Vielä sunnuntai-illan kuutamossa leveästi virnistelleen lumiukon hymy on parin viime päivän aikana hyytynyt ja tänään suupielet ovat vääntyneet alaspäin. Aurinko on paistanut niin upeasti, että syystäkin lumiukko on säikähtänyt. Tänään päivällä moottoritien ilmamittari näytti +6 lämpöastetta, joten tätä menoa lumi saa kyytiä. Ja kyllä tällaisten aurinkoisten päivien seuraamukset näkyvät jo lumihangen pinnallakin. On muuten hanki humahtanut ja lumen koostumus muuttunut rakeisemmaksi. Jollei nyt kokonaan sulamisen vuoksi niin ainakin tiivistynyt maata kohti. Eikä ole hanki enää vitivalkoinen, vaan kaikenlaista roskaa näkyy etenkin puiden lähistöllä. Maanteiden reunat ovatkin sitten jo luku sinänsä. Mustaakin mustempaa mönjää pientareet täynnä ja kura lentää ohi kulkevista autoista. Pisteet minulle siitä, että eilen muistin täyttää auton pissapojan. Ilman tuhtia annosta lasinpesunestettä olisin ollut tänään tuulilasiin paistavan auringon ja lentävän kuran kanssa pulassa kyyditessäni vanhempiani naapurikaupunkiin syntymäpäiville.
Kuu on möllöttänyt täydeltä taivaalta useana iltana, vaikka kohta se lienee laskusuunnassa. Onneksi kuuhulluus ei minua vaivaa. Tarkoitan siis kuun valvottavaa ominaisuutta. Jos nukun, nukun kuun loimotuksesta huolimatta. Jotenkin tuo täyskuu on kyllä lumoavaa katseltavaa. Se luo illan pimeydessä hangelle upeat sillat. Kun minulla ei ole tavallisesti mahdollisuutta ihailla kuunsiltaa järvenselällä, otan ilon irti näistä talvisista kuutamoista. Sunnuntai-iltana hiippailin kameran kanssa pihamaalla. Laitteet ja taito eivät kovin kummoisiin kuvaustuloksiin venyneet, mutta tunnelma oli täydellinen.
Vaikka talvi tuntuu aina tavattoman pitkältä ja askeleet kevääseen ovat hitaita ja lyhyitä, kevät aina yllättää. Yritän jälleen kerran ottaa kaiken mahdollisen irti pienistäkin edistysaskeleista. Jollei ole tarkkana, päivät ja viikot kuluvat ja kohta maa on paljas. Sitähän tässä tietenkin odotetaan, mutta tulevia talventaitteita ja keväitä ajatellen yritän ikuistaa ihan mitättömänkin tuntuisia merkkejä. Onpahan jatkossa kuvia, joiden parissa muistella menneitä keväitä ja vertailla, miten milloinkin lumet vähenee. Leikkimökin katolla on varmasti lunta yli puolen metrin, mutta silti jopa mökin varjoisella sivulla katon reunassa on jo viiden sentin lumeton kaistale. Ja kuten yllä olevasta kuvasta saattaa huomata, lumi hapertuu ja sulaa kaiken aikaa.
Tip-tip-tip... Ihana ääni. Jollen ole kuuhullu, niin jonkin sortin kevätidiootti kuitenkin. Monena päivänä olen suunnitellut meneväni kahville pihamaalle ihan vain kuunnellakseni sulavan ja ränneistä tippuvan veden ääniä. Ja tietenkin lintujen moninaista sirkutusta.
Parhaillaan tulee radiosta Luontoilta ja aiheena on luontoäänien äänittäminen. Aina en muista Luontoiltaa kuunnella, mutta se kyllä kannattaisi laittaa ihan vaikka vakituiseksi ohjelmanumeroksi. Radiotahan voi kuunnella imurointia lukuunottamatta lähes kaikkien muiden kotitöiden lomassa. Luontoillassa tulee joka kerta runsaasti mielenkiintoista tietoa eläimistä, kasveista, luonnossa liikkumisesta. Ihmiset soittavat ohjelmaan omia kokemuksiaan ja asiantuntijat kommentoivat sekä vastaavat kysymyksiin. Puhe on rauhallista ja sitä rytmitetään esimerkiksi lintujen äänillä. Ei turhia musiikkinumeroita eikä muita pulputuksia.
Meidän perheen kevätpuuhiin kuuluu myös kevään edistäminen, mikä tarkoittaa lumen tyhjentämistä ensin terasseilta ja patioilta. Lumivallien vajetessa pihakäytävät alkavat jäätyä, koska päivisin lumi sulaa ja yöllä yleensä jäätyy. Varjoisilla paikoilla teemme sulavalle vedelle uomia ja käytäviä, jotta vesi valuisi mahdollisimman pian metsään päin ja käytävät kuivuisivat. Ja kun aurinkoisilta alueilta lumet sulavat, siirrän varjoisten alueiden lumia aurinkoon. Hölmöläisen hommaa jonkun mielestä, mutta eipä tarvitse lähteä reippaalle kävelylenkille, kun nakkailee ahkerasti lapiolla lunta paikasta toiseen. Ja siinä ohessa meidän pihassa kevät edistyy. Ukkokulta aloitti tällä viikolla nuo edistämistehtävät olopihan patiolta. Vähälumisina talvina olemme kolanneet lumet talven aikana patioiltakin, mutta nyt on ollut niin runsaslumisia talvia, ettei yksinkertaisesti jaksa kaikkea lunta pois pihasta kolata. Jo käytävien auki pitäminen vaatii sen verran luovuutta ja hartiavoimia, että patiot kantakoon lumitaakkansa oman aikansa.
Ja tähän loppuun minun piti laittaa tuore kuva mullan pinnalle nousseista tomaatin taimista, mutta minne lie kuva kadonnut. Tomattivauvojen esittely jäänee seuraavaan kertaan.
Ystäväni toi Tallinnan-matkaltaan minulle herkullisen makuista kahvisuklaata. Suklaa maistui tosiaan kahvilta ja saattaisi olla parhaimmillaan juuri iltapäiväkahvin kera. Ystäväni on erinomainen taidemaalari, mutta sitä en tiennytkään, että hän on maalannut minusta kuvan virolaiselle sulkaatehtaalle. Vai olisiko niin, että syötyäni tuon kahvisuklaan, minusta tulee käärepaperiin kuvatun mallin kaltainen kaunotar.
Ja jottei elämä olisi liian tylsää, tänään taas jännitetään lapsen hepan juoksua Vermon raveissa.