Sivut

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tuoksuvia tulppaaneja


Kulunut viikko on ollut vähemmän märkä, sillä päivälämpötilakin on pysynyt ihan pikkuisen pakkasen puolella. Lunta on hyvin vähän, pihallakin kulkuväylät ovat likimain hiekalla. Enin osa lumesta on kukkapenkeissä, joihin olen sitä lapioinut kasvien suojaksi. Tänään näin pilkahduksen auringosta, mutta vain pilkahduksen. Aurinko ei tainnut jaksaa ