Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Uure vuore ohjei:

Ot käpy pois kenkäst.
Kaar vesi pois saappaast.
Nost ämpär silmiltäs.
Jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone, ol valone, ol pulune.
Älä lait kät sirkkeli.
Älä purot kirvest kintuil.
Älä unohr kotti avaimi.
Älä karot annetui syrämei.

- Heli Laaksonen -

 

Lämmin kiitos kaikille mukaville blogikavereille 

virkistävistä postauksista, 

upeista kuvista ja innostavista ideoista sekä kannustavista kommenteista. 

 

Me katselemme Juuson ja Ukkokullan kanssa 

jo tulevaan kesään 

ja toivotamme kaikille 

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

 

Sukkia, kukkia ja kynttilöitä

Eilen keräsin likimain kaikki joulukoristeet pois. Joulusta on yhä muistuttamassa kynttilät, kukat ja joulunpunaiset tekstiilit. Niin ja joulukuusi. Meillä on tekokuusi, jolla taitaa olla ikää yli kymmenen vuotta, ellei enemmänkin. Muistan, kuinka vuosia sitten kyllästyin alituiseen neulasten siivoamiseen. Hyvänä vuotena kuusi kesti mallikkaasti varistamatta, mutta sitten oli niitä jouluja, jolloin neulasia satoi alituisesti ja lapset levittivät niitä jaloissaan kulkiessaan kuusen luona ja sen ohi. Hyvällä tuurilla onnistuimme saamaan tasaisen ja tuuheaoksaisen joulukuusen, mutta useimmiten ne tuppasivat olemaan varsinaisia rankoja, joita ei hyvällä tahdollakaan jaksanut montaa päivää katsella. 

Pitkään väitin, ettei meidän kotiin koskaan tule muovikuusta, mutta ihminen on erittäin taitava pyörtämään päätöksiään. Erään tuttavaperheen kodissa näin varmasti elämäni kauneimman joulukuusen ja se oli tekokuusi. No, yhtä kaunista en meille löytänyt, mutta tekokuusi tuli ja jäi vakituiseksi jouluvieraaksemme. Joskus kuusta ei ole tuotu laisinkaan sisälle vaan se on viettänyt joulunsa pihalla. Onpa se ollut jonkun joulun paketissa kellarissa, mutta nyt se siis on edelleen tuossa takkahuoneessa valaisemassa kynttilöineen pimeyttä. Tuskin enää pitkään, mutta tänään en jaksanut alkaa sitä riisumaan ja paketoimaan.

Joulunpunaisia tekstiilejä on lähinnä keittiössä, verhoina ja tabletteina. Muuten valkoiseen keittiöön punainen sopii hyvin, ja tässä päivä toisensa jälkeen jatkuvassa pimeydessä raikas väri piristää mukavasti. Tiedän, että "nyt-se-lähtee" -tunne tulee yhtäkkiä ja silloin verhot vaihtuvat oitis. Asiaa ei siis tarvitse sen kummemmin pohtia ja miettiä. Kunhan vain tyytyy jatkamaan elämää, kunnes verhojen on aika mennä.

Siivoaminen on ikuisuusasia, johon törmää säännöllisin väliajoin, halusi tai ei. Sitä ajattelee, että vastahan tässä tehtiin joulusiivous, mutta kun leivänmuruset alkavat rahista varpaiden alla, huomaa viikon kuluneen ja edessä olevan jälleen aika kaivaa imuri kaapista. Päätin aamulla tehdä vain pikasiivouksen, joka sisältää lähinnä huushollin imuroinnin ja pesutilojen lattialaattojen pyyhinnän. Koitin pitää kiirettä, sillä mieli teki lähteä ulkoilemaan. Turhaan kiirehdin, lyhyen aamutauon jälkeen sade alkoi uudelleen, eikä lenkille tee mieli mennä itseään kastelemaan.

Kaivoin ompelukoneen esiin ja ryhdyin purkamaan korjattavien vaatteiden pinoa. Mikä siinä on, ettei tuo korjausompelu ole laisinkaan niin mukavaa, kuin esimerkiksi jonkin ihan uuden kankaan työstäminen. Ratkenneiden saumojen ja irronneiden ripustuslenkkien korjaamiseen tarvitaan aina aimo annos päättäväisyyttä ja reipasta mieltä, vaikka itse urakkaan ei paljon aikaa menekään. Nyt on taas saumat surrattu umpeen ja lenkit ehyinä niin kylpytakissa kuin pyyhkeissäkin.

Ystävän minulle joululahjaksi kutomat villasukat ja kauluri

Ennen joulua tuli tehtyä sen verran tiiviisti ristipistotöitä joulukorttiaskartelua varten, ettei aidakangas ja moulinelangat nyt oikein innosta. Mutta käsillä pitää olla jotain tekemistä, jotain mukavaa ja mielellään myös hyödyllistä. Ympärillä kaikki tuntuvat kutovan sukkia, ja niinpä päätin minäkin kaivaa puikot esiin. 70-80 -luvuilla kudoin paljonkin, mutta sitten tuli vaateompelu ja kaikenlaiset muut puuhat. Villalangat tai puikot eivät inspiroineet ja lahjoitin läjän nyt tarpeellisia neulelehtiäkin kokonaan pois. Vuosi sitten näin kauppaketjun lehdessä kauniit raitasukat ja sellaiset kudoin, mutta silloin en saanut minkäänlaista tartuntaa. 

Tällaiset sukat sain jo valmiiksi ja meneillään on punainen sukkapari

Aatonaattona kaivoin laatikosta puikot ja isoäidinneliöitä varten hankkimani kerän 7veljestä-lankaa. Kutominen sinänsä ei ole vaikeaa, kun sen kerran oppii. Kantapään tekeminen ei kuitenkaan ollut minun takaraivooni iskostunut ja sen kanssa jouduin taistelemaan hetken, purkamaankin kertaalleen, ennen kuin homma sujui. Myös käsiala on epätasaista ja poukkoilevaa, mutta ehkä se siitä suttaantuu, kun kokemus lisääntyy. Suuri ongelma minulle on yhä kantalapun reunasta poimittavien silmukoiden "leviäminen" ja lopputuloksen reikäisyys. Siihen kaipaisin hyviä vinkkejä teiltä, jotka olette vihkiytyneet sukankutomisen saloihin.

