihen pakko todeta, että juuri olin sanomassa ihan samaa. Tuli tehtyä pitkä kävelyreissu ja oltua ulkona oikein kunnolla.

Vuosia suunnitteilla ollut tieremontti on vihdoin lähestymässä meidän kotikulmia. Aina ei uudet tuulet tuo pelkästään parannuksia, sillä tuossa yllä oleva kaivuri on raivannut tieltään pois upeat kriikunat, syreenit ja pari vanhaa vaahteraa. Tähän on tulossa kevyen liikenteen raitti ja ehkä myös korttelileikkipaikka, mutta silti valmistelutyöt ovat melko massiiviset.

Ehkä sittenkin olisin mieluummin halunnut jatkaa kävelyretkiä tällaisessa maisemassa. Kesän alussa reitin varrella tuoksuivat vanhat syreenit ja loppukesästä saattoi poimia kypsyviä kriikunoita. Tällä paikalla on saattanut ihailla vanhojen vaahteroiden upeaa syysväritystä ja keräillä niiden lehtiä askartelua varten. Todennäköisesti uusi raitti päällystetään asfaltilla ja menee totisesti useita vuosia, ennen kuin minkäänlainen kasvusto saavuttaa  tällaista vihreää runsautta, josta olemme nämä kuluneet vuodet saaneet nauttia.

Aivan tuon edellisen paikan läheisyydessä kasvaa näitä upeita lehtikuusia. Osa niistä on jo kaadettu, kuinka käynee näille vielä pystyssä oleville. Toki on mukavaa, että kotinurkkamme saa vihdoin kunnon katuvalaistuksen ja villinä surraava liikenne pyritään laittamaan jonkinlaiseen kuriin. Silti ihmettelen, onko tarpeellista rakentaa valmiille asuinalueelle niin mahtavia baanoja,kuin mitä tämä meidän rakennusprojektimme näyttää tekevän. Lähellä sijaitsevalta ranta-alueelta on kaikkien talojen vanhat orapihlaja-, kuusi- ja syreeniaidat kaadettu, jotta tilalle saataisiin monta metriä leveä tie jalkakäytävineen. Asukkaat eivät tällaista massiivista tierakentamista halunneet, mutta ei heitä kuunneltu. Kevyempikin ratkaisu olisi ollut heille riittävä, ehkä se olisi tullut myös sen verran halvemmaksi, ettei niin paljon kunnan työntekijöitä tarvitsisi ensi vuonna irtisanoa tai lomauttaa.

Kylän halki kulkee vanha Turuntie, jonka varteen kymmenisen vuotta sitten rakennettiin vihdoin kevyen liikenteen reitti. Silloin käytiin kovaa kinastelua, pitäisiko tuo komea kuusirivistö säilyttää vai kaataa. Kuusiaidan säilyttämisen puolella oli niin paljon kannattajia, että yhdistetty kävelytie-pyörätie rakennettiin kulkemaan kuusiaidan viereen ja hyvin siinä on mahtunut kulkemaan. Kovalla tuulella ja etenkin sateella huomaa, miten paljon isot kuuset suojaavat kulkijaa.

Eilen tehtiin tosiaan pitkä ja mukava kävelyretki, mutta siitä toiste. Tänään oli aamulla jälleen alapiha valkoisessa huurteessa pakkasyön jäljiltä. Sen sijaan, että olisin suunnitelmani mukaan lähtenyt haravoimaan, ryhdyinkin siivoamaan sisällä. Viime viikolla jäivät normaalit viikkohommat väliin, kun oli useampana päivänä vanhempien kyydityksiä. Tälle viikolle osui vain yksi käynti silmäklinikalla isän kanssa. Kahden viikon kuluttua hänelle tehdään glaukoomaleikkaus toiseen silmään. 

Nyt on koti siivottu, lakanatkin vaihdettu ja ehdin vielä pihalle sen verran haravoimaan, että syysmyrskyn lennättämät lehdet on haravoitu. Lopetellessamme päiväruokaa, huomasin marjakuusen alla jälleen vipinää. Kaikenlaisia pikkulintuja on käynyt päivittäin napsimassa auringonkukansiemeniä ja pähkinöitä. Onpa siellä välillä istunut oravakin piilottamassa ruokaa multaan. Tänään vierailulle lennähti kaksi punatulkkua, jotka kyllä ilahduttivat tosi paljon. Järkkärissäni ei ole zoomia, joten kuvaamisessa oli tyydyttävä pokkarin zoomaukseen. Sainpa kuitenkin ikuistettua nuo palleroiset tulkut.

 

Päivä kirjamessuilla

Eilinen päivä hurahti kirjamessuilla. Ehken olisi siellä niin pitkään viihtynyt, mutta olin sopinut treffit Pojan kanssa ja hän ehti paikalle vasta puolen päivän jälkeen. Valtavastihan tapahtumaan oli ihmisiä tullut, joten ajoittain alkoi tympiä jatkuva tungos ja meteli. Aina on mieleni tehnyt kirjamessuille, enkä ole tullut menneeksi, joten nyt on sekin nähty ja koettu ja mieliteko tyydytetty. Paljonhan siellä pyöri tuttuja julkkiksia kirjamaailmasta ja ihan olivat tavallisen näköisiä ihmisiä, kuten olettaa saattaakin. Jopa tavallistakin tavallisempia, kun näki heitä ilman kuvauksia varten tällättyjä vaatteita ja meikkejä. Miten sitä ruudun ja sivun tällä puolen tuleekin kuviteltua, että julkkikset olisivat jotenkin hienompia tai parempia kuin me tavalliset tallaajat.

Jaakko Selin esittelemässä kirjaansa

Erilaisia kirjailijahaastatteluja oli samanaikaisesti useita ympäri hallia; sekä kustantajien omilla standeilla että isommilla haastatteluja varten rakennetuilla lavoilla. Mielenkiintoisimmat haastattelut oli tietenkin ajoitettu myöhäisiltapäivään ja iltaan ja niihin oli tietenkin melkoinen tungos. Parin lavan äärellä istuin hetken aikaa kuuntelemassa, mutta minua häiritsi yleinen hälinä ja ihmisten poukkoilu istuinten lomassa. Lisäksi olisin mielelläni toivonut mahdollisuutta esittää yleisökysymyksiä, mutta kaiketi haastattelut oli pitkälti etukäteen sanoitettu ja ajastettu.

No, oliko kirjamessuilla sitten edullisia kirjoja? Oikeastaan ei. Parilla isolla kirjakauppaketjulla oli 20 %:n alennus kaikista kirjoista. Ja paljon oli monenlaisia tarjouksia sekä tietenkin vanhempien kirjojen alennuksia. Uutuuskirjojen hinnat liikkuvat 30-40 euron hinnoissa, joten alennuksen jälkeenkin jää vielä aika iso summa. Joulu on kirjamyynnille erinomaista aikaa, joten eipä kirjoja kovin edullisesti nyt kannattaisi myydäkään. Kirjamessuja parempia tarjouksia kyllä yleensä saa niin kirjakaupoista kuin yleisösuosikkien ollessa kyseessä myös marketeista. 

