Ohessa olevat metson kuvat ovat ihan aitoja, mutta toki muutaman vuoden vanhoja. Helmikuussa 2007 kyseinen lintu ihastutti kylämme väkeä viipymällä useamman päivän ajan milloin kenenkin omakotiasukin pihassa. Se pääsi jopa paikallisen ilmaisjakelulehden kanteen. Meidän pihassa metso tallusteli parin päivän ajan ja jopa pyrähteli alapihalla muutaman metrin lentoja, mikä kyllä näytti hurjalta, sillä lintu on tosiaan aika kookas. Keväällä lumien sulamisen aikaan alapihan nurmelta löytyi metson jätöksiä, jotka olivat tosi kookkaita. Sitä en tiedä, mihin lintu tuon kylävierailun jälkeen katosi; lähtikö takaisin kotimetsään vai laittoiko joku naapureista sen pataan. Metson ilmestyminen omakotiasukin pihaan ei kuulemma ole mikään harvinainen tapahtuma, onhan läheisyydessämme isoja metsäalueita. Meille tuo kohtaaminen oli kyllä ihan ainutlaatuinen, koskaan aiemmin en ollut metsoa elävänä missään nähnyt.
Kuvien laatu ei ole paras mahdollinen, koska tuolloin käytössäni ollut kamera oli täysin surkea, eikä ihan linnun viereen ollut helppo päästä. Se rääkäisi rumasti ja lähti kohti sen näköisenä, että tällainen naisihminen katsoi parhaaksi perääntyä kunnioittavan matkan päähän.
Tämä päivä ei ole ollut niitä parhaimpia, sillä sinnikkään jonotuksen tuloksena onnistuin saamaan ajan kunnalliseen hammashoitoon. Syksyllä paikattu alatakahammas on vihoitellut koko joulunajan siinä määrin, että katsoin parhaaksi tehdä asialle jotain. Hammaslääkäri totesi hampaan haljenneen, mikä on luultavasti aiheutunut syksyisen paikkausoperaation aikana. Lisäksi hän totesi, ettei hammasta voisi muuten auttaa kuin kiskomalla se kokonaan pois. Hetken lääkäri neuvotteli hammashoitajan kanssa siitä, olisiko heillä jatko-operaatioon aikaa vai annettaisiinko maksusitoumus yksityiselle taholle. Hampaan poistolla olisi kuulemma kiire, syy siihen ei minulle valjennut. Neuvottelun tuloksena suuhuni ryhdyttiin tähtäämään puudutuspiikkejä ja sen jälkeen kuuluikin monenlaista rutinaa ja hampaanpalojen kilinää terästarjottimelle. Lopuksi suuhun tungettiin tuppo, jota kehotettiin painamaan puolesta tunnista tuntiin verentulon tyrehdyttämiseksi ja käteen annettiin kahden antibiootin resepti.
Tyhjä kolo hammasrivissä herättää jo nyt ajatuksia siitä, tuleeko se häiritsemään minun esteettistä silmääni. Ulkomaailmalle kolo ei näy, mutta jotenkin tunnen jo nyt itseni vanhaksi ukoksi - hampaattomaksi sellaiseksi. Hammaslääkärin mukaan implantti maksaisi 2-3000 euroa ja siihen ei julkinen hammashoito taivu, enkä taivu minäkään. Toinen mahdollisuus on kuulemma silta, joka saattaisi onnistua myös julkisella sektorilla. Ehkä nyt kuitenkin keskityn parantamaan tuon kipeän kolon ja pohdin jälkitoimenpiteitä myöhemmin.
Aamulla hammaslääkäriaikaa puhelimessa jonottaessani innostuin selaamaan uutta pihakalenteriani. Minulla oli samanmonen jo viime vuonna ja tykästyin siihen kovin. Muistiinpanoille on hyvin tilaa ja kaiken tarpeellisen lisäksi kirjasta löytyy runsaasti puutarhaan liittyvää asiatietoa. Kirja on myös mukavan tuntuinen kädessä, mikä tällaiselle kirjahullulle on merkittävä lisäarvo. Tästä uudesta kalenterista löytyy tietoa erilaisista ruusuista. Ei tietenkään mitään kattavaa aineistoa, mutta juuri sen verran, että meikäläisen ruusuhimo jälleen yltyi. Pidän lähinnä pensasruusuista, sillä ne ovat osoittautuneet varsin helppohoitoisiksi ja kauniiksi. Pensasruusujen avulla olen ajatellut jatkaa nurmikonvähennysprojektiani.