Toisen ystäväni lahjapaketista löytyi hänen virkkaamansa tossut ja palmikkokuvioinen kynttilä.

Eilen piti kipaista naapurikylään hankkimaan lisää lankaa. Valikoima oli kyllä armottoman surkea kaikissa kolmessa kaupassa, joissa kävin materiaalia etsimässä. Mukaan ostosmatkalla lähti kaksi kerää punaista ja yksi kerä luonnonvalkoista 7veljestä-lankaa. Ensimmäinen punainen sukka on viittä vaille valmis ja kohta pureudun sen loppuun saattamiseen. Punaisiin sukkiin kokeilen Suvikummun Marjan nappisukkien neulemallia. Se ei olekaan niin vaikeaa, kuin miltä ensilukemalta tuntui, mutta ehkä minun tottumattomiin käsiini melko hidasta kuitenkin.

Kutominen on siinä mielessä ristipistotöitä mukavampi käsityömuoto, että sitä voi tehdä myös telkkua katsellessa. Rutiini syntyy nopeasti ja usein pelkkä vilkaisu työhön riittää varmistamaan sen, että oikealla tiellä ollaan. Ristipistoissa katse on pidettävä työssä kaiken aikaa ja mallin vaikeustasosta riippuen myös värejä ja ruudukkoa on syytä seurata huolellisesti.

Viime aikojen kokemusta minulla on oikeastaan vain Novitan 7veljestä ja Nalle-langasta. Teillä muilla on varmasti kokemusta myös muista hyvistä langoista. Siis sellaisista, jotka käyvät hyvin sukankutomiseen niin laatunsa kuin kudottavuutensakin puolesta. Vinkkejä olisi mukava saada. Myös kivat neulemallit ovat tervetulleita, vaikka löytyyhän niitä netistäkin. Varmasti kaikki myös ymmärtävät, että kutoa-sanaa käyttäessäni tarkoitan puikoilla neulomista. Tiedän, että kutomisella tarkoitetaan kangaspuilla työskentelemistä, mutta kutominen on vakiintunut sana myös puikko-lanka -hommissa.

Takkahuoneen tekokuusen lisäksi myös eteisen minikuusi saa peilata itseään vielä muutaman päivän suuresta seinäpeilistä. Siinä kuusi minikynttilöineen tuo mukavaa valoa muuten pimeään paikkaan. Ajastimella toimiessaan kuusenvalot ovat myös vaivattomat ja hoitavat syttymisensä ja sammumisensa omatoimisesti. Valoisempia aikoja odotellessa sytytellään siis kynttilöitä, sähköisia ja niitä ihkaoikeita tuomaan iloa ja valoa elämäämme.

Tapaninpäivää viettäen

Joulun juhliminen siirtyy vähitellen eilispäivien muistojen ketjuun ja väki valmistautuu ottamaan vastaan uutta vuotta. Aattoa vietettiin kotona kolmen sukupolven läsnäollessa. Tietenkin syötiin ja jaettiin muutama lahja. Istuttiin ja juteltiin ja naposteltiin suklaata. Juuso halusi olla siellä, missä muukin talon väki. Ruokailun ajan se torkkui matolla jääkaapin edessä saatuaan maistiaisiksi muutaman palan kalkkunaa. Väen siirryttyä olohuoneen puolelle, myös kissa tuli kiehnäämään jalkoihimme ja päätti lopulta ryhtyä nukkumaan pää Mamman lankakerällä. Mitä nyt vähän kurkisti luomiensa alta Mammaa, joka makasi kameransa kanssa mahallaan lattialla tähtäilemässä.

Joulupukkikin piipahti käytyään ensin jakamassa lahjat naapurissa. Kurkisti samalla reissulla myös meidän ovesta sisään, olisiko kilttejä lapsia läsnä. Olihan niitä ja jokainen sai pienen paketin. Kuka suklaata, kuka vihreitä kuulia, kalenterin tai jotain muuta pientä. Kerrankin itse kukin oli muistanut säilyttää malttinsa ja sopimuksen mukaan välttänyt lahjatulvan.

Huomaatte ehkä, että joulupukilla on kädessään suljettu sateenvarjo. Aattoillan satoi täällä pääkaupunkiseudulla ihan kunnolla, eikä puhettakaan, että Petteri Punakuono olisi voinut vetää lahjarekeään lasten luokse. Taisi olla pyörät alla, mutta sitä emme illan pimeydessä kyenneet  näkemään.

Joulunaluksen lämmin ja sateinen sää näyttää jatkuvan edelleen. Harmi, että päivien pitenemisestä huolimatta on kaiken aikaa niin harmaata, ellei peräti pimeää, ettei ulkona juurikaan viitsi kameran kanssa kulkea. Kinkun sulattaminen on jäänyt, sillä pikkaisen täytyy olla päästänsä vialla, jos viitsii mennä itsensä ihan ehdoin tahdoin sateessa kastelemaan.

Lahjoista tuli mieleeni ystävältäni saamani paketti. Olen aina ihaillut hänen kekseliäisyyttään ja jälleen kerran paketin sisältö oli oivallinen.

Siellä oli nimittäin kaikenlaista mukavaa askartelua varten. Erinomainen lahjaidea tällaiselle väkertelijälle. Olin kovasti iloinen ja otettu.

Vaikka joulunaika virallisesti jatkuu ainakin loppiaiseen tai peräti Nuuttiin eli tammikuun 13. päivään, meillä tuskin niin pitkään joulukoristeet esillä ovat. Nyt kuitenkin jatkamme Tapaninpäivää lötköttämällä ja laiskottelemalla, sillä kaikki sukulaiset ja kylänmiehet on huomioitu. Kenties jonnekin koloon vielä palanen suklaatakin mahtuu.

Rauhallista Joulua kaikille!