Parasta minusta kirjamessuilla oli runsas antikvaaristen kirjakauppojen edustus. Niitä oli tullut eri puolilta Suomea, mutta tietenkin eniten pääkaupunkiseudulta. Useimmat antikvaariset kirjakaupat ovat pieniä kivijalkakauppoja ja jotain teosta etsiessä joutuu käyttämään runsaasti aikaa ja vaivaa käydäkseen edes muutamassa kaupassa. Kirjamessuilla saattoi vierailla hyvin monessa vanhojen kirjojen kaupassa ja vaikka ne olivat tuoneet luonnollisesti vain osan tuotteistaan esille, oli kauppiaiden asiantuntemus ja tietämys hyvin messuvieraiden käytössä.

Messuille mennessäni minulla oli pitkä lista harkittavia ostoksia, mutta tietenkin budjetti asetti melkoisesti rajoituksia hankinnoille. Jouduin seisomaan pitkään monien mielenkiintoisten kirjojen äärellä ja tekemään rankkoja valintoja, sillä mitenkään ei rahat olisi kaikkiin riittänyt. Punnitsin kirjoja ja pohdin, minkä niistä voisin käydä lainaamassa myöhemmin kirjastosta, minkä kenties ostaisin joskus alennusmyynnistä tai löytyisikö muita mahdollisuuksia päästä noita kirjoja lukemaan. 

Muutamia ns. must-ostoksia tein eli kolme kirjaa tuleviksi lahjoiksi. Niiden nimiä en nyt tässä julkisesti kerro, jotta yllätys pysyisi ylllätyksenä. Itselleni ostin Hobboksin osastolta kympin tarjoushintaan tuon Bill Laws:n "50 kasvia, jotka muuttivat maailmaa". Se esittelee sanoin ja kuvin ihmiskunnan historiaan vaikuttaneita kasveja, joiden löytämisen, jalostamisen ja hyödyntämisen ohella tarkastellaan niiden taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia merkityksiä. Kirja on viime vuonna ilmestynyt ja jo lyhyen selailun perusteella aika mielenkiintoinen teos, joka sopii erinomaisesti puutarhakirjojeni jatkoksi. 

Toinen hyvä löytö, joskaan ei itselleni, on Renata Grahamin "Koruntekijän käsikirja". Aiheesta löytyi useitakin erilaisia kirjoja, mutta minusta tämä näyttää varsin perusteelliselta, kuvitus on melko yksityiskohtaista ja selkeää sekä kaunista. Jos itse tekisin koruja, tämä kuuluisi ehdottomasti perusoppaisiini.

Samanaikaisesti kirjamessujen kanssa oli Ruoka & Viini & Hyvä elämä, Musiikki ja Art Forum -messut. Art Forumia mainostettiin "Tule, koe, nauti ja hanki upeaa taidetta kotiin", mutta aika vähän paikalla oli taidetta. Iso alue kaikui avaraa tyhjyyttä. Joitakin maalauksia ja ehkä hieman enemmän veistoksia. Mieleen jäivät Merja Rankin Pilvenkantaja, Seija Rusthollkarhun Rauhaa rakastava kissa ja tuo hiottu kivi, jonka nimi on Kotilo, mutta jonka tekijä unohtui kuvasta. En tiedä, miksi kiven nimeksi oli annettu tuo Kotilo, minua kuitenkin viehätti kiven sileys ja varmasti tuollaista veistosta tulisi omassa kodissa siliteltyä kerran jos toisenkin.
 

Brittiläiseen fudgeen moni on varmasti jo päässyt tutustumaan. Käyväthän nuo englantilaiset nykyisin esittelemässä ja myymässä näitä värikkäitä makeisia monilla markkinoilla ja Helsingissä, Kampin kauppakeskuksessakin olen nähnyt myyntitiskin. Fudge-makeiset vastaavat ehkä meikäläisen toffeeta. Niitä löytyy hyvin eri tavoin maustettuna. Palat ovat isoja ja melko painavia, joten muutamaan maistiaiskuutioon menee helposti pitkä penni, ellei ole varovainen. Fudge-pöydän vieressä oli brittien herkkupöytä maustettuna kukikkailla astioilla. Lähinnä kuppeja ja mukeja, mutta myös kaksi kokonaista astiastoa. Malleja on valmistettu pari sataa vuotta ilman suuriakaan muutoksia. Englantilainen posliini on aika kevyttä ja ohutta, jotta tee tai kahvi pääsisi kupissa pääosaan.

Ruoka & Viini & Hyvä elämä oli yhtäkuin muutama viinipiste, joissa pääsi maksusta maistelemaan viinejä. Lisäksi paikalla oli jonkin verran italialaisia juustoja, saksalaisia makkaroita ja muutamia leipomoita esittelemässä tuotteitaan. Erikoiskahveja ja niiden valmistukseen tarvittavia laitteita löytyi useammastakin pisteestä. Mikä sitten oli sitä hyvää elämää? Silmälasien puhdistussuihke, magneettikorut vaiko Nanson T-paidat. Se jäi vähän epäselväksi.

Musiikki-puoli jäi oikeastaan likimain kokonaan minulta pimentoon. Sisääntuloportaiden ja kirjastandien välissä oli joitakin soitinstandeja, joissa koululaiset näyttivät ahkerasti testaavan kitaroita ja rumpuja. Onneksi vahvistimet oli jätetty liittämättä soittimiin.

Messuilla kierrellessä tulee tietenkin nälkä ja jano. Alkuun olin ajatellut käyväni jopa lounastamassa Messukeskuksessa, mutta hiukan hintoja katsellessa tämä ajatus pakeni pikaisesti päästäni ja tyydyimme kahviin ja croisanttiin, joista niistäkin sai maksaa itsensä kipeäksi. Vapaan pöydän löytäminen olikin erityisen vaikeaa ja kun sellaisen löysi, joutui jonkin aikaa miettimään, miten ihmeessä saa kassinsa ja mahdollisen ostospussinsa sijoitettua pois omista ja muiden kahvilavieraiden jaloista. Tai mahtumaan edes omiin jalkoihinsa, kun sielläkin tilaa riitti juuri ja juuri omille nelikymppisille. Messukeskuksen ravintolamaailmoineen mainostettiin hiljattain uudistuneen. Tässä olisi ollut suunnittelijoille erinomainen paikka miettiä messukävijöiden mukavuutta myös mukana kannettavien tavaroiden osalta. Takit saattoi sisään saapuessaan jättää 2,50 euron takkihintaan narikkaan, mutta mihin kenties messuille matkaan tarttuneet kirjakassit ja muut kannettavat. Monilla messuvierailla näytti olevan mukanaan vedettävät kauppakassit. Olkoot mummokasseja tai mitä vain, mutta oivallinen ratkaisu painavien tavaroiden kuljettamiseen. Pitääpä miettiä kevään puutarhamessujen tullessa ajankohtaisiksi.

Suklainen lohikäärme Fazerin osastolla

Kaiken kaikkiaan päivä kirjamessuilla oli raikas poikkeus tavalliseen arkeen. Erityisen mukavaa on liikkua maailmalla Pojan kanssa. Hän on aina reipas ja iloinen, ei ruikuta eikä marise. Kuuntelin hänen jutustelujaan antikvaaristen kirjakauppiaiden kanssa ja olin ylpeä hänen asiallisesta ja kohteliaasta käytöksestään sekä mahtavasta tietomäärästään. Jos talsiminen pitkillä käytävillä väsyttikin, pysyi mieli koko ajan iloisena ja avoimena.

Ulkoilua haravan kanssa

Parin päivän haravointi- ja pihasiivoussessio on nyt ohi. Hiekkakäytävät on putsattu ja meninpä sitten rapsuttamaan vielä nurmikkoakin, kun eilinen tuuli riipi omenapuista lehdet pitkin alapihaa. Kovin on ollut sää harmaata ja kosteaa. Päiväaikaan ei sentään ole satanut - iltaisin kylläkin - mutta silti vaatteet olivat sisään tullessa lähes märkiä. Kymmenen asteen lämpötila on taannut mukavan oloisia ulkoiluhetkiä. Eilen piti välillä pysähtyä kuuntelemaan kovan tuulen huminaa ja katsella isojen puiden huojumista. 

Ehkä haravoiminen sinänsä ei ole enää parin tunnin jälkeen kovin mukavaa, mutta ulkona on vain niin kiva olla. Ja erityisen kivaa siitä tekee lopputulos, joka näkyy jo parin kottikärryllisen haravoinnin hoiduttua. Joskus on käynyt niin, että pihan siivoamiseen ei ole syksyllä riittänyt aikaa ja innostusta. Arvatkaa vaan, ottaako sitten keväällä pattiin, kun työtä on kaksinverroin enemmän. Minusta on paljon mukavampi käyttää kevät kaiken uuden ihmettelemiseen, kuin siivota syksyisiä lehtikasoja pois. Ne kun ovat yleensä talven jäljiltä melkoisen limaisia ja painavia siivottavia.

Olen usein miettinyt syksyllä lehtien intoa kirjoittaa talventörröttäjistä. Kuinka kannattaa jättää perennoja pystyyn pakkasen purtaviksi ja huurruttamiksi. Olisiko nuo artikkelit suoria käännöksiä muista kielistä? Vaikkapa sellaisista maista, joissa lunta ei tule talvisin metritolkulla peittämään kaikki valkoiseen massaan. Silloin kyllä ymmärrän ajatuksen kauniista talventörröttäjistä. Minulla on tapana leikata loppusyksystä pidemmät perennat lyhyiksi. Siis ne, jotka vielä sattuvat pystyssä seisomaan. Useimmathan makaavat aika limaisina myttyinä pitkin pituuttaan kukkapenkeissä. Jos vain lunta tulee, ja useimmiten sitä kuitenkin melko paljon tulee, meillä kaikki kukkapenkit peittyvät raskaaseen lumihankeen, eikä sieltä vähälumisinakaan talvina pahemmin mitään törröttäjiä näy. Jopa monet pensaat, kuten angervot ja syyshortensiat taipuvat lumitaakan alle. Vuorimännytkään eivät paksusta lumesta mihinkään törrötä ennen kevätaurinkoa.

Meidän ja naapurin rajalla kasvaa jonkinsorttista angervoa. Edellinen naapuri istutti niitä peittämään rinnettä ja aitaa. Pensas on levinnyt meidänkin puolelle, joka ei minua yhtään häiritse, sillä tuolle nurkkaukselle en ole parempaakaan käyttöä keksinyt. Pensas tulee keväällä aikaisin lehteen ja kukkii kauniilla valkoisella kukalla. Ainoa ongelma on meidän vaahteran lehtisadon tarttuminen pensaisiin ja siellä ne pysyvät, ellen käy yksitellen niitä pois poimimassa. Käsittämätöntä on se, että tuuli kyllä irrottelee ja riipii kuivuvia lehtiä sinne tänne, mutta muuten niiden poistaminen vaatii ihmiskäden vankkaa otetta. Toistaiseksi vaahteranlehdet olkoon pusikossa, ehkä tässä tulee vielä tekemisen puutetta ja silloin voin käydä tähän ongelmaan käsiksi.

Kuva on eilispäivältä, jonka jälkeen olen alapihalla haravaa heilutellut.

En tiedä, saatteko te äkillisiä toimintaspurtteja, joiden seurauksena tapahtuu hetkessä isoja muutoksia. Minä saan. Joskus joku asia saattaa pitkäänkin muhia jossain takaraivon sopessa, mutta aina ei mitään pienen pientä muhimistakaan tarvita. Tietty asia yksinkertaisesti alkaa nyppimään ja sitten tapahtuu. Viime viikolla iski toimintaspurtti ja sen seurauksena leikkasin olopihan rinteessä kasvavat aroniat tapille. Ainakin meillä aroniat tuppaavat risuuntumaan alaosistaan. Lehtiä on vain pensaiden latvoissa ja pensaat näyttävät rumilta. Varmasti risuinen näkymä oli porautunut jonnekin alitajuntaani ja se tarvitsi vain pienen sysäyksen muuttuakseen toiminnaksi. No, aroniat on näin leikattu muutaman kerran aiemminkin ja sieltä ne taas kasvavat. Ehkä niitä olisi parempi leikata useammin, mutta kerralla maltillisemmin. Josko ne sitten pysyisivät tuuheampina ja nätimpinä.

Aina keväisin ja syksyisin pääsen ihailemaan tätä upeaa kiveä ja sen vieläkin upeampaa sammalpeitettä. Kivi on meidän, mutta kunnan tontilla. Aikanaan alapihaa tasoittanut kaivurikuski kippasi tuon kiven tontilta pois ja sitä olen jaksanut murehtia vuodesta toiseen. Nyt toivon, että lähivuosina metsikköön rakennettava läpikulkureitti toisi paikalle sen verran jämerää kalustoa, että voisin pyytää niiden kuskia nakkaamaan kiven takaisin meidän puolelle. Miesvoimin tuota kiveä ei kyllä liikuteta.

Uskokaa tai älkää, mutta taivaalla vikkelällä vauhdilla kulkevien pilvien lomassa näkyy sinisiä aukkoja. Aivan kuin aurinkokin pilkistäisi jostain välistä, eikä täällä työhuoneessa ei enää tarvita keinovalaistusta. Niin pimeää on tässä parin päivän aikana ollut, että päivälläkin on pitänyt valot sytyttää. Eilen meiltä napsahti neljän maissa sähköt pois ja olivat poissa kokonaisen tunnin. Alkuvuosina täällä asuessamme se oli varsin tavallista, kun sähköt kulkivat ilmajohdoissa ja olivat alttiina koville tuulille. Nyttemmin ei juurikaan tarvitse sähkökatkoja pelätä. Mitä nyt se parin vuoden takainen vuoden vaihteen myrsky, joka katkoi sähköjä pitkiksi ajoiksi aika monilta kansalaisilta meidän lisäksemme.

Juuso se ei näistä syysilmoista oikein tykkää. Kunhan vikkelästi käy Ukkokullan kanssa tarpeillaan metsän reunassa ja haluaa milteipä saman tien takaisin sisälle lämmittelemään. Aika paljon se nukkuu, mutta muutamana päivänä ollaan taas leikitty illansuussa hetki piilosta tai narun kiinni ottamista. Ulkopuolisesta saattaisi näyttää hivenen hölmöltä, kun aikuinen nainen juoksee huoneesta toiseen kissan kanssa. Näyttäköön miltä näyttää, mutta se on niin hauskaa. Joka kerran on yhtä mainio näkymä, kuinka iso kissa menee verhon taakse niin, että koko takapuoli pörhöllään olevine häntineen jää näkyviin. Siellä se kissa odottaa, että tulen sanomaan sille PÖÖ ja taas mennään jonnekin toiseen paikkaan olemaan "muka piilossa". Välillä Juuso tietenkin syöksyy piilostaan minua kohti selkä köyristettynä ja kaikki karvat pörhöllään. Kerrassaan pelottavana. Ja sitten juostaan sellaisella töminällä, että voisi kuvitella vähintäänkin etelävaltioiden ratsuväen hyökkäävän meidän olkkarissa. Tätä jatkuu, kunnes Juuso yhtäkkiä tömähtää matolle loikomaan ja siihen leikki loppuu. Se on sen näköinen, kuin se ei olisi ikinä muuta tehnytkään, kuin maannut matolla. Ei ainakaan leikkinyt mamman kanssa piilosta eikä laukannut ratsuväen lailla ympäri huushollia.

No niin, nyt on hyvä olo minulla ja kissalla. Piha on siivottu ja pyykkiä pesty. Koko eukko on suihkunraikas ja kissalla vatsa täynnä. Huomenna aion mennä Pojan kanssa kirjamessuille. Joka vuosi olen kovasti menossa, enkä sitten menekään. Nyt on treffit sovittu messuhallin aulaan ja messuohjelmaakin olen jo ehtinyt selailla. Toivottavasti kirjojen äärelle päästessä järki pysyy päässä ja kortti kukkarossa. Tai jos kukkaron aukaisenkin, niin ainakin kohtuuden rajoissa. 
 

Ristipistotöiden koukussa

2002: Maailmankartta

Kirjonta on vanha tapa koristella kankaita ja vaatteita. Muinaiset idän kansat, siis egyptiläiset, babylonialaiset ja fryygialaiset, ovat olleet kuuluisia kirjontataiteen harjoittajia. Roomalaiset kutsuivat kirjontaa neulalla maalaamiseksi. Myös Kiinassa ja Japanissa on omat rikkaat kirjontaperinteensä. Kankaita ovat kirjoen koristaneet myös Amerikan mantereen asukkaat. Esimerkiksi Perusta on löydetty 4000 vuotta vanhoja kirjottuja tekstiilejä. Ristipistokirjonta on kehittynyt kaksoisompeleista, joilla on liitetty yhteen nahankappaleita. 

Eurooppaan kirjontataito on levinnyt idästä. Suomessa on ollut rikas kirjontaperinne jo ns. pakanuuden aikana eli ennen kristinuskon rantautumista maahamme. Näin ainakin todistavat hautalöydöt ja kertoohan Kalevalakin koreasta neidosta, jolla "kuuhut paistoi kulmaluilta, päivä rinnoilta risotti, otavainen olkapäiltä, seitsentähtinen selältä". Nämä tähtikirkkaat koristelut puvun olalla ja selässä ovat kaiketi olleet pronssikierukkakirjailuja. Keskiajalla kirjontatöitä tekivät lähinnä nunnat ja munkit luostareissa sekä käsityöläiset, jotka muodostivat omia ammattikiltojaan. Suuret ja upeat kirjotut tekstiilit olivatkin kirkkojen ja ylhäisten omaisuutta. 

Ristipistokirjonnasta tuli suosittu käsityön muoto 1500-luvulla. Vanhimmat löydetyt mallikirjat ovatkin tältä ajalta. Renessanssimuoti levisi Suomeen 1500-luvulla Vaasa-kuninkaiden hovista. Tämä muoti suosi yksityiskohtien koristamista kirjonnan ja reikäompelun avulla. Juuri renessanssimuoti on vaikuttanut kansanpukujen tyyliin aina 1800-luvulle asti. Kansanpukujen upeat kirjontakoristelut ovat siis 1500-luvun saksalaisen ja espanjalaisen muodin peruja.

Erityisen suosittua ristipistokirjonta, ja muunkinlainen kirjonta, oli 1700- ja 1800-luvuilla. Jokaisen hyvin kasvatetun tytön oli opittava kirjontataito. Sanotaankin, että naiset valtasi tänä aikana suoranainen käsityövimma ja kaikki mahdolliset kohteet aina vaatteista ja huonekaluista kynänvarsiin asti koristeltiin kirjonnalla. Tämä käsityövimma taisi tosin johtua yhteiskunnallisista ja naisen aseman muutoksista tuona aikana. Elintaso kohosi ja perheillä oli varaa palkata henkilökuntaa tekemään talon työt. Toisaalta perheen naisten piti pysyä kotona "kodin hengettärinä". Kankaita ja lankoja sai ostaa valmiina eikä niitä tarvinnut enää itse kehrätä ja kutoa. Hienoilla rouvilla ja tyttärillä ei siis yksinkertaisesti ollut muuta tekemistä kuin tehdä hienoja käsitöitä, lukea romaaneja tai olla muodikkaasti ikävystynyt.

