Alkuviikosta siivosin aikani kuluksi yläpihaa, mikä tarkoittaa lähinnä hiekkakäytävien haravoimista ja kukkapenkeistä käytäville rehottavien kasvien siistimistä. Sisääntulopuolella ja pikkupuutarhassa pikkutalvio vyöryy käytäville ja pari kertaa kesässä leikkaan ylimääräiset pois. Muuten saisimme kohta kahlata kasvustossa tai yrittää tipsutella pienen pientä hiekkasolaa pitkin käytävillä eteenpäin. Sama ilmiö olopihan puolella syntyy kevätkaihonkukasta, suikeroalpista, sulkaneilikasta ja sammalleimusta. Ne osat kasveista, jotka ovat jo tehneet juuria hiekkakäytävälle laitoin nytkin ruukkuihin muualle istutettaviksi. Ruukut kannoin kasvimaalle odottamaan tuota uudelleensijoituksen hetkeä. Joitakin alkuja siirsin jo Vasempaan rinteeseen, jonka yläosassa on edelleen hieman liikaa avoimia paikkoja viime kesäisen remontin jälkeen.
Maksaruoho on kyllä erinomainen maanpeitekasvi kuiviin paikkoihin. Maksaruohoa minulla ei paljoa ollut siirrettäväksi, mutta se on tuossa rinteen alaosassa levinnyt erittäin tehokkaasti. Pienen pieniä tuppaita laitoin sinne tänne ja nyt jo sain muutamia yli noiden kivien vyöryviä taimen osasia siirtää tuonne ylemmäs. Viime kesän lopulla olin jo hiukan epätoivoinen, kun rinne näytti niin valjulta suuren urakan jälkeen. Vielä tuossa juhannuksen tienoilla tyhjää oli aika paljon, mutta heinäkuun lämpö ja sen jälkeen saapuneet sateet ovat tehneet ihmeitä rinteelle. Sulkaneilikkakin kukki jo vähän tänä kesänä ja ensi kesänä varmasti jo runsaammin. Haluaisin tehdä tuollaisen kiveyksen myös portaiden toiselle puolelle, oikeaan rinteeseen. Harmi vain, että minulla on tällä hetkellä ihan eri väristä kivituhkaa, joten näkymä tulisi olemaan täysin toisenlainen. Mistähän saisi parin ämpärillisen verran punertavaa kivituhkaa. Täytyy miettiä.
Talvella kaadetun koivun alle rusentunut tuijakin on alkanut kasvattaa uusia versoja. Ressukka on jo kertaalleen menettänyt latvuksensa sijaitessaan tien vierellä aitatuijana. Se sai heti ensimmäisen istutuskesänsä jälkeen ylleen niin raskasta aurauslunta, ettei kestänyt taakkaa. Vaihdoin tilalle uuden tuijan ja siirsin tuon kovia kokeneen puun alapihalle. Täytyy vielä leikata noita ruskeita oksia pois ja muutenkin muotoilla puuta. Ajatus on, ettei se saisi levittäytyä ympärillä kasvavien perennojen päälle.
Tämän toispuoleisen tuijan kanssa voisi harjoitella havukasvien leikkaamista ja muotoilemista. Käväisi vain mielessä torstaina telkusta katsomani Alan Titchmarshin muotoilemat aaltoilevat puksipuut. Alanin porukka kohensi neljälapsisen perheen surkean puutarhan upeaksi elämyspuutarhaksi. Kyllä sinne upposi kasveja ja käytävistä rakentui hienoja kivipintaisia polkuja. Sellaisen porukan kun saisi omaan pihaan ahertamaan. Tietenkin ilmaiseksi, sillä maksettuna ei taitaisi meikäläisen varallisuus moiseen riittää.
Alkukesän mahonioiden siirtokin näyttää onnistuneen, sillä kumpaisessakin on jo uutta kasvua. Kannattaa näköjään uskaltaa tehdä rankkojakin siirtoja mieluummin, kuin tuijottaa väärässä paikassa kasvavia kasveja. Nyt noilla meidän mahonioilla on paremmat olosuhteet, enemmän isojen puiden varjoa ja vähemmän talvisia tallaajia, kun niiden kohdalla ei ole lintulautoja siemenillä täytettäviksi.
Jo viime kesänä kummastelin tätä Kotkansiiven keskelle noussutta tummaa kasvustoa. Olen tässä miettinyt, olisiko se jonkinlainen kukkavana? Toisessakin kotkansiivessä on samanlainen ja ne ilmestyvät aina näin elokuun lopulla. Kuka tietää?
Keräsin viikolla maljakkoon viimeisiä kukkivia liljojani. Mukaan napsaisin muutaman oksan punaista ihmekukkaa. Yhdistelmä näytti minusta kauniilta, mutta auta armias, kun tuli ilta. Huumaava tuoksu leijaili ympäri olohuonetta, jopa kirjastoon saakka. Tuo tuoksu tuntuu ihan mukavalta pihamaalla, mutta koitapa elää sen parissa sisätiloissa, ei tule mitään. Johan siinä alkoi hissukseen päässä kivistää ja lähellä istuessa huomasi hetken kuluttua tuijottavansa enemmän kukkavaasia kuin esimerkiksi meneillään olevaa kirjaa. Ukkokulta lienee hyvin kasvatettu, kun ei moneen päivään sanonut mitään. Vasta sitten, kun aloin oma-aloitteisesti kiikuttaa kukkapuskaa ulos todeten samalla, etten enää kestä tuota hajua, hän totesi, että kauanpa se kestikin. Onpa sen jälkeen huoneilma tuntunut huomattavasti raikkaammalta.
Tänään piti tulla vieraita ja niinpä ryhdyin aamupalan jälkeen leipomaan. Olinhan toki eilisen kaivuoperaation jälkeen päättänyt tänään keskittyä muihin tehtäviin, mutta vähän kyllä teki mieli lähteä jatkamaan alkanutta kasvihuoneen pystytysurakkaa. En ole lähtenyt. Ei kyllä tullut vieraskaan, mutta siitä huolimatta olen pitänyt tänään vähän leppoisampaa oloa. Olemme muutaman kerran Ukkokullan kanssa pohtineet kasvihuoneen pystyttämistä, sisustamista ja muita siihen liittyviä seikkoja. Kerrankin minulla on Ukkokullan kanssa yhteisiä puutarhaprojekteja, tuntuu huisin hienolta. Tällaiselta varmasti tuntuu niistä pariskunnista, jotka tekevät kaiken puutarhaan liittyvän yhdessä; ideoivat, hankkivat, kaivavat ja rakentavat yhdessä. Aivan erilaista, kuin puurtaminen yksinään. Saa jakaa mielipiteitä ja näkemyksiä. Aika avartavaa ja innostavaa. Nyt täytyy nauttia tästä yhteisestä projektista oikein kunnolla!