Sivut

tiistai 12. helmikuuta 2013

Kruunuvuokon tunnustus ja Ystävänpäivä


Lämpimät kiitokset oheisesta tunnustuksesta, jonka sain Kruunuvuokolta Puutarhan lumo -blogista.


 Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:


Huomisen keskiviikkopäivän vietän vanhempieni seurassa. Tarkoitus on viedä äiti vaateostoksille, etsimään jotain sopivaa hautajaisvaatetta hänen veljensä, siis enoni hautajaisiin. Samalla täytetään taas ruokakaapit ja jos aikaa jää, suoritan myös viikkosiivouksen vanhempieni huushollissa. 

Aikoinaan pelkäsin kovasti niitä päiviä, jolloin joku meistä sisaruksista - tai parhaimmillaan me kaikki - joudumme auttamaan ikääntyneitä vanhempiamme. No, nyt nuo päivät ovat tulleet, mutta ei tässä ole minkäänlaista pelkäämisen aihetta. Tuntuu ihan luonnolliselta olla apuna ihmisille, jotka sitä tarvitsevat. Useimmiten vanhempani ovat kovin iloisia ja kiitollisia avusta ja jopa toppuuttelevat, ettei tarvitse tehdä sitä tai tätä. He ovat sen ikäluokan ihmisiä, joiden on vaikea pyytää apua tai olla autettavina. Onneksi olen oppinut lukemaan heidän sanattomia viestejään, ymmärrän heidän taustansa ja koitan sopeuttaa oman käyttäytymiseni siten, ettei heidän tarvitsisi tuntea jäävänsä kiitollisuudenvelkaan. Joskus on raskasta luovia niin monen ihmisen mielipiteiden ja toiveiden seassa, mutta mikäpä elämässä olisi aina hauskaa. Enimmäkseen vanhempieni kanssa on mukavaa ja lähden omaan kotiini rauhallisin mielin. Vanhusten arjesta on tullut luonnollinen osa minun viikko-ohjelmaani. Onneksi minulla on mahdollisuus olla apuna ja onneksi saimme vanhemmat muuttamaan Uudestakaupungista takaisin Espooseen. On huomattavasti helpompi matkata 15 km kuin 200 km heidän luokseen.

Näiden mietteiden myötä toivotan kaikille:


Selviytymiseen tarvitaan 4 halausta päivässä.
8 halausta päivässä auttaa pääsemään masennuksesta, turhautumisesta, ahtistuksesta, pölhötiloista ja propleemeista.

12 halauksella päivässä sinusta tulee tosi viksu ja vilmaattinen, maailman kaunein ja vahvoin, hyvästi menestyvä, ympäristöystävällinen, villi, vapaa, vallaton halailija.

Halaus parantaa ulkonäköäsi ja on hyväksi terveydelle.
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ
KAIKKI IHANAT BLOGGARIT!

Toivottaa Between

Tiinalta 11 kysymyksen haaste


Tiina  Talventaikaa -blogista heitti minua 11 kysymyksen haasteella, johon vastaan mieluusti, kun ei tuosta lumestakaan jaksa loputtomiin juttua vääntää.


