Niin on ollut mukamas kiirettä, etten ole ehtinyt blogiakaan päivittää. Lukemassa käyn aika usein ja pyrin myös pikaisesti kommentoimaan niin monia lukemiani blogeja kuin vaan ehdin. Toisinaan huomaan kuitenkin tuijottavani ruutua edessäni, enkä saa päästäni ulos sanan sanaa. Tahdosta ei ole kyse, ei vaan synny mitään sellaista, jota voisi lukukelpoiseksi lauseeksi kutsua. Niin kauan, kun pihalla oli vähänkin jotain järkevää tekemistä, tunsin itseni aikaansaavaksi ja tehokkaaksi. Nyt ulkona on enimmäkseen ollut sateista, märkää ja pimeää, joten sinne ei ole tullut mentyä ainakaan valokuvaus mielessä. Vapaa-aika on kulunut lähinnä sohvan nurkassa kirjaa lukiessa tai lehtiä selaillessa. Tai sitten vain olla möllöttämässä.
Eilen sain itseni hilattua ylös sohvalta ja pukeutumaan ulkoilutamineisiin. Siitä onkin jo kohtuullisen helppo ryhtyä laittamaan töppöstä toisen eteen ja kiersin perälenkiksi kutsumamme vajaan tunnin reitin kotinurkilla. Kamera oli mukana ja kokonaista neljä kuvaa tuli napsittua. Hyvästä tahdosta ja reippaasta aikomuksesta huolimatta en löytänyt kovinkaan paljon sellaista, joka olisi innostanut kuvaamiseen. Mitä nyt tuollainen kanto, jolle oli kasvanut vihreät hiukset päähän.
Tänään kävin aikani kuluksi katsomassa, onko lämmin marraskuu saanut sipulit nousemaan pintaan. Vaikka laitoin omat sipulini turhankin aikaisin maahan, en löytänyt istutuskohdista kärjen kärkeä kurkistamassa mullasta. Sen sijaan isomaksaruoho näyttää pulpauttaneen pintaan pieniä alkuja ja myös pikkusydän oli aika keväisen näköinen punertavine kärkineen. Ehkä lämpötila voisi laskea tuonne nollan tuntumille päiväsaikaankin, niin kasvit osaisivat asennoitua pieneen talviuneen paremmin.
Kesällä siirtämäni mahoniat voivat hyvin ja puskevat pieniä silmuja. Pelkäsin kovin menettäväni mahoniat, mutta niille oli ihan pakko keksiä parempi istutuspaikka, sillä aiemmassa paikassa ne joutuivat talven aikana vahingossa tallotuiksi ja muutenkin kaipasivat hiukan varjoisempaa paikkaa. Kerään tuonne talon puistopäätyyn kasveja, joita ei kalkita ja jotka pärjäävät vähemmällä valolla. Siellä on jo ennestään mm. rhodoja ja kotkansiipiä.
En ole erityisen hyvin onnistunut rhodojen kasvattamisessa. Luultavasti olen aina istuttanut ne aivan vääränlaisiin olosuhteisiin, jolloin ne ovat enimmäkseen kituneet ja lopulta olen kaivanut ne pois. Vanhin rhodomme näyttäisi vihdoin ryhtyneen viihtymään talon puistopäädyssä. Se tuskin on kukkinut kertaakaan istuttamisensa jälkeen, mutta nyt elän toivossa. Alkukesästä laitoin sille kunnon rhodomultaa ja lannoitin rhodolannoitteella. Mahtaako tuo sentään olla vielä kukkanupun alku? Saattaisi siitä ehkä tulla ainakin uusi lehti rhodooni.
Juusoa otti hieman pattiin, kun mamma tallusteli ihan väärään suuntaan kameransa kanssa, vaikka hän olisi halunnut lähteä pienelle lenkille metsikköön. Edes naapurin Leevi-kissa ei suostunut jäämään leikkikaveriksi, joten nytkö tässä pitää ihan yksinään itseään viihdyttää.
Ehkä tämän turhanpäiväisen vetelyyden aiheuttaa tuleva joulu tai pikemminkin parhaillaan vallitseva välitila, joka ei ole oikein mitään. Ei ole kesä, mutta ei talvikaan. Ulkona on maa paljaana, mutta ei siellä voi juuri mitään tehdä. Joka paikassa hehkutetaan kiivaassa tahdissa tulevaa joulua, mutta ei se vielä niin ajankohtainen ole, että sen suhteen kannattaisi ryhtyä aktiivisiin toimenpiteisiin. Toki olen aloittanut joulukorttitehtailun, mutta siinä se sitten onkin. Taidanpa mennä sohvalle selailemaan joululehtiä.
Olen saanut uuden lukijan blogiini; siis lämpimästi tervetuloa Vikki, taisit vastavuoroisesti saada mnut innostumaan kuvistasi.
Mökkipuutarhan Pirjo antoi minulle haasteen "Kuusi kuvaa kesästä" ja siihen olen luvannut vastata - oikein mielelläni selailen lähipäivinä kesäisiä kuvia.
Marraskuun iltoina nähdä voi kummia
hämäriä hahmoja, varjoja tummia.
Lieneekö tonttu vai naapurin kissa
vilahdus vain -
se on kadoksissa.
- Uppis -