Suosituimpia töitä 1700- ja 1800-luvuilla olivat ns. merkkausliinat, joita tehtiin yhtälailla niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Merkkausliina oli tyttöjen taidonnäyte, johon kirjailtiin kirjaimet, numerot, tekijän nimi, vuosiluku ja erilaisia kuvioita, esim. sydämiä, kukkia, lintuja tai vanhoja kansanomaisia aiheita. Merkkausliinojen aiheet kopioitiin usein vanhoista suvun merkkausliinoista, mutta myös uusiakin malleja suunniteltiin.  Merkkausliinojen ohella erityisen suosittua on ollut nimikointi. Pohjoismaissa on ollut keskiajalta asti tapana merkitä tavarat puumerkillä tai muulla omistajan talon tai suvun merkillä. Kirjoitustaidon yleistyttyä puumerkit vaihtuivat nimikirjaimiin eli monogrammeihin. Käyttö- ja koristetekstiileihin ommeltiin nimikirjaimet ja usein myös vuosiluku. Kirjainten tyyli on seurannut ajan tyylisuuntia ja muotia. Suomalaiset merkkausliinat ja nimikoinnit ovat yleensä ristipistoin kirjottuja. 

Suomalainen ristipistokirjontaperinne poikkeaa huomattavasti eurooppalaisesta perinteestä. Eurooppalainen kirjonta noudatti tyylikauden aiheita ja värejä. Aiheet olivat usein erilaisia kukka- tai muita kasviaiheita tai kertovia kuva-aiheita. Suomalaisen kansanomaisen ristipistokirjonnan aiheet ovat geometrisiä kuvioita. Kuvioiden aiheet ovat pysyneet samankaltaisina satoja vuosia. Rautakauden hautalöytöjen pukujen kuvioaiheet ovat samoja kuin 1800-luvun kansanpuvuissa. Esimerkiksi hakaristi on ollut suosittu kuvioaihe. Muita kuvioita ovat esimerkiksi ristit, kannuksenpyörät, jäniksenkäpälät, korpinsilmät ja ikkunaiset. Samantapaisia kuvioita esiintyy kirjonnoissa ympäri maailman, joten on vaikea sanoa, mistä kuviot ovat alunperin kotoisin. Väreinä on käytetty yleensä valkoista ja punaista, jonkin verran myös sinistä, keltaista, vihreää, ruskeaa ja mustaa. Erityisen rikasta ristipistokirjonta on ollut itäsuomalaisessa käsityöperinteessä. Esimerkiksi kansanpukuihin kuuluvat paidat, päähineet ja esiliinat ovat olleet ristipistoin koristeltuja.

Lähde: http://www.kaspaikka.fi/savonlinna/jambeck/historiaa.htm

2005: Ruusutaulu

Olin kevättalvella 2000 käymässä Tammisaaressa ja näin siellä pienen käsityöliikkeen ikkunalla kauniita ristipistyöaihioita. Piti saada käsille jotain tekemistä ja päätin kokeilla ristipistojen tekemistä, joiden olin kuvitellut olevan hyvinkin vaikeita. Näin ei tosiaankaan ollut. Ristipistojen tekeminen on kuin sanaristikon täyttämistä. Kun oppii avainniksit, eteneminen on helppoa. On vain oltava tarkkaavainen ja huolellinen, sillä pienikin virhe kertaantuu työn edetessä ja usein ainoa tapa korjata virhe, on purkaa työ virhekohtaan saakka ja kirjoa samat kohdat uudelleen. 

Mouline-lankoja, pingotuskehys, ristipistosakset

Ihan aluksi ostin valmispaketin, joka sisälsi 40x40 cm:n koristetyynynpäällisen, langat, neulan ja värikartan. Kuva oli painettu värillisenä kankaalle ja langat olivat paksuhkoja villalankoja. Olin kuvitellut ristipistojen tekemisen vaikeaksi, mutta nuo tyynyt valmistuivat hetkessä. Ehkä osasyynä nopeaan valmistumiseen oli mahtava innostukseni aiheeseen. Valmispaketteja oli vaikea löytää ja niiden hinta oli myös melko korkea. En myöskään ollut kovin innostunut sisustamaan kotiani aika kirjavilla villalankatyynyillä, joten aloin etsimään vaativampia töitä. Aika pian löysin erityisesti ristipistoihin erikoistuneita mallilehtiä, kuten englantilaisen Cross Stitch-, hollantilaisen Borduurblad-, espanjalaisen Labores del Hogar- ja italialaisen Le idee di Susanna-lehden. Ihastuin varsinkin tuohon Susanna-lehteen, koska siinä oli paljon hyviä malleja ja lehden saattoi vaivattomasti tilata kotiin kannettavaksi. 
 

2004: Majakka

Käsitöiden tekeminen ja askarteleminen oli aika alamaissa 2000-luvun alkuvuosina. Esimerkiksi kirjontaan tarvittavaa aida-kangasta oli tavattoman vaikea löytää. Helsingin Sokos oli vastikään lopettanut lankaosastonsa (sanoivat, ettei langat tee kauppaansa) ja Stockmannin silloin onnettomasta käsityötarvikevalikoimasta onnistuin sentään löytämään edullisesti kirjontakehikon; siis sellaisen pyöreän kaksiosaisen vanteen, johon kirjottava kangas pingotetaan. Mouline-lankoja sai metsästää ankarasti ja kun vihdoin niitä jostain löysi, oli valikoima kerrassaan surkea. Nettikaupat kasvattivat vähitellen suosiotaan ja onnistuin löytämään pari sellaista paikkaa, joista saatoin tilata kerralla enemmän tarvitsemaani kangasta ja lankoja.

2007: Keijukainen

Onneksi tänä päivänä kaikenlainen käsillä tekeminen on erittäin suosittua ja se helpottaa tarvikkeiden hankintaa. Jotkut kangasliikkeet ovat ottaneet uudelleen valikoimaansa myös aida-kankaan ja mouline-lankojakin on jälleen helpompi löytää. Myös nettikauppoja on tullut ja tulee jatkuvasti uusia, kuin myös askartelukauppoja, joiden valikoimiin ristipistotarvikkeet alkavat yhä useammin kuulua. Jonkun verran hankin tarvikkeita Atéljee Margarethasta (www.margaretha.fi) ja muutamista pienistä käsityöliikkeistä täällä pääkaupunkiseudulla. 

Aida-kankaan ja mouline-langat ostin aiemmin useimmiten espoolaisesta tilkkupuodista, kunnes kuulin Tallinnan Karnaluksista. Aida-kangasta suomalaisissa liikkeissä on varsin pienet varastot, joten suosituimpia ruutukokoja joutuu usein odottamaan jopa viikkoja. Valitettavasti hintaero suomalaisten käsityötarvikekauppojen ja Karnaluksin välillä ovat niin mittavat, että hankintamatkat Viron puolelle kannattavat vaikka useamman kerran vuodessa. Mm. aida-kangas maksaa täällä reilusti yli 20 euroa metriltä, kun Karnaluksista sitä saa 6,90 euron metrihintaan. Mouline-lankatokasta joutuu meillä maksamaan yli euron kappaleelta, kun Karnaluksista saa DMC:n lankoja noin 50 sentin kappalehintaan. Aida-kankaiden laadussa en ole juurikaan huomannut eroja, mutta mouline-langassa suosin DMC:tä (tai Anchoria), sillä huonot langat kiertyvät, katkeilevat ja solmuuntuvat, jolloin niillä kirjominen muuttuu kerrassaan raivostuttavaksi lankojen setvimiseksi.