1. Oletko käynyt koskaan missään ns luontaishoidossa, shiatsu, vyöhyketerapia tms?
  •  En ole koskaan kokeillut mitään vaihtoehtohoitoja, mutta ellen tämän viikon terveyskeskuskäynnillä saa apua kipeisiin käsiini, ajattelin testata akupunktiota. Olen kuullut siitä niin paljon hyvää.
 2. Onko sinulle tärkeää, että käyttämääsi kosmetiikkaa ei ole testattu eläinkokeilla ja suositko luontaiskosmetiikkaa?
  •  Eläinten käyttäminen mm. kosmetiikan valmistuksessa on kyllä aika turhaa ja vastuutonta. En ylipäätään kovin herkästi usko rasvojen ja meikkien mainoslauseisiin. Nykyisin käytän aika vähän kosmetiikkaa, vaikka en mikään luonnonkaunis tyyppi olekaan.
 3. Käytätkö luontoystävällisiä kodin puhdistusaineita?
  •  Meidän siivouskaapissa ei monen montaa purkkia ole, sillä pärjäämme mainiosti mäntynestesaippualla ja Vimillä. Tarvittaessa arsenaalia vahvistetaan sitruunalla, soodalla, etikalla ja leivinjauheella. Hyvin on näillä pärjätty, monen mielestä meillä on aina siistiä ja puhdasta.
 4. Kierrätätkö?
  •  Kierrätän, ehdottomasti. Olen kirjoittanut blogiini aiheesta 24.9.2012, joten nyt en laita tähän tämän enempää.
 5. Mihin matkustaisit?
  •  Unelmissa tulee reissattua milloin missäkin. Nykyisellään talous ei oikein anna mahdollisuutta matkusta juuri mihinkään, mutta onneksi aikoinaan perheen kanssa kierrettiin monissa maissa.
 6. Sitruuna vai mustaherukka?
  •  Kummallakin on käyttöä meidän keittiössä.
 7. Kirjoitatko bloggaamisen lisäksi muutakin, esim runoja tai päiväkirjaa?
  •  Oikeastaan blogin kirjoittaminen lähti puutarhapäiväkirjan pitämisestä. Blogiin kun on helpompi liittää omia valokuvia ja toisaalta saa mahdollisuuden jakaa ideoita ja mielipiteitä muiden puutarhaihmisten kanssa. Ammatin ja harrastusten myötä tietokone on tullut niin tutuksi, ettei käsin enää millään malttaisi mitään kirjoittaa.
  • Olen kyllä elämässäni kirjoittanut paljon mm. kolumneja ja aikaisemmassa vapaaehtoistyössäni pöytäkirjojen ja rahahakemusten lisäksi julkaisin yhdistyksen jäsenlehteä. Vahvuuteni on enemmänkin asiatekstissä.
 8. Minkä kirjan luit viimeksi?
  •  Luin Anna Janssonin Hylynryöstäjä -dekkarin ja tänään on tarkoitus aloittaa Sussin esikoisteoksen Uhrilehdon lukeminen. Aina on vähintään yksi dekkari tai romaani meneillään ja usein siinä ohessa jokin tietopuolinen teos.
 9. Missä kulttuuritapahtumassa kävit viimeksi?
  •  Omaishoitotehtävät ovat vieneet aikaani niin tehokkaasti, että kulttuurin nauttiminen on jäänyt todella minimiin. Viime kesänä kävimme pikkuveljeni Siiri-tytön kanssa Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Ryhmäteatterin Peter Pania, josta pidimme kovasti. Suomenlinnan kesäteatterista on tullut meidän kahden perinnetapahtuma ja luultavasti menemme Siirin kanssa sinne tulevanakin kesänä. Vielä en tosin tiedä, mikä on kesän näytelmä. Leffassa tulee silloin tällöin käytyä, viimeksi katsottiin Puhdistus.
 10. Horoskooppimerkkisi?
  •  Olen viimeisen päälle Neitsyt eli kriittisen pikkutarkka täydellisyydentavoittelija. Onneksi elämä on opettanut joustamaan ja luovimaan. Pahimmat särmät lienevät hioutuneet pois.
 11. Lempiasusi?
  •  Kotona kotihousut ja huppari sekä villasukat. Kodin ulkopuolella tilanteen mukaan farkut, hame tai mitä milloinkin. Ja puutarhassa verkkarit tai shortsit kera t-paidan ja fleecetakin lämpötilasta riippuen. Lapsuudenkodissani oltiin tiukkoja siitä, että heti koulusta tultua vaihdettiin kotivaatteet päälle. Se on jäänyt jonnekin takaraivoon siten, ettei ns. parempia vaatteita pidetä kotisohvalla köllöttäessä.

Tämä haaste on kiertänyt jo niin monella bloggarilla, joten en laita sitä nyt eteenpäin. Halutessaan haasteen voi ottaa käsiteltäväksi joko tästä minun blogistani tai muisla sen jo aiemmin julkaisseilta.