Tänään on aurinkoinen palmusunnuntai ja minä poika kävin naukumassa mammakullan ylös sängystä aamuseitsemältä. Kyllähän meikäläinen fiksuna kissana tajusi, että ulkona on kymmenen astetta pakkasta, mutta kun oli niin kova pissihätä. Yritin kiskoa flexiä sillä tarkoituksella, että mamma lähtisi kanssani pienelle aamukävelylle, mutta eipä tuo ollut laisinkaan innostunut. Kiinnitti minut juoksunaruun, haki lehden postilaatikosta ja paineli sisälle lämmittelemään jättäen minut ihan ypöyksin pihan kylmyyteen.
Ulkoilu aamutuimaan tuntuu hetken aikaa ihan mukavalta. Kynnet on hoidettava päivittäin ja tätä koivuntynkää vasten se sujuu ongelmitta. Tykkäsin kovasti, kun isäntäväki jätti tämän ison kannon kaataessaan koivun, mutta nyt olen kuullut heidän juttelevan, että tämä nysäkantokin poistetaan. On kuulemma tiellä eikä mammakulta tykkää isoista kannoista keskellä pihaa. Onhan minulla hyviä kynsimispuita ympäristössä ihan tarpeeksi, mutta tästä olen tykännyt ihan erityisesti. Aina ennen sisälle menoa otan pienen manikyyrin etutassuihini.
Nuuskittuani kaikki tuoreet jäljet ja istuttuani aikani lumisella pihamaalla alkaa vähitellen tympäistä ja tassujakin palelemaan. Keinu on sentään kaivettu lumikasojen alta ja sinne hyppäsin, koska sieltä näkee paremmin sisälle. Mitä kummaa! Mamma siellä tähtäilee ikkunasta minua ja vielä kameran kanssa. Tulisi nyt hakemaan minut lämpimään. Polkuanturoita palelee.
Vihdoin mamma näyttää ymmärtävän, ettei karvainen kissakaan ikuisuuksia kylmällä pihamaalla jaksa istuskella. Äänistä päätellen hän on tulossa avaamaan ovea. Täytyy kuitenkin hiukan opettaa mammaa ja esittää kuin en häntä huomaisikaan. Kuin en muka laisinkaan tahtoisi lähteä sisälle. No, onhan tuo aurinko jo korkealla taivaalla ja täällä eteläpuolella lämmittääkin kohtalaisesti. Vatsassa on kuitenkin isoakin isompi tyhjä paikka ja sinne tahtoisin sopivan annoksen herkullista kissanruokaa. Yritänpä päästä tästä pihaovesta sisään, onhan tästä kuljettu ennenkin.
Ai ei tästä ovesta vai! Ja mikä ettei, pihaovesta olisi niin paljon lyhyempi matka niin ruokakupin ääreen kuin omaan lepotuoliinkin. Huomaanhan minä, että kaikki terassikamat on rahdattu kellariin talven ajaksi, mutta sitä paremmin oven nyt saisi auki. Odottaessani voinkin ottaa hieman aurinkoa ja nautiskella tinttien lurittelusta.
Vihdoin olen taas ollaan sisällä ja ruokakuppikin on tyhjennetty. Nappasin tämän kengännauhan ihan vain vihjeeksi. Josko joku vähän leikkisi kanssani. Piilosille tekisi mieli ja nauhan perässä on kanssa kiva juosta. Vihjeeksi kipitän mamman sängyn alle ja työnnän tassuni hitusen näkyviin. Siitä pitäisi mamman ymmärtää, että nyt olen löytänyt oman piiloni ja minua pitää etsiä. Kun minua on mielestäni riittävästi esiin houkuteltu, juoksenkin olohuoneen puolelle sivuttain loikkien selkä kaarella ja häntä pörhistettynä. Olenpa pelottava kissa. Huii!!! Ja yhtä nopeasti kuin olen leikin aloittanut, sen myös lopetan. Mätkähdän lattialle pitkäkseni ja näytän kyllästyneeltä. Mitäs sitä nyt koko päivää mammaa leikittämään, eiköhän tuo jo sopivan päiväliikunnan saanut.
Hyppäänpä tähän nojatuoliin ja pienen peseytymisen jälkeen estin sopivan asennon. Alkaa jo melkoisesti ramaista aamuinen ulkoilu ja piiloleikki mamman kanssa. Mielelläni nukkuisin, mutta kun ovikelloa rimputetaan kaiken aikaa. Noitia muka, ja kissoja. Kaksijalkaisia ihmislapsia, jotka huiskivat mammaa värikkäillä risuilla ja toistavat kummallista runoa yksi toisensa jälkeen. Sitten vielä heilutellaan koreja ja kahvipannuja, joihin mamma puolestaan näyttää pudottavan jotain pyöreämuotoista.
Aurinkoista palmusunnuntaita!