Sukkamaniaa puutarha-ajatusten lomassa - tai päinvastoin

Jouluaaton jälkeen kolmet sukat valmiina ja neljännet aloitettu. Karmeaa tällainen käsityöriippuvuus. Sohvalle ei voi ajatellakaan istahtavansa ilman kudinta. Kädet hamuavat automaattisesti lankaa ja puikkoja ja niin sitä taas mennään hurjaa vauhtia kohti kantapäitä ja kavennuksia. Minulla ei ole vielä harmainta aavistusta, mitä tulen valmiille ja valmistuville sukille tekemään. Luultavasti läheiset ja ystävät tulevat saamaan lahjaksi sukkia ja sukkia ja aina vain sukkia.

Toistaiseksi olen kutonut 7-veljestä langasta, sillä sitä on muutama kerä kotona ja sitä saa tarvittaessa ihan lähikaupasta. Muutamat alkuongelmat on nyt selätetty. Sellaiset, kuten kantalapun reunasta poimittavien silmukoiden aiheuttama venyminen ja neuloksen reikäisyys. Hyvien vinkkien myötä olen nyt oppinut kutomaan uudet silmukat siten, että jälki on siistiä. Löysin myös vinkin, jolla vältän neljän puikon aloituksessa syntyvän pienen kolon. Ensimmäistä ja neljättä puikkoa yhdistäessä siirretään ensimmäinen silmukka neljännelle puikolle ja neljänneltä viimeinen silmukka ensimmäiselle puikolle. Näin silmukat eivät pääse venymään ja aloituksesta tulee siisti. Pienestä on kiinni, mutta kun ei kaikkea tiedä. Kiitos kaikille näistä viisaista neuvoista.

Jostain takaraivosta tulee myös tarve koristaa kaikki sukat jollain mallineuleella. Pitkiin sukkiin keksin pitsineuleen omasta päästäni. Tai pikemminkin kaivoin sen jostain hämärästä muistilokerosta, jonne se aikoinaan enemmän kutoessani on onnistunut painumaan. Punaisten sukkien mallineule on Suvikummun Marjan nappisukkien mallista ja lyhyiden valkoisten sukkien mallin löysin ystäväni minulle kutomista sukista.

Unikon lehtiä

Päivien pimeys ja harmaus on edelleen jatkunut. Jollei sada kaatamalla, sataa tihkua. Aurinko on edelleen harvinainen ilmestys. Viikkoon sitä ilmestystä ei ole tainnut näkyä näillä leveysasteilla laisinkaan. Mittarissa on lämpöasteita vaihdellen kolmesta viiteen plusasteeseen - yötä päivää.

Sormustinkukan ruusukkeita

Muutama päivä sitten kärräsin neljä kottikärryllistä kivituhkaa kasvihuoneen sokkelin ympärille. Se kun jäi syksyllä vähän kesken. Multaakin olisi voinut jonnekin kärrätä,sillä suursäkki on edelleen täysin sula. Usein mullan sulamista saa keväisin odotella pidempäänkin, mutta tuskin se on nyt kertaakaan läpikotaisin jäätynyt. Jouduin tuon sokkeliprojektin ohessa korjaamaan kasvihuoneen sisäänkäynnin kiveystä, sillä kivituhka nosti maanpintaa hieman alkuperäisestä. Hetken silloin mietin, pitäisikö tässä lähteä valamaan uusia rapskulehtilaattoja, kunnes tajusin, että itse raparperinlehdet sentään puuttuvat. Kuvitus talvisista puutarhatöistä puuttuu, sillä pimeyden vuoksi kuvaus siirtyy aina seuraavalle päivälle. Ja se siirtyy ja siirtyy...

Pikkutalviot vihertävät ilman lumenhiventäkään

Ainoa, joka oikeastaan haittaa enemmänkin pihatyöskentelyä, on se nimenomainen ja paljon parjattu pimeys. Valoisa aika on päivästä riippuen todella lyhyt. Pilvisenä päivänä - kuten nyt on enimmäkseen ollutkin - ei oikeastaan valoisaa tule laisinkaan. Toinen on märkyys, sillä meidän alapiha on niin märkä, että saappaiden alla litisee. Kovin paljon siellä ei viitsi ainakaan kottikärryjä työnnellä, sillä maahan jää heti kunnon vako. Harvoin on meidän tontin laidalla olevat ojat olleet niin täynnä vettä, kuin nyt on.

Exotic Gardenilta tuli sähköpostia, jossa kerrottiin siemenluetteloiden postituksen alkaneen. Samaisen luettelon voi lukea myös netissä, mutta taidan odottaa sitä käsinkosketeltavaa luettavaa. Ja niitä muita, joita toivon mukaan alkaa piakkoin laatikkoon tipahtamaan. On kiva katsella muiden blogeista viime kesän kasvikuvia, sillä siten saa hyvin uusia ideoita. On minulla vihkokin, jonne olen merkinnyt ajateltavissa olevia kasveja, mutta kiva kuva auttaa aina hahmottamaan mahdollisia kasvivalintoja. Mielessä siintää aina vain unelma-ajatus puutarhasta, jossa pienet polut kiemurtelevat erilaisten kasvien viidakossa. Tiedän, ettei sellainen toteudu kesässä eikä kahdessakaan, mutta tavoitteita pitää olla. Päämäärä, jota kohti kulkea.

Taisin tuossa joulun aikaan mainostaa, kuinka kätevä muovikuusi on, koska se ei varista neulasia. Tällaiset kuraiset säät saavat kuitenkin kissan tassut keräämään kaikenlaista moskaa, jotka sitten kulkeutuvat sisälle saakka. Juuson ruokakupin edusta olisi ilman jatkuvaa siistimistä kuin lähimetsän neulasmatto. Siihen ne mullat ja neulaset kissan tassuista rapisevat, raksukupin ja Latz-lautasen väliin. Jollei meikäläisen tarvinnut joulupuun neulasia alituiseen lattialta lakaista, takaa kuraiset kissantassut päivittäisen neulasurakan ihan pyytämättä.

Juuson häntä roikkuu kellarinkaiteella...

...kun kissa tähystää, milloin joku tulisi noutamaan sen sisälle.

Ja vaikka tämä lomailu ja löhöily on ihan mukavaa, olen tyytyväinen huomisen jälkeen alkavasta normaaliarjesta. Loppuu joka-aamuinen kelailu, mikä ihmeen viikonpäivä onkaan nyt meneillään.

Tämän postauksen lopuksi toivotan lämpimästi tervetulleiksi Riitta Jylhän, Sagan, Kahden naisen loukussa ja Satun blogini lukijoiksi. Ja sitten taas kutomaan...