2011: Tulppaanimalja

Harmikseni Le idee di Susanna-lehden tilaaminen Suomeen ei enää ole muutamaan vuoteen onnistunut. Onneksi minulla on tallessa kahdeksan vuosikertaa, joten vielä riittää ihan uusiakin malleja kirjottavaksi. Vuosien varrella olen myös bongannut sieltä täältä muita lehtiä ja jälleen kerran myös netti on tullut tässä etsinnässä hyväksi avuksi. DMC-langan valmistaja julkaisee omia mallioppaitaan ja -kirjojaan ja joskus onnistuu löytämään myös suomalaisista käsityölehdistä yhden tai kaksi kivaa mallia.

Ristipistolehtiä

Valmiiden ristipistotöiden käyttämisessä lienee vain mielikuvitus rajana. Aika paljon olen töitäni kehystänyt ja antanut lahjoiksi. Itse asiassa itselläni ei kovin montaa työtä täällä kotona ole. Jonkin verran olen tehnyt töitä tuttujen "tilauksesta" annettavaksi eteenpäin. Toisinaan innostun kirjomaan boordeja ja ompelen niitä sitten vaikkapa pyyhkeisiin. Eniten taitaa nykyisin tulla kirjottua itse tehtäviä onnittelukortteja varten pieniä töitä. Isot työt ovat kuitenkin omalla tavallaan jännittäviä. Kuvan syntyminen monista väreistä ja pienen pienistä pistoista koukuttaa niin, että välillä työtä on vaikea laskea käsistään. 

Hyvin yksinkertaisia töitä pystyy tekemään vaikkapa television ääressä, mutta heti, kun värejä tulee enemmän ja malli mutkistuu, vaatii työ sen verran laskemista ja tarkkuutta, ettei samanaikaisesti ole mahdollista seurata intensiivisesti jotain kiinnostavaa tai edes vähemmän kiinnostavaa ohjelmaa. Ison työn valmistuttua on myös hetken ihan tyhjä olo ja uuden työn aloittaminen ei silloin onnistu. Pitää ikäänkuin nollata itsensä uutta työtä varten.

 Yläpuolella kahvikannun ohje ja alapuolella värikartta Le Idee di Susanna-lehdestä. Kuten huomaatte, ohjeet ja värikoodit ovat selkeät ja värit näkee suoraan kuvasta. Joissakin lehdissä kaikki ohjeet on pelkästään mustavalkoisina, joissakin osa julkaistaan värillisinä. Harvoissa lehdissä kaikki ohjeet on värillisiä. Minusta on helpompi kirjoa värillisistä ohjeista, koska näin malli väreineen on jotenkin helpompi sisäistää ja myös kirjoa. Mustavalkoisissa värikoodeja joutuu sihtaamaan tarkemmin ja mahdollisuus erehtymiseen on suurempi. Oheisessa ohjeessa on melko vähän eri värejä ja niiden sävyjä. Pienemmissäkin töissä sävyjä kertyy helposti parikymmentä.

Samaisen kahvikannun olen kirjonut sekä ohjeen mukaisesti vaaleanpunaisena että sinisenä, kuten alapuolella olevassa kuvassa. Muistaakseni näitä sinisiä kannuja olen tehnyt kaksin kappalein pyynnöstä eräälle tuttavalle.

Lankojen järjestyksessä pitämiseksi on kaupan monenlaisia virityksiä, mutta kehitin itselleni ihan toimivan systeemin pyörällisestä kolmetasoisesta "rullakosta". Rullakko on tarvikkeineenkin kevyt siirrettävä paikasta toiseen ja sen saa helposti vaikka vaatehuoneeseen, jos haluaa pitää pidemmän tauon kirjomisessa.

Ensimmäiselle tasolla on paksuhko vaahtomuovipala neuloja ja lankoja varten. Jos käytössä on tietyt langat, kuten usein on, voi noihin nuppineuloihin laittaa myös lankatokan sävynumerolapun. Keskimmäisellä ja alimmalla tasolla on lisää lankoja, parhaillaan käytössä oleva mallilehti, värikartta ja muuta tärkeää. Koska lankojen sävyjä on lukemattomia ja niiden numerolaput katoavat herkästi, laitan jokaisen lankatokan numerolappuineen omaan minikokoiseen minigript-pussiin. Pussit olen laittanut arkistolaatikkoon numerojärjestykseen, jotta etsiessäni löydän tarvitsemani langan helposti. Pienellä lankamäärällä ei tällaisia järjestelyjä välttämättä tarvita, mutta kun eri sävyisiä lankoja alkaa olla enemmän, koin tarpeelliseksi saada aikaan jokin järkevä systeemi.

2012: Kortteja

Pieniä töitä olen tehnyt lankajämillä ja joskus myös sieltä täältä mukaan tarttuneilla halpislangoilla. Kun sävyjä on kohtalaisen vähän ja malli pieni, on helppo sommitella värit itse. Kun työ on isompi, sävyjä saattaa olla lukemattomia ja silloin on tärkeämpää, että ne on etukäteen valittu ja niiden riittävyys varmistettu. Tietyn sävyn loppuminen kesken työn saattaa pysäyttää työn etenemisen siksi aikaa, kunnes uusi tokka on hankittu. Yleensä yksi tokka sisältää 8 metriä lankaa ja ainakin minä kirjon eniten kahdella säikeellä, koska käytän aida-kangasta, jossa on 5.4 ruutua sentillä. Yhdellä tokalla kirjoo siis melko paljon, mutta toki harvoin selvitään vain yhdellä ainokaisella värillä tai sävyllä.

2010: Ruusutyö, josta piti tulla tarjotin, mutta tulikin ystävälle taulu

Ohessa olen esitellyt vain murto-osan vuosien varrella tekemistäni töistä. Kuvien laatu ei tosiaankaan ole kummoinen, sillä mistä lie syystä töitä tallentaessani olen kokonaan unohtanut panostaa kuvaamiseen. Harmikseni täytyy todeta, että joitakin töitä on kokonaan jäänyt ikuistamatta. Ehkä olisi ollut mukava myös kirjata tarkemmin valmistumisajat ja kenelle kukin työ on mennyt. 

Antiikkisilla ristipistotöillä ei myöskään ole kovin korkeaa rahallista arvoa, sillä töitä ei ole aikoinaan riittävästi arvostettu eikä niiden säilymistä kunnolla vaalittu. Minulle on sanottu, että ristipistotöiden tekeminen on vanhojenpiikojen homma, joten tuosta lauselmasta voi päätellä, ettei ristipistotyöt kuulu edelleenkään arvostettavien käsitöiden joukkoon. Arvostettiin tai ei, sillä ei ole minulle mitään merkitystä, sillä ristipistotöiden tekeminen on erittäin mukavaa. Vielä 90-luvulla tein paljon sanaristikoita ja koen ristipistohomman hyväksi jatkumoksi harrastaa samantyyppistä aivovoimistelua. Kädet ovat hyödyllisessä puuhassa ja aika hurahtaa hienosti kivan harrastuksen parissa. Nyt kirjon enimmäkseen kuvia korttiaskartelua varten, mutta kukaties myöhemmin keksin jotain uutta jännää käyttöä töilleni.

 

Räntäsade saatteli ihan hyvään päivään

Kissan käyttäytymistä seuraamalla voisi oppia leppoisaa ja stressitöntä elämäntyyliä. Perjantaiaamukin alkaa tosi rauhallisesti, kun ei pääse turhaan kääntelemään sanomalehden sivuja puurolusikallisten välissä. Siitä pitää huolen Juuso, joka suorastaan rakastaa Hesarin päällä makoilemista. Mitä lokoisamman asennon se itselleen löytää, sen pidempään se lehdellä viihtyy. Tuskinpa sillä lehden nimellä edes on merkitystä. Olen nimittäin joskus kokeillut myös kolmea erilaista paikallislehteä, joita postilaatikkoomme jaetaan. Hyvin kelpaavat makuualustaksi jok'ikinen.

Päivän valjetessa taivaalta satoi silkkaa räntää. Märkää kuin se kuuluisa uitettu koira, mutta yön aikana pakastuneeseen maahan sataessaan valkaisi nurmikon. Autokin oli valkean möhnän peitossa ja sitä putsatessa möhnä tarttui harjaan, joka taasen muuttui niin painavaksi, että jokaisen vedon jälkeen harjaa pitä ravistaa jotain kovaa vasten. Perinteisesti olen ravistanut lumiharjaa saappaisiini, mutta onneksi en nyt sitä tehnyt, sillä jalassa oli edelleen pikkukengät. Olisin saanut housunlahkeet litimäriksi.

Eilen laitoin linnunruoka-automaatit paikoilleen ja huomenna täytyy varmaan käydä täyttämässä ne uudelleen. Leikkimökin päädyssä olevassa syreenissä tintit pyörivät ahkerasti auringonkukansiemeniä napsimassa ja orava oli parhaillaan menossa joukkoon, kun avasin varaston oven. Kurre säikähti sen verran, että kiirehti naapurin aidan yli heidän kuusensa oksalle odottamaan poistumistani. Katsokaa, miten se on räntäsateen kastelema. Katselee kuitenkin intensiivisesti kohti ruoka-automaattia ja päästää minut kamerani kanssa kohtalaisen lähelle. Samaiseen automaattiin eräskin kurre sukelsi toissakeväänä niin pitkälle, että vain jalat roikkuivat ulkosalla.

Täällä työhuoneessa touhutessa tulee aika useinkin käännettyä tuoli ikkunaa kohti ja katseltua maisemaa, puita ja alapihaa. Eilen siellä oli aika siistin näköistä, kun olin silpunnut nurmikolla olleet lehdet ja haravoinut muutenkin. Tänään tuuli on laittanut nurmikkoni uuteen järjestykseen. Ei nyt tietenkään koko nurtsia ole nurin niskoin kääntänyt vaan puhaltanut sinne sikin sokin puiden lehtiä. Ruohonleikkuri on putsattu ja talvisäilöön laitettu, joten lehdet olkoon kevääseen. Sinnehän ne tulee sitten ensimmäisten leikkuukierrosten aikana silputtua. Ellei nyt sitten tule pitkääkin pidempi lumeton loppuvuosi, jolloin meikäläinen innostuu harrastamaan lähiliikuntaa ja hakee paremman puutteessa haravan kellarista.

Nappasin joku aika sitten facebookista oheisen runon. Tekijää ei ollut mainittu, joten nyt en voi antaa kunniaa sille, jolle se kuuluu. Koska inhoan yli kaiken v-llä alkavaa kirosanaa (alleviivatuissa kohdissa), korvasin omavaltaisesti ne toisilla sanoilla.

Suomalaiset entisestään masentuu,
kun saapuu syys-, loka- ja marraskuu.
Silloin kuolee kasvit, kuolee kukat
jalkaan laitetaan helvetin rumat villasukat.
Bussipysäkillä hytistään,
ollaan tosi kylmissään.
Mieleen hiipii myös huoli:
mitä jos pussikaljalla jäätyy takapuoli?

Mutta ei hätää ystävät rakkaat,
sen sijaan että päätäsi seinään hakkaat
Ota kouraan glögimuki,
suusi kahdella kilolla suklaata tuki.
Sytytä ikkunalle kynttilöitä,
valaisemaan pimeitä syysöitä.
Viltin alla pattereitasi lataa,
silloin ei tippaakaan kiinnosta kuinka paljon sataa. 

Lintujen ruokkimisesta on iloa myös Juusolle. Se viihtyy nyt erinomaisesti keittiön ikkunalla, josta se näkee suoraan marjakuuseen ripustamani siemenautomaatin ja siinä vierailevat lukuisat tintit, joita harakkapariskunta käy välillä häätämässä pois. Ajoittain kuuluu sen päiväinen kurkkuääninaksutus, kun Juuso näkee mielestään kelvollisen lintupaistin. Hetkeksi Juuso malttoi lopettaa lintupäivystyksensä, kun keitin iltapäiväkahvin, jonka ohessa nautimme anopilta saatua goudajuustoa. Gouda on nimittäin Juuson suurta herkkua ja sen haistaessaan piti kissankin päästä maistelemaan. Joskus mainostauolla jääkaapilla käydessämme on lähes mahdotonta päästä goudajuuston kanssa sohvalle istumaan. Gouda-kissa haistaa juuston tuoksun vaikka toiseen huoneeseen ja täydelliseen uneen. 

Tänään on jotenkin niin mahdottoman hyvä mieli. Ja ihan ilman syytä. Tai ehkä se johtuu perjantai-illasta, räntäsateen loppumisesta ja leppoisasta vapaapäivästä. Eihän sitä sen kummempaa tarvita.

Se on mahdotonta,

sanoi ylpeys.

Se on vaarallista,

sanoi kokemus.

Se on turhaa,

sanoi järki.

Yritä vain,

kuiskasi sydän.

Näiden sanojen (jälleen facebookista lainattuna) saattelemana 

toivotan kaikille leppoisaa viikonvaihdetta!