Isäntä kuusen nyt tupaan nakkaa,
emäntä rosollia pieneksi hakkaa.
Katseli kuusta ja aatteli tovin:
"Oksaton raasku kuuses on kovin."

Kengistä lunta kun tupaan suli,
suutahti isäntä - silmissä tuli !
Lakkia päähänsä porstoossa nakkaa
- Emäntä vaan tuvassa rosollia hakkaa.

Emäntä mietti: "No, johan on kumma,
pienestä suutahti isäntä tumma."
Yltyi vaan raivoksi huono tuuli,
autotallista äyskinnän kuuli.

Onkohan auton renkaat puhki,
isäntä äreissään hommia huhki.
Miettien seuraansa kaipaaville:
"Lähdenkö pukiksi naapurille?"

Illalla nostaa oven hakaa.
Isäntä tupaan - Jo emäntä makaa
pyytäen lauteelle vasemmalle
isäntää viereensä vällyjen alle.

Lapset jo sängyssä näkee unta,
pihaan on satanut paljon lunta.
Isännän mielen kiukku jo suli,
pirttiin lämpöiseen Joulu tuli!

 

 

Rauhallista Joulua kaikille!

Toivottavat:

Between, Juuso ja Ukkokulta

 

 

Tunnustus ja aikaansaamattomuutta

 

Tällaisena kiireisenä ja vähän pimeänä joulunaluspäivänä nuutunutta ja aikaansaamatonta oloa piristää kummasti tällainen kaunis Pioni-tunnustus, jonka sain Pinuskilta Villa Victoria -blogista. Jos ette vielä tunne Pinuskin blogia, niin suosittelen, koska hän kirjoittaa juuri monia kiinnostavista aiheista, kuten puutarhasta, käsitöistä, leipomisesta, kokkaamisesta, valokuvaamisesta ja KISSOISTA. Pinuskilla on kaksi maatiaiskissaa eli Vili ja Venla.

Ajattelin puolestani laittaa tämän tunnustuksen kolmelle blogille, jotka olen hiljattain löytänyt

Auring*n ihanat -blogiin Inkalle

hyviä kuvia ja ihania neuleita

Kahden naisen loukussa -blogiin Helenalle ja Blackie The Catille

mainio kissablogi

Niittykulma -blogiin Sagalle

kaunista sisällä ja puutarhassa

Sainpa sentään raahattua joulukuusen sisälle; nimittäin keittiön työpöydällä sijaitsevaan minipuutarhaan. Siellä sitä rehottaa ikuinen kesä ja kissakin antaa tinttien sirkuttaa rauhassa niitä laisinkaan jahtaamatta. Ehkä pitäisi antaa rikkumattoman rauhan jatkua ja nakata tuo välkkyvä (otin tosin patterin pois) kuusi takaisin kellariin. Olkoon kuitenkin. Olenpahan todistetusti tehnyt ainakin jotakin aivan oven takana kärkkyvän joulun hyväksi.

Ei mitään paniikkia, ystävät hyvät. Joulu tulee ja menee, tekee sitten mitä hyvänsä. Voi sitä kiireessäkin pysähtyä miettimään, mitä varten oikein hosuu ja juoksee pää kolmantena jalkana. Ja sitten taas jatkaa hosumista tai sitten ei.

Mukavia joulunaluspäiviä kaikille!

Joulumarkkinoilla ja Juuson kanssa sohvalla

Yritin kuvata keittiön ikkunan läpi tätä hassua oravaa, joka keikkui siemenmökissä milloin pää alaspäin jaloillaan kiinni pitäen, milloin katon harjalla istua napottaen. Tämän parempa kuvaa en saanut napattua, kun ei ole kunnon zoomiakaan. Oravat ovat omalla tavallaan kyllä hauskoja hännäkkäitä, sympaattisia ja yllättävän kesyjäkin, kunhan Juuso ei ole lähistöllä.

Oravan lisäksi ruokintapaikalla on näkynyt harakka, närhiä, kolme mustarastasta, talitinttejä, sinitiaisia, varpusia, punatulkkuja, tikka ja hömötiaisia. Päivän valoisa aika on sen verran lyhyt, ettei kovin usein tule juuri sopivaan aikaan keittiön pöydän ääressä istuttua. Eiköhän nämä lintutiiraushetket päivien taas pidentyessä lisäänny.

Eilen kävin ystäväni kanssa kiertämässä Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoilla. Kerrankin oli sellainen sää, ettei näiden markkinoiden aikaan taivaalta satanut minkäänlaista tuotteiden katselua haittaavaa ainesta. Kylmä sen sijaan kyllä oli. Muutama aste pakkasta tuntui varpaissa ja sormissa, vaikkei minun tarvinnut myyjien tavoin istua tuntitolkulla pienessä kojussa.

Väkeä oli tietenkin mahdottomat määrät ja niinpä kuvaaminen tuotti jälleen hankaluuksia, jollei halunnut saada otokseen mukaan vieraita päitä ja sormia sinne tänne. Myös pienoinen myyjäisväsymys iski jo kohta toisen kojurivin jälkeen, sillä tarjolla oli tietenkin villasukkia, huovutustöitä, leivonnaisia ja monenmoisia joulukoristeita sekä koruja. Ihan kivoja ja monilla erittäin taidokkaita töitä, mutta eipä yksi ihminen jaksa määräänsä enempää edes katsella. 

Sen verran täytyy kyllä kehuja antaa näille vuosi toisensa jälkeen toistuville Lohjan joulumarkkinoille verrattuna esimerkiksi Helsingin Senaatintorin Tuomaanmarkkinoihin. Koska kyseessä on nimenomaan vanhanajan markkinat, on kojujen ja myyjien ulkonäköön panostettu. Useimmat kauppiaat pukeutuvat ajan hengen mukaisiin asuihin ja myös järjestäjillä ja muulla henkilökunnalla on pitkiä kaapuja, huiveja ja hassuja hattuja. Taustalla kaikuu elävien esiintyjien joululaulut, seppien taontaesitysten vasarankalke ja ilmassa tuoksuu loimulohi sekä elävä tuli. Minusta tunnelma Lohjalla on aina onnistunut, kävijän on helppo solahtaa ajassa pari sataa vuotta taaksepäin kulkiessaan keskiaikaisen kivikirkon viereen rakennettujen kojujen välissä.