Sunnuntaista saakka kestänyt vesisade ja plusasteinen sää on humauttanut lumihanget hyvin mataliksi tai peräti olemattomiin. Paikoin metsissä on täysin lumettomia alueita ja hyvin auratut tiet ovat paljaina kuin keväällä konsanaan. Pienemmät tiet sen sijaan ovat aikamoista loskaa ja saappaaet lienevät paras jalkine näihin säihin. Luvattu viileneminen ja pakastuminen tulevat jäätämään tiet, joten käveleminen lähipäivinä saattaa olla varsinaista nuorallatanssia. Päivällä aurinko pilkahti hetkeksi pilvien takaa venyttelemään säteitään maata kohti ja aivan taatusti tuntui parin sekunnin ajan ihan keväältä.
Olemattoman hampaan kolottaminen ei nyt innosta ulkoiluun eikä oikein lukemiseenkaan jaksa keskittyä. Sain juuri luettua "Sanojen alamaisen", jossa Saska Saarikoski pohti isänsä tuotantoa ja osittain myös tämän kyvyttömyyttä isyyteen. Tuskin lapsesta tuntuu kovin mukavalta, jos oma isä julistaa, että "Ainoakaan minun lapseni ei ole 'rakkauden hedelmä': minun turvattomuuden tunteeni ne on siittänyt." Varmasti Pentti Saarikoski on ollut loistava runoilija, mutta ihmisenä ei välttämättä mikään miellyttävä henkilö.
Joulun aikaan tuli luettua Riikka Pulkkisen Vieras ja Reidar Palmgrenin Sudenmarja. Palmgrenin kirjat ovat omaleimaisia ja ainakin minä jään miettimään niiden tapahtumia pitkään kirjan loppuun luettuani. Uskon, että silloin kirjailija on saavuttanut tavoitteensa, hän on herättänyt ajatuksia sanoillaan.
Pitääpä tässä samalla myös antaa muutama kiittävä sana suomalaisille elokuville. Näille uudemmille. Eilen katselin telkusta Aleksi Bardyn "Napapiirin sankarit" ja muutama päivä aiemmin "Helmiä ja sikoja", joka on jo vähän vanhempi leffa. Kumpainenkin elokuva päättyy onnellisesti ja saa hyvälle tuulelle. Kummassakin iloitellaan murteella, ja etenkin Napapiirin sankareissa upeaa suomalaista talvimaisemaa näyttämällä. Niin, ja uudenvuoden aattonahan katsoimme ostamani Mika Kaurismäen "Matkalla pohjoiseen", josta kerroinkin jo edellisessä bloggauksessa.
Olen läpeensä kyllästynyt alati uusintoina esitettäviin amerikkalaisiin tusinaleffoihin, joissa kuvankauniit ja ultrakomeat näyttelijät toistavat samoja vuorosanoja ja juonenkäänteitä, jotka on kerrottu jo tuhannet kerrat aiemmin. Ei naurata, ei itketä, ei herätä muuta kuin kenties vähän turhautuneita tuhahduksia. Viime aikoina ainoat katsomisen kestäneet elokuvat ovat tulleet lähinnä Teemalta tai YLEFem:lta, joka iloksemme tarjoaa aina välillä mielenkiintoisia skandinaavisia yllätyksiä.
Kohta se tämäkin päivä kääntyy taas iltaan ja lähestymme torstaipäivää ja hissukseen myös uutta viikonloppua. Sen jälkeen lieneekin jo arkeen asettuminen helpompaa. Seuraavaksi aion heittäytyä sohvalle pötkölle ja hampaattoman kolon kolotuksesta huolimatta paneutua Anna Janssonin "Murhan alkemiaan".