 

Puutarhaan on tullut syys - tai melkein talvi

Viime aikoina kaikki vapaa-aika on ollut lähinnä haravointia ja pihan siivousta. Kyllä muuten tulee valtavasti lehtiä pelkästään yhdestä isosta vaahterasta, puhumattakaan, kun tontilla on niitä useampia. Alapihalla lehdet voi ajaa silpuksi ruohonleikkurilla, mutta hiekkakäytäviltä ne on pakko haravoida ja kärrätä pois. Koivut ja vaahterat alkavat olla paljaita. Sen sijaan lepässä on vielä runsaasti lehtiä, samoin omenapuissa ja kriikunoissa. Tosin alapihalla kulkiessani ei tarvinnut kuin kepeästi koskea omenapuun oksaan, niin sieltä satoi niskaan valtavasti lehtiä. Sireenin lehdistä osa on jo pudonnut, mutta edelleen ne näyttävät varsin lehteviltä. Norjanangervot ovat muuttuneet keltaisiksi ja varistavat lehtiään, mutta usein angervopensaat ovat tyhjenneet vasta lumien saavuttua.

Monena aamuna on ollut pikkupakkasta ja kasvit huurteessa. Auringon noustessa on sentään parhaimmillaan lämmennyt +7 asteeseen ja ulkona on ollut oikein mukava touhuta. Isän kanssa olen käynyt viikottain silmäklinikalla glaukoomaleikkauksen seurannassa. Itse lääkärintarkastukseen menee kymmenisen minuuttia, mutta harvoin annettu aika pitää. Eilenkin istuimme odottamassa vuoroamme puolitoista tuntia yli annetun ajan. Vastaanottavia lääkäreitä on useita, mutta varattujen potilasaikojen lisäksi he joutuvat hoitamaan päivystystapauksia. Jaksan kyllä istua ja odottaa, mutta isä tuppaa välillä hermostumaan. Siitä ei kuitenkaan ole mitään hyötyä, koska potilaita näyttää yksinkertaisesti olevan aivan mahdottoman paljon. Jonkun kerran olen ottanut käsityön mukaan mennessäni isän tai äidin kanssa lääkärien vastaanotolle, mutta eilen se jäi kotiin.

Pikkupuutarha oli hukkua vaahteranlehtiin.

Mietin yhtenä päivänä, pitäisikö laskea, kuinka monta tuntia olen viimeisen vuoden aikana istunut odottamassa jonkun sairaalan käytävällä. Eniten aikaa nimittäin kuluu juuri tuohon odottamiseen. Ensin odotetaan lääkärille, sitten hoitajalle, sitten labraan, sitten röntgeniin ja jälleen jollekin lääkärille ja ehkä vielä toiselle hoitajalle. Kun jo luulee odotuksen päättyneen, saakin kuulla, että vielä hetki pitää odottaa, jotta saa ajan seuraavaa odotussessiota varten. Päivä hurahtaa kummasti pelkästään yhden asian hoitamiseen. Oikeastaan ihmettelen, mistä olen kehittänyt itselleni tämän nykyisen viilipyttymäisyyden eli en hermostu laisinkaan. Ehkä olen jotenkin sisäistänyt sen, ettei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä hermoilla ja että isän tai äidin kanssa odottaessani jonkun on syytä säilyttää malttinsa. Olen iloinen, että kumpikin on saanut kohtalaisen hienosti hoitoa ja apua sairauksiinsa ja vaivoihinsa. Vaikka niitä vaivoja tulee yhä uusia, kun jo luulee kaiken selättäneensä, on vain mentävä askel kerrallaan eteenpäin.

Purppurapunalatvan syysasu

Tänään pohdin aamulla, ryhtyisinkö leipomaan vai menisinkö heti haravoimaan. Päätin lähteä ulos ja kerrankin se oli oikea marssijärjestys. Iltapäivällä nimittäin alkoi sade ja se on jatkuu yhä. Ajelin nurmikolle leijuneet lehdet silpuksi ja sen jälkeen puhdistin ruohonleikkurin, sillä se saa nyt siirtyä kellariin odottamaan ensi kesää. Leikkasin myös joitakin mädäntyneen näköisiksi menneitä perennan varsia ja kiikutin niitä kompostiin. Nyt kaikki neljä lehtikompostia ovat ääriään myöten täynnä, mutta muutaman päivän aikana pinta kyllä laskee, sillä kuivina haravoidut lehdet menevät nopeasti kasaan kastuttuaan. Laitoin myös linnuille siemeniä ja hetipä joukko tinttejä löysi ruokinta-automaatit.

Etupihalla touhutessani olen jo muutaman päivän ajan ihmetellyt, mistä kasvista tulee vähän karvasmantelia muistuttava tuoksu. Ensin ajattelin, että tuijan oksia ravistelemalla tuo tuoksu syntyy, mutta ei se kyllä niin ole. Ehkä lehtosinilatva tai purppurapunalatva? Niiden läheisyydessä tunnen tuoksun, mutta en vain saa sitä paikallistettua.

Viikko sitten Ikeassa käydessäni ostin keittiön ikkunalle kaksi Fittoniaa eli Pitsilehteä. Kasvi on aika pieni, mutta sievä. Kasvia ostaessani en tiennyt sen nimeä, mutta googletin ja löysin tuon pitsilehden, joka sopiikin pikkuiselle kasville erittäin hyvin. Pitsiltä sen lehdet näyttävätkin. Keväällä kasviin tulee kuulemma pieni keltainen kukinto, mutta se on varsin vaatimaton. Löytyipä kaapista kukille sopivat ruukutkin, Ikeasta taitavat olla nekin peräisin.

 
Lunta on uhattu satavaksi tänne eteläänkin. Satakoon vain, kunhan sulaa pian pois. En tosiaankaan kaipaa hankia vielä lokakuun puolivälissä. Enkä marraskuussa, enkä joulukuussa. Meillä on ollut neljä runsaslumista talvea peräkkäin. Lunta on ollut aivan tajuttoman paljon ja lumitöitä on saanut - tai siis täytynyt tehdä monta kertaa useana päivänä peräkkäin. Onhan se hyvää kuntoliikuntaa, mutta silti - ei kiitos. Liika on liikaa. Jos saisin toivoa, sen verran lunta, että maisema on valoisa ja raikas. Sen verran pakkasta, ettei ole loskaista, että maa jäätyy kunnolla - ja että KOTILOT JA NIIDEN MUNAT KUOLEVAT! Ja aikainen kevät jälleen!

No niin, ulos on laskeutunut pimeys. Eilen sentään täysikuu loimotti ikkunoista sisään, mutta sateinen sää saa pimeyden todellakin aivan mustaksi. Kynttilöiden sytyttely on jo alkanut ja mikäli merkit pitävät paikkansa, tästä se vain yltyy. Lähdenkin nyt sytyttämään pari tuikkua ja taidanpa laittaa terassin suureen lyhtyyn öljykynttilän torjumaan liikoja pimeyksiä.