Huovutustöissä taiteilija pääsee parhaassa tapauksessa valloilleen. Näilläkin tontuilla tai mitä lie menninkäisiä olivat, oli hauskat ilmeet. Tuo ylempi harmaapukuinen, enemmänkin haltija kuin tonttu, näyttää unelmoivan jonnekin kaukaisuuteen. Ehkä pois meluisilta markkinoilta. Omaan rauhaan. Eniten taisin kuitenkin pitää erään nuoren miehen huovuttamista linnuista. Ne olivat todella elävän näköisiä ja tunnistettavia. Hän oli asettanut aina kaksi lintua pieneen puunrunkoon tai muuhun asetelmaan. Sellaisen huovutustaidon ottaisin mielelläni minäkin. Harmi, etten ihmispaljouden lomasta saanut nuorukaisesta ja hänen linnuistaan onnistunutta kuvaa. 

Eipä tullut mitään näiltä markkinoilta ostettua. Kaikkea saa katsella ja halutakin, mutta mitään ei välttämättä ole pakko ostaa. Ei, vaikka kuinka kauniilta näyttäisivät ja mieli tekisi. Yritän ylipäätään opetella hillitsemään ostohalujani, koska jälkeenpäin tulee monesti koettua varsinaista ostokrapulaa. Harmittaa, että tuli langettua, vaikka ei olisi ko. tavaraa tarvinnutkaan. Pelkkä kauniin esineen omistaminen ei aina ole tarpeen ja olen huomannut, että myöhemmin saattaa tuntea hyvää mieltä siitä, että on kyennyt kieltäytymään. Lahjat on nyt hankittu ja kamaa ympärillä muutenkin ihan riittävästi.

Juusolla oli taas eilen oikein iso hellyysvaje. Ensin se kyhnötti aivan kyljessä kiinni, jotta varmasti ylettyisin sitä rapsuttamaan ja paljon. Sitten se levittäytyi sohvalle nukkumaan siten, että minun täytyi jatkuvasti miettiä, mihin jalkani ojennan. Toinen silmäluomi nousi ja sieltä tuli heti käskevä katse kiskoa varpaat pois hänen ylhäisyytensä viiksikarvoista, jos vain yritinkin saada jalkani mahtumaan samalle sohvalle itseni ja karvaisen kaverini kanssa. Niin sitä sitten vietettiin lauantai-iltaa ja katseltiin yhteistuumin Nuorta Morsea. Tai minä katselin Ukkokullan kanssa telkkua ja Juuso uniaan.

Viime yönä satoi jälleen hento lumikerros edellisen, jo sulaneen tilalle. Nyt alla on jäätynyt pinta ja päällä ohuesti lunta, mikä tuo kävelemiseen oman jännitysmomenttinsa. Luvassa on jälleen leutoja säitä ja plusasteita, joten saattaa hyvinkin parin päivän sisällä olla niitä menneen talven lumia -päiviä. On mitä on. Säälle ei voi mitään ja kohtahan on kuitenkin joulu. Tavan mukaan se tulee yhtä nopeasti kuin ennenkin ja menee myös ohi yhtä nopeasti kuin jokainen vuosi tähänkin saakka. Ei siis huolta minkäänlaista. Kevättä kohti mennään ja takuuvarmaa tahtia. 
 

Hiukan vielä pimeyttä - mutta kohta taas valkenee

Tällaisena pimeänä päivänä voi kirjoittaa pimeistä asioista. Kuva on viime viikolta, jolloin kävimme reippailemassa kylässämme olevien järvien välisellä kannaksella. Samaisella kannaksella kulkee myös Helsinki-Turku -moottoritie eli siis tuon yläkuvan koivikon takana. Nämä koivut ovat läpi vuoden yhtä surullisen näköisiä. Seisovat kosteikossa jalat märkinä ja useimmat jo täysin lehdettöminä. Joihinkin koivuihin tulee muutamia lehtiä keväisin, mutta suurin osa kesäajan viherryksestä syntyy lähinnä pensaikosta. Runsaiden sateiden jälkeen vettä tuolla alueella on runsaasti, kuten nyt, mutta kuivaa siellä ei taida olla milloinkaan. Joka kerran ohi kulkiessani ja pystyyn kuolleita ja kuolevia koivuja katsellessani mietin, mikä saa ne kärsimään. Tuleeko moottoritieltä jotain puita tuhoavaa ainesta vai onko moottoritien rakentaminen muuttanut koivikkoalueen maaperää?

Alueella kasvaa myös kanukkaa, mm. korallikanukkaa. Esiintyykö sitä Suomessa luonnonvaraisena vai onko se jossain vaiheessa karannut läheisten talojen pihamaalta? 

Moottoritien kupeessa on muutamia asuintaloja. Osa vanhoja, rakennettu kenties aikoinaan kesämökkikäyttöön, mutta otettu myöhemmin ympärivuotiseen asumiseen. Erään talon pihassa kasvavat kuuset on leikattu pehmeän muotoisiksi. Hiukan ovat alaosastaan harvoja, mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet leikkauksen, on siitä jo muutama vuosi, kun huomasin ne leikatuiksi.

Kuten Saaripalstan Sailakin omassa blogissaan totesi, tätä pimeyttä kestää enää pari viikkoa ja sitten ryhdytään reippaasti etenemään kohti kevättä. Täällä etelässä onkin ollut todella harmaata, vetistä räntää tai silkkaa vettä on satanut. Viime viikonvaihteessa satanut kevyt lumipeite ja parin päivän pikkupakkanen on sanan varsinaisessa merkityksessä menneen talven lumia. Jonkinlainen loskakerros pihallamme edelleen lilluu, maaperä on ilmeisesti sen verran jo kohmeessa, ettei vesi ihan heti imeydy vaan pysyy maan pinnalla milloin tahansa valmiina jäätymään liukkaaksi pääkallokelipihaksi.

Juuso ei viihdy laisinkaan pihalla. Kunhan käy pikaisesti tarpeillaan ja haluaa heti takaisin sisälle köllöttelemään. Iltaisin sillä on taas ollut hellyyspuuskia ja se tulee ihan oma-aloitteisesti syliini vartiksi puoleksi tunniksi rapsutettavaksi.

Innostuin vaihteeksi virkkaamaan isoäidinneliöitä, mikä ei sinänsä ole kovin hyvä juttu. Jostain syystä hartiani eivät laisinkaan tykkää virkkuukoukkuhommista ja koko ajan tuntuu, että olisin kypsä kunnon hierontaan. Juuso sen sijaa tykkää todella paljon tuosta 7veljestä lanka-kerästä ja valmiista neliöistä. Tarvikekori on sille aivan liian pieni, mutta sinne se vain itsensä tunkee pörhistelemään käsitöitäni ja pelmuttamaan tuota lankakerää. Lopuksi se asettuu matolle vahtimaan, ettei kerä vain katoa huomaamatta minnekään.

Joulu on jo aivan oven takana, mutta minä en kyllä ole vielä ihan valmis sitä vastaanottamaan. Olen tehnyt kaikenlaista muuta, kuin valmistellut joulua. Ajatellut, että ehtiihän sitä. Jouluvaloja olen laittanut niin sisälle kuin uloskin - tai siis sisustusvaloja pimeyttä tuhoamaan. Martat neuvoivat radiossa välttämättään turhaa hössötystä ja turhan siivoamisen aiheuttamaa stressiä. "Jos et aio viettää jouluasi kaapissa, ei komeropita tarvitse juuri jouluksi siivota", oli minusta aika vinkeä ja varteenotettava neuvo. En aio viettää jouluani kaapissa. Älkää tekään!

Joulujuttuja hommaillessa

Helsingin Esplanadin jouluvalaistusta Svenska Teaternin edustalla

Meille on tullut talvi - ainakin vähäksi aikaa. Huomiseksi nimittäin on luvattu jälleen plusasteita ja mahdollisesti silkkaa vesisadetta. Viikonvaihteen ajan on kuitenkin ollut oikein kaunista, koska maata peittää kevyt lumikerros ja lämpömittari on pysynyt kiltisti pakkasen puolella. Tänään ihan kunnolla, sillä joku aika sitten mittaria vilkaistessani se näytti -9 astetta. Toissa yönä sataneen lumen ehdin vasta tänään kolaamaan pihassa siistiin malliin. Pääsihän sitä ihan hyvin pihalla kävelemään, mutta kolattuna on siistimmän näköistä.

Minna Parikan kenkämyymälän joulusomistus

Elämä näyttää nyt olevan niin joulua, niin joulua. Lauantaina kävin ystäväni kanssa Helsingin Kansallisteatterissa katsomassa Neljäs tie -esitystä, joka oli aika puhutteleva ja ajatuksia herättävä kertomus suomalaisesta päätöksenteosta ja siitä, mihin se on johtanut ja saattaa johtaa tulevaisuudessa. Teatterikäyntiin toi erityisyyttä meille tarjoutunut mahdollisuus opastettuun kierrokseen teatterin taustatiloissa. Aikamoinen koneisto tarvitaan jopa yksittäisen esityksen aikaansaamiseksi ja yleisölle esitettäväksi.

Sirkka Kannusmäen Huovutettu kukkakauppa

Ennen teatterikokemusta kävimme kuitenkin Senaatintorilla katsastamassa Tuomaanmarkkinat. Mitään en sieltä ostanut, koska mikään ei herättänyt kovin suurta kiinnostusta. Huovutetut hatut, tukuttain villasukkia, lasikoruja, taontatöitä, silakkaa jos jonkinlaisessa liemessä, leivonnaisia ja ihan kaikkea, mitä yleensäkin joulumyyjäisissä on tarjolla. Yhdessä kojussa sentään oli jotain hiukan erilaista, siihen nähden, mitä yleensä on ollut tarjolla. Sirkka Kannusmäen huovutetut kukat olivat minusta aivan ihania. Hyvällä maulla suunniteltuja ja taidolla tehtyjä. Mielessäni jo pohdin, milloin ja kenelle kävisin huovutetun kukka-asetelman hankkimassa.

Ehkä Sirkan tuotteet miellyttivät minua siitäkin syystä, että väreinä oli lähinnä vihreää ja valkoista, mutta varmasti myös siksi, että tuotteet saivat ajatukset siintämään kesään ja puutarhaan. Kojussa esillä olevat huovutetut liljat ja pionit lämmittivät mieltä ja ihastuttivat silmää. Huolimatta mereltä puhaltavasta kylmästä tuulesta ja kaikkialla ympärillä olevasta punasävyisestä tavaramäärästä tupsahdin hetkeksi kokonaan pois lähestyvästä joulusta. Sirkalla on hyvät kotisivut, joihin laitoin linkin tuonne ylemmäksi. Sirkan tuotteita on parhaillaan myös Tampereen joulutorilla.

Sen sijaan, että olisin juossut kaupoissa pää kolmantena etsimässä sopivia joululahjoja, olen touhunnut lähinnä hellan ääressä. Tai paremminkin uunin. Pipareita ja kakkuja on tullut leivottua. Aion tänä vuonna antaa joillekin ihmisille omin käsin tehtyjä leivonnaisia. Tein myös muutaman purkin sinappia sekä omien pensaiden mehusta punaherukkahyytelöä, joka on herkullista esimerkiksi puuron lisukkeena. En tiedä, mitä leivonnaispaketin saajat siitä tuumaavat, mutta ainakin itse olisin iloinen saadessani sellaisen lahjan. Yhden paketin sain hetki sitten postitusta vaille valmiiksi. Paketteihin on tietenkin pitänyt tehdä kortteja, joista yksi ylemmässä kuvassa.

