Sunnuntaisen laiskottelun lataamana tänään tuli huhkittua puutarhassa lapion kanssa yhtä sun toista, mutta niistä myöhemmin. Lähtiessäni aamulla alapihalle hommiin, siirtyi Juuso puolestaan yläpihan juoksunaruun. Kävellessäni sen ohi, se makasi pitkin pituuttaan hiekalla sen näköisenä, että kissan elämässä tärkeintä on paistatella päivää täydessä unessa. Ei korvaansa lotkauttanut sitä kutsuessani, joten jätin sen omaan rauhaansa vetelemään hirsiä. Pesukone jäi sisälle pyörimään ulos lähtiessäni ja sen vuoksi jätin vanhan herätyskellon terassille soittamaan, kunnes pyykkikone olisi lopettanut. Aurinkoisen päivän vuoksi ajattelin pestä pyykkiä pari koneellista ja saada ne myös ennen iltaa narulta takaisin sisälle kuivina ja viikattuina, joten järjestin itselleni herätyskellohälytyksen tyhjentämään välillä konetta. Muuten olisin sen tyystin unohtanut.
Herätyskellon soidessa tulin yläpihalle sitä pyykkikonetta tyhjentämään. Juusoa ei näkynyt hiekalla köllöttelemässä ja ajattelin sen pelästyneen rämisevää soittoääntä. Mitä vielä. Kahinasta päätellen kissa oli lähella ja löysinkin sen Kissanminttu-pehkostani ja se kyllä näytti olevan aivan pöllyssä. Siis kissa, ei minttupehko. Juuso pyöri kukkavarsien joukossa, kaatui välillä niiden päälle ja puski varsia. Nuoli ja pureskeli lehtiä, eikä tiennyt, miten päin kulloinkin tuolla pusikossa olisi. Minua ja Ukkokultaa nauratti katsellessamme kissan touhuja, mutta se oli niin keskittynyt kukkien seassa pyöriskelemaan ja peuhaamaan, ettei kiinnittänyt meihin mitään huomiota.
Juuson peuhaaminen sai kukkavarret rusentumaan ja lehdet lätsähtämään, mikä omankin nenäni mukaan lisäsi mintun tuoksua ja Juuson temmellys kasvien päällä ja joukossa sen kuin kiihtyi. Kamera oli kerrankin lähellä ja ehdin tallentamaan muutamia otoksia Juuson touhuista. Kuvien laatu ei ole mikään kummoinen, koska keskityin vain näpsimään ja taisin unohtaa kaikki hienot säädöt ja asetukset. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, enkä kukkapenkin paikan vuoksi voinut vaihtaa juurikaan kuvaussuuntaa.
Juuson minttuhumaukselle ei meinannut tulla laisinkaan loppua, mutta yhtäkkiä pusikosta hyppäsi esiin sammakko, jolloin Juuson peuhaaminen päättyi silmänräpäyksessä ja se lähti seuraamaan sammakkoa pation reunalle saakka. Siellä se kadotti sammakon ja jäi vahtimaan sen katoamisreittiä kuin kysyäkseen: "Tuleehan se sammakko tätä samaa reittiä takaisin, tuleehan...?" Ei tullut, mutta en minä sitä Juusolle kertonut.
Kyllähän sitä kissaihminen tekee lemmikkinsä eteen mitä tahansa, mutta tämänpäiväisen peuhaamisen jälkeen mietin ankarasti, pitäisikö minun sittenkin siirtää nuo kissanmintut johonkin parempaan paikkaan. Siis kaikkien kukkien kannalta. Ja ehkä vähän myös kissan kannalta. Voi olla, että pitkän päälle minua alkaa harmittamaan olopihan kukkapenkissä vinksallaan rötköttävät mintut ja mahdollisesti myös muut kukat, jotka Juuso sinne minttupehkoon matkatessaan flexihihnallaan kumoaa. Jospa siirränkin kissanmintut alapihalle sellaiseen paikkaan, että Juuso pääsee niiden kanssa rauhassa peuhaamaan ja keksin olopihan penkkiin niiden paikalle jotain vähemmän Juusoa kiinnostavaa. Tätä täytyy nyt pohtia, mutta onneksi asialla ei ole kovin palava kiire. Juuso nauttikoon toistaiseksi mintuistaan olopihalla.