Sivut

torstai 15. elokuuta 2013

Puutarha odottakoon hetken

Rypistelevät kriikunat

Nyt on kuvat ja jutut vähissä, kun päivät ovat menneet kaikkeen muuhun. Aikaa on kulunut kasatessa ystäväni Ikea-ostoksia, käyttäessä vanhempiani asioilla, ja tänään istuttiin isän kanssa työpäivän mittainen tovi silmäklinikalla. Tuloksena aika toisen silmän glaukooma-leikkaukseen ja kuinka ollakaan, tismalleen samana syyskuun päivänä kuin äidin kaihileikkaus. Tosin toisen silmät leikataan Espoossa, toisen Helsingissä. Ehkäpä jakaudun kahtia, mikä olisi tietenkin peilikuvan kannalta miellyttävämpää. Ehkä kuitenkin puhun jonkun ulkopuolisen henkilön isälle saattajaksi. On niin vaikea saada aikoja julkisen puolen terveyspalveluihin, että melkeinpä sitä tekee mitä muuta tahansa pystyäkseen pitämään kiinni siitä ensimmäisestä sovitusta ajasta.

Kun vielä alkuviikosta iski kunnollinen loppukesän flunssa kurkkukipuineen, räkätauteineen ja yskineen, on olo kieltämättä hiukan huteran tuntuinen. Kotonakaan ei ole tullut pestyä pyykkiä, ei siivottua eikä kyllä tehtyä mitään muutakaan, mutta hyvin tänne vielä joukkoon mahtuu.


Sain sentään yhden synttärikortin väsättyä tämän aamun kiireessä. Tuo ristipistotyö oli toki jo valmiina, mutta sen liittäminen sopivaan korttipohjaan ja paperiin runoineen ja muine onnitteluteksteineen vaatii aina hieman säätämistä. Kun on alkanut omatekoisia kortteja tuttavapiirilleen lähetellä, on se pyrittävä tekemään loppuun asti kutakin kortin vastaanottajaa ajatellen.


Eilisen päivän satoi niin tajuttoman paljon ja pitkään, että syysleimujen paras kukinta lienee mennyttä. Puutarhakierros on muutamalta päivältä tekemättä, mutta sen, minkä pikaisella silmäyksellä olen laittanut merkille, näyttää kukkapenkeissä olevan kaikki enimmäkseen vinksinvonksin ja vähän myös heikunkeikun. Kiitos eilispäivän rankkasateiden. Huomiseksi on luvassa poutaa, joten ihan ensimmäisenä lienee parasta mennä leikkaamaan nurmikko - mikäli tämä flunssa antaa sen verran periksi. Sisähommat kyllä joutavat odottamaan vielä yhden päivän. 

Ennen kuin poistun sohvannurkkaan tutustumaan postilaatikosta noutamaani tuoreeseen puutarhalehteen, toivotan Irmeli Karjalaisen ja Pinuskin lämpimästi tervetulleiksi blogini pariin.