Sukulais- ja tuttavapiirissä ei tällä hetkellä ole pieniä lapsia. En siis voi ostaa ainuttakaan nukkea tai nallea tahi legopakettia. 10- ja 11-vuotiaat tytöt sentään lähipiiristä löytyvät ja heille kirjoitin joulukirjeet. Tämän enempää ei sitten pidäkään paljastaa, koska ainakin toinen heistä käy joskus lukemassa blogiani. Kirjeiden kuoret ovat kuvassa hiukan vielä puolivalmiina.

Jänöjussi on käynyt loikkimassa pihamaan lumessa. Ilmankos Juuso niin innokkaasti istuu ikkunalaudalla pimeään tuijottamassa. Loikkiva jänö kun saa liiketunnistimella varustetun pihavalon syttymään sopivalla etäisyydellä kulkiessaan. 

Mukavaa joulunalusaikaa kaikille!

Itsenäisyyspäivän aattona

Joulukortit on kyhätty kokoon, kuoret nuoltu kiinni ja tarramerkit taputeltu paikalleen. Enää puuttuu korttipinon kiikutus postilaatikkoon. Tältä päivältä se jää, sillä ehtiipä ne lähteä ensi viikollakin. Ristipistojen käyttäminen joulukorteissa on mukavaa, mutta kun lähetän aika paljon kortteja, en oikein ehdi tehdä niin paljon yksilöllisiä kuvia. Niinpä sitten päädyin tälläkin kertaa pistelemään runsaan määrän noita sydämiä. Käsitöitä liukuhihnamentaliteetilla.

Ulkona on pari astetta pakkasta ja hento valkeus maan pinnalla. Huomiseksihan on lupailtu jopa 15 sentin lumikerrosta. Saas nähdä. Oikeastaan lumipeite saisi jo vähitellen tullakin, koska valkeus on huomattavasti parempi kuin tiellä roiskuva rapa. Iltapäivällä oli hieman omituinen ilma, sillä ajoittain taivas oli harmaan pilvimassan peitossa ja pyrytti hetkittäin miltei vaakatasossa. Eipä aikaakaan, kun aurinko taas paistoi, eikä pyrystä tietoakaan. Tosin tuuli oli aika navakkaa ja suunta jostain pohjoisen puolesta. Kylmää oli.

Juusoa harmitti, kun mamma vain kulki kameran kanssa pihamaalla, eikä suostunut viemään palelevaa kissaansa sisälle lämmittelemään. Ai, että noita polkuanturoita pistelee, eikä auta, vaikka kuinka niitä nuolisi.

Eilispäiväksi luvattiin useita lämpöasteita ja vesisadetta, mutta sellaista ei kyllä täällä nähty. Taisi pysytellä nippa nappa pakkasella koko päivän ja välillä aurinkokin pilkisteli pilvien takaa. Kura lensi maantiellä, lienevät ajaneet sinne suolaa. 

Olen aina haaveillut jouluisesta ovikranssista, jossa olisi valot. Sähköjohdon sijoitusongelmien vuoksi se ei ole meillä ollut mahdollista, mutta parin vuoden aikana kauppoihin ilmestyneet paristokäyttöiset jouluvalot mahdollistavat valaistun ovikranssin. Pohjana käytin keväällä kaadetun koivun oksia, joista muotoilin kranssin. Sen ympäri kiersin helmikoristeisen valosarjan, joka toimii kolmella sormiparistolla. Kiersin tuo punaisen silkkinauhan osittain siksi, että saisin kranssiin väriä, osittain myös siksi, että valosarja pysyisi paremmin paikallaan ja peittyisi roikkuvien nauhojen taakse. Kotelo on sen verran painava, etten saanut sitä oikein mitenkään pysymään kranssin takana piilossa. Tuossa valosarjassa on lisäksi ajastustoiminto eli ajastuksella se palaa kuusi tuntia ja sammuu sitten 18 tunniksi. Kätevää ja pimeässä kivan näköinen.

Halusin itsenäisyyspäivän viikonlopuksi jonkun joulukukkasen. Laitoin isoon astiaan kaksi pientä, kaksilatvaista joulutähteä ja niiden taakse pienen sypressin. Sypressiin lisäsin paristoilla toimivan valosarjan. Vieressä seisoviin kynttilänjalkoihin vaihdoin punasävyiset kynttilät. Nuo kynttilät ovat muuten ihan suorat, sen sijaan kynttilänjalat eivät. Huomasin asian vasta kuvaustilanteessa.

Joulukukka-asetelman myötä toivotan kaikille mukavaa viikonloppua 

ja itsenäisyyspäivää!

 

Hvitträskin joulumyyjäiset ja sieltä juontuvaa pohdiskelua

Tämän vuoden joulumyyjäiskausi on nyt sitten avattu ja sen tein käymällä lauantaina Kirkkonummella sijaitsevassa Hvitträskin museossa, joka toimi aikoinaan arkkitehtien Saarinen-Geselius-Lindgren kotina ja suunnittelutoimistona. Niinhän tässä elämässä tuppaa tapahtumaan, että kalaan lähdetään maata pidemmälle - meikäläinenkin reissaa milloin Tallinnassa, milloin Tukholmassa, vaikka omassa kunnassa on Hvitträskin kaltainen tutustumiskohde. Edellisestä Hvitträsk-käynnistäni lienee vierähtänyt yli kymmenen vuotta ja ihan uudelleennäkemisen arvoiselta paikalta se taas tuntui. Muistin toki, ettei museon parkkipaikalla paljon tilaa ole, joten en yllättynyt siitä, että sain hetken miettiä, mihin koloon autoni tyrkkäisin. Hvitträsk sijaitsee sen verran sivussa, ettei sinne ihan helposti julkisilla matkusteta ja toisaalta paikalle oli saapunut varsin paljon kiinnostuneita kävijöitä.

Hyytävän kylmä viima ja muutaman asteen pakkanen takasi sen, ettei ulkona ollut erityisen hauska käyskennellä. Muutama myyntikoju oli asettunut sisääntulopihalle ja muut sitten museon tiloihin ja sitä vastapäätä sijaitsevaan ravintolarakennukseen. Joulumyyjäisten lisäksi varsinainen museo oli avoinna, samoin ravintola, mutta ne jätin suosiolla toisen retken teemaksi.

Joulumyyjäisissä myydään tietenkin lukuisten ahkerien ja idearikkaiden käsityöläisten omien käsien tuotoksia. Useimmat Hvitträskissäkin tuntuivat olevan omaksi ilokseen kaikkea kivaa tekeviä luovia persoonia, jotka koko vuoden puurtavat tavaraa varastoon tuodakseen ne sitten lähinnä näin joulun alla myytäväksi. Eräs rouva sanoikin osuvasti, että käsillä tekeminen on vain niin mukavaa ajanvietettä ja siinä vaiheessa, kun tavaraa alkaa olla yli omien tarpeiden, se on jollain tavoin saatava katoamaan. Mikäs sen parempi, kuin myydä se vaikka joulumyyjäisissä. Kovin moni näissäkään myyjäisissä paikalla oleva tuskin ajattelee elättävänsä itsensä käsitöillään, mutta toki olisi mukavaa saada osan materiaalin hankintakustannuksista takaisin.

Heli Kivistö Luomasta on tehnyt upeita koruja, keramiikkaa ja huovutusta. Juttelin hänen kanssaan jonkun aikaa siitä, kuinka vaikeaa on hinnoittella omia käsitöitään. Ostajat kyllä ihastelevat käsintehtyä, mutta hinnan kuullessaan jättävät ostamatta. Liian usein odotetaan saatavan itse tehtyjä samaan hintaan, kuin tavarataloissa ja marketeissa myytäviä, Aasiassa teollisesti liukuhihnalla valmistettuja tusinatuotteita. Pohdin tätä hinnoitteluasiaa vielä kotimatkallakin, sillä oikeastaan nämä joulumyyjäistuotteet ovat design-tuotteita ja uniikkeja sanan varsinaisessa merkityksessä. Yleensä näitä käsitöitä tehdään kotinurkissa ja pihavajoissa tuote kerrallaan alusta loppuun itse suunnitellen ja valmistaen. Tuotteet houkuttelevat ostajia omalla ulkonäöllään ja keskeliäisyydellään ilman suurten suunnittelijoiden logoja ja tunnettuja merkkejä. Materiaalit saatetaan hankkia luonnosta tai käyttämällä kierrettäviä tavaroita. Ne ovat siis usein myös ekologisia vaihtoehtoja.

Alla olevan kuvan linnut Heli on valmistanut sukulaiselta saamistaan nahkapaloista käyttäen apunaan mm. virkkausta ja huovutusta. Heli totesi, ettei hän juurikaan muualla myy tuotteitaan, mutta jäädessään lähiaikoina eläkkeelle olisi ehkä syytä etsiä myyntiväyliä. Kun kädentaitojen harrastamiselle jää enemmän aikaa, täyttyvät varastotkin nopeammin. Kaikki eivät halua eivätkä ole muutenkaan valmiita perustamaan toiminimiä tai ylipäätään tekemään tuotteidensa myynnistä uutta ammattia itselleen. Monelle myös erilaiset netin tarjoamat myyntimahdollisuudet ovat edelleen kynnyskysymyksiä. Onneksi sentään joulumarkkinoista ja -myyjäisistä on tullut suosittuja ja erinomainen väylä myydä käsitöitä.

Kotinurkilla kun liikutaan, törmää yleensä myös tuttuihin. Useimmat olivat katselemassa ja tekemässä hankintoja niin itselleen kuin pukinkonttiin. Puutarhablogimaailmassa monille tuttu Saila Routio oli museon puolella myymässä omia ja nettiputiikkinsa Elsan lempituolin tuotteita. Tapasin Sailan myös keväällä Helsingin puutarhamessuilla ja menin tietenkin juttelemaan, joskin myös hänen myymistään tuotteista kiinnostuneena niitä hypistelemään. 

Jotenkin sitä kai kuvittelee tulleensa tutuksi lukiessaan ja kommentoidessaan toisten blogeja ja sitten jossain yhteydessä ihan naamatusten tavatessaan menee hetkeksi hämilleen, kun toinen ei tunnekaan. Miksi edes pitäisi? Mietin myös, että ehkä olisi syytä tehdä itselleen jonkinlainen linjanveto siitä, miten paljon omassa blogissaan ja sen tuomien yhteyksien kautta tuo julkisuuteen asioita, jotka sitten henkilöytyvät nimenomaan todelliseen minääni. Siis paljonko olen valmis julkaisemaan elämääni leijumaan bittiavaruuteen määräämättömiksi ajoiksi. Sosiaalista mediaa blogien kirjoittaminenkin on, siinä kuin facebook ja twitteritkin.

Toinen asia, joka mietitty niin näissä joulumyyjäisissä, kuin aina ollessani kameran kanssa liikkeellä julkisissa tilaisuuksissa, on se, missä kulkee kuvaamisen rajat? Tunnen itseni aina vähän hölmöksi ottaessani kuvia kirppareilla, myyjäisissä, messuilla ym. vastaavissa tilanteissa. Milloin on syytä pyytää lupa kuvaamiseen, milloin taas kuvaaminen on sallittua ilman eri pyyntöjä? Yleensä tapaan sanoa kuvaavani omaa blogiani varten, mutta esimerkiksi myyjäisissä on vaikea välttää ajatusta, että minua pidetään ideavarkaana. Joskus annan blogiosoitteeni ja saatan myös laittaa linkin, kun olen postaukseni tehnyt. Toisaalta tarkoitukseni ei ole mainostaa omaa blogiani, koska en kirjoita tätä sillä ajatuksella, että minun pitäisi kahmia mahdollisimman paljon lukijoita. Toki blogin kirjoittamisen yksi pointti on saada lukijoita, mutta minulle se ei ole pääasia. En ole myymässä mitään, en edes omia ajatuksiani. Sitä en voi kieltää, ettenkö haluaisi jakaa hyviä ideoita ja itse esimerkiksi kauniiksi havaitsemiani asioita. Ai, että, menee liian monimutkaiseksi. Täytynee vielä jalostaa näitä mietelmiä.

