Onpa ollut huikean hieno kevätpäivä. Aurinko on paistanut siniseltä taivaalta ja lämpötila lienee liikkunut +10 asteessa. Enpä tosin ole ehtinyt mittaria katsella aamuisen vilkaisun jälkeen ja silloin meillä oli -2,8 pakkasta. Hienosti on lumi sulanut muutamassa päivässä. Varjossa sitä toki on ja alapihallakin, mutta ihan silmissä se hupenee - eikä harmita pätkääkään.
Narsissit lykkäävät lehtien seasta kärkiään ja kasvattavat vartta sen kun kerkiävät.
Ja nämä punaiset piipot kuuluvat pionille.
Myös akileija on päättänyt aloittaa matkansa kesämaailmaan.
Alapihalla on vielä lunta ja erityisesti tuossa portaiden kohdalla, koska siihen on kolattu yläpihan käytäviltä lumia. Kutsumme tuota portaiden eteen koottua lumikasaa helikopterikentäksi, sillä talvisin se on aikamoinen tasanne. Siinä lumi on tiivistynyt kovaksi ja yleensä helikopterikentältä lumi sulaa pihallamme viimeisenä, vaikka paikka on hyvin aurinkoinen. Johtunee juuri tuosta tiivistyneestä olomuodosta. Tänä keväänä sulamista hidastaa myös tuo koivun kaatamisesta syntynyt sahanpuru, joka on jäädyttänyt allaan olevan lumen kivenkoviksi kasoiksi.
Minua on puun kaatamisesta lähtien jotenkin surettanut tuo puruinen haava alapihan lumessa. Sahanpurun lisäksi nurmella tulee olemaan kaikenmaailman oksaa ja silppua. Eniten kuitenkin harmittaa tuon taustalla näkyvän tuijan kohtalo. Se jäi kaatuvan puun alle ja on kyllä aika onnettoman näköinen. Olen koittanut välttää alapihalla kävelyä nyt lumen sulamisen aikaan. Lumi saa maiseman ja mittasuhteet näyttämään tyystin erilaisilta verrattuna kesäiseen maisemaan ja niinpä sitten tänään onnistuin tallomaan Pitkulaiseen penkkiin istuttamiani tulppaaneja, jotka kurkottivat kohti taivasta keskellä lumihankea.
Joku täällä blogimaailmassa pohti sitä, ettei enää muistanut, mitä mistäkin kohtaa mullasta pitäisi olla tulossa. Minulla on vähän sama juttu, sillä tuppaan unohtamaan talven aikana osan kasvien nimistä ja erityisesti uusimmat viritykset. Pianhan ne taas muistiin tupsahtavat, eikä yleensä loppukesästä tee enää tiukkaakaan nimetä puutarhansa kasveja. Joka syksy sipuleita istuttaessani päätän kirjata ylös, minkä mihinkin laitan. Kun sitten innostun niitä sipuleita kaupasta useampaan kertaan kantamaan ja samaten useampana eränä maahan istuttamaan, alkaa ne viimeiset olla sen verran työn takana, että kaikensorttinen kirjaaminen yleensä jää. Toki minulla on tallessa sipuleiden nimet ja kukkimisen ollessa ajankohtaista, saatan sipulini tunnistaa. Tästä unohtamisprosessista ei ole kuitenkaan muodostunut minulle ongelmaa, sillä onpahan elämässä enemmän jännitystä, kun keväällä joutuu laittamaan aivosolut kunnon työhön.
Mahonia venyi viime kesänä mittaa ja talvella mietin, kuinka se selviää lumikasojen alta. Hyvin näyttää selvinneen, kuten vuorimännyt ja muutkin niistä havuista, jotka ovat olleet täysin upoksissa paikoin tiiviidenkin lumimassojen painamina.
Tämän kukkapenkin rapsutin tänään puhtaaksi, sillä yksinkertaisesti alkoi ottaa niin mahtavasti päähän se julmettu sahanpurun määrä, joka värjäsi koko penkin keltaiseksi. Lumi on tästä penkistä sulanut kokonaan, mutta nuo vuorenkilvet ovat kyllä hyvin onnettoman näköisiä. Niiden päällä oli toki valtava kasa lunta, mutta kun sen kasan päällä työstettiin koivun kaatamista, tiivistyi lumi varsinaiseksi jääkentäksi ja pelkäsin jo, ettei se sula ikinä. Vesisateet kuitenkin tekivät tehtävänsä. Kunhan tuo koivunjämä tuosta joutaa pois, täytyy pohtia, lähtevätkö myös vuorenkilvet jonnekin muualle. Tähän saakka penkin istutuksia on rajoittanut nimenomaan tuo iso koivu, joka on sekä varjostanut, että imenyt voiman muilta kasveilta.
Sisäänkäynnin puolella on enemmän lunta, mutta Pikkupuutarhan kivi on jo heittänyt lumiviittansa kokonaan pois. Huomiseksi on luvattu tällaista aurinkoista päivää ja sen jälkeen jälleen sadetta. Lumi saanee kyytiä - ja ehkä minä sitä hivenen lapiolla avitan.
Aurinkoista kevätpäivää juhlistaakseni siivosin Olopihan terassin ja pation. En sentään vielä pessyt puupatiota, koska Ukkokulta vaihtoi renkaita ja tarvitsi letkun renkaiden pesuun. Kannoin kellarista patiolle ulkokalusteet ja laitoin terassille Juusoa varten räsymaton. Siinä on mukavampi köllöttää, vaikka Juuso on kyllä varsin mieltynyt angervopensaiden alustalla torkkumiseen. Ilmeisesti siellä on lämmintä ja suojaisaa ilman lehtivihreän tuomaa varjoakin.
On tätä kunnon kevättä odotettukin ja nyt se on tullut. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa niiden aurinkoisten kesäpäivien veikkaaminen ja odottaminen, mutta tällä hetkellä olen kyllä kovin tyytyväinen, kunhan pysytään ensi alkuun vaikka viiden plusasteen paremmalla puolella. Eikä se viikolle luvattu sadekaan niin epämiellyttävältä tunnu, sillä meidän kotitie pölyää ihan hirveästi ja toisaalta tuo vielä jäljellä oleva lumi häviää erinomaisen mukavasti vesisateessa. Tyypillisestihän vappuna on ollut kalsean koleaa ja parhaassa tapauksessa taivaalta on satanut tiskirätin kokoista räntää. Kevät on kuitenkin tullut ja se on ihanaa!!!