Enpä lähtenyt näistäkään myyjäisistä tyhjin käsin. Sailalta ostin tuon jouluisen, Ann-Louise Bäckströmin tarjottimen. Siinä on vanhan ajan tunnelmaa ja kissakin nokosilla melkeinpä samanlaisessa keinutuolissa kuin meillä. Nyt olen kahden vaiheilla, mitä teen tarjottimella. Pidänkö sen itse vai laitanko joulupakettiin? Vahvasti alkaa näyttää siltä, että tarjotin jää minun keittiöni jouluvarustukseen, sillä niin paljon olen sitä lauantain jälkeen käsissäni pyöritellyt ja kuvaa katsellut. Ostin myös Railin runokortteja, joiden kuvat ja runot ihastuttavat. Ja uskokaa tai älkää, tykästyin myös korttien pyöristettyihin kulmiin.

Pitkään olen etsinyt korua, jossa yhdistyisivät punainen ja musta. Irene Jaakkola Kauniaisista myi itse tekemiään koruja ja hänen valikoimastaan se etsitty sitten osui silmään. Kuvassa värit eivät ehkä ole aivan todellisia, mutta suuntaa antavia kuitenkin. Tuo punainen lasihelmi on mattapintainen ja ehkä karpalon punainen. Koruissa minua usein puhuttelee myös se, miltä ne käsissä ja iholla tuntuu. Nämä Irenen korut eivät ole liian painavia, mutta kuitenkin tunnen kaulakorun sen levätessä kaulallani. Voin tunnustella sitä, mutta vaikka en niin tekisikään, tiedän sen olevan paikallaan. Korvakoruissakin haluan, että ne heilahdellessaan osuvat ihoani vasten. Halpoja rihkamakoruja en enää juurikaan osta, sillä etenkin korvakorut saavat ihoni kutisemaan.

Hyytävästä kylmyydestä ja iltapäivän hämäryydestä huolimatta oli ihan pakko hetken kuljeskella kuvaamassa Hvitträskiä ja sen puutarhaa. Kotoa lähtiessäni aurinko vielä paistoi, mutta myyjäisissä kierrellessäni pilvet olivat täyttäneet taivaan ja kävivät yhä synkemmiksi.

Hvitträskin rakennukset sijaitsevat varsin korkealla paikalla tontin rajoittuessa Vitträsk-järven rantaan. Tällä kertaa en mennyt rantaan saakka, sillä tähän aikaan vuodesta kuvaaminen näyttää olevan taistelua valon määrän kanssa. Ja lisäksi olin luvannut palata kotiin ruoka-ajaksi, Ukkokulta valmisti lohta kermaperunoiden kera. Maistuvan salaatinkin oli tehnyt.

Nämä kiviset pergolat muistin edellisiltä käynneiltä, mutta en laisinkaan pienoista muotopuutarhaa. Vesialtaan ympärillä oleviin osioihin on istutettu ruusuja, joiden jäätyneistä nupuista päättelin niiden olevan kellertäviä.

Villiviinistä näki, että se on kasvanut samoilla paikoilla ties kuinka kauan. Talon seinustalla linnut olivat tehneet pesiään villiviiniin.

Myös rhodopensaat ovat vuosien aikana vankistuneet ja nuppujen koosta päätellen pensaissa saattaa kevään tullen olla hienot kukinnot. Osa puutarhan kasveista on varmasti hyvin vanhoja. Puutarha restauroitiin vuosina 1997-1998 maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdin suunnitelmien mukaan, joten ehkä en olekaan nähnyt istutuksia nykyisessä asussaan. Viimeksi Hvitträskissä käydessäni taisin kiertää lähinnä itse rakennukset. Luulenpa, että ensi kesän yhtenä puutarhakohteenani tuleekin olemaan käynti Hvitträskissä.

Kapea tie Hvitträskin parkkipaikalle kulkee metsän halki. Myös polku Eliel ja Loja Saarisen sekä Herman Geselliuksen haudoille kulkee kuin satumetsässä. Kivet ovat peittyneet sammaleisiin ja mustikanvarpuihin. Voisi kuvitella, että hämärän tullen nuo sammalpeitteiset pikkukumpareet muuttuvat metsänpeikoiksi ja haltijoiksi. Metsikössä on selvästi tehty harvennusta, mutta silti se näyttää olevan melko luonnontilaisena. Katsoessani muotopuutarhan reunalta kohti alhaalla olevaa rantaa, oli koko rinne täynnä sinne tänne kaatuneita puunrankoja. Osa varmasti näissä viime myrskyissä kaatuneita, mutta osa selvästikin jo pidempään kumollaan olleita. Rinnettä ja kaatuneita runkoja katsellessani mietin, olisiko maisemaa jossain vaiheessa yritetty avata ja sen seurauksena pystyyn on jäänyt puita, jotka liian suojattomina ovatkin kaatuneet ankarimmissa tuulissa. En tiedä, en ole metsäasiantuntija.

Sormet alkoivat olla jo aivan kohmeessa ja sovittu kotiinpaluuaika tikitti mielessä, mutta vielä piti kuvata kuusen runkoon avautunut haava, josta tihkui myös pihkaa. Kun sen olin ikuistanut, työnsin kameran kassiin ja lähdin kotia kohti.

Hvitträsk-reissuni jälkeen olenkin viettänyt aikaani enimmäkseen vaakatasossa höntin olon vuoksi, joten siksi tämä myyjäispostauskin tulee näin jälkikäteen. Onneksi nyt alkaa jo tuntua siltä, että tästäkin hiukan oudonoloisesta taudista selvisin hengissä. Eihän sitä mitään sairautta ja vaivaa toivo sen enempää itselleen kuin muillekaan, mutta sen vaan vaiva kuin vaiva joka kerran tekee, että huomaa taas hetken aikaa olevansa kerrassaan iloinen terveistä päivistä. 

Ettekä muuten voi kuvitellakaan, miten liikutuin niistä lukuisista paranemistoivotuksista, jotka olitte kommenteissanne jättäneet. Lämmin kiitos teille rakkaat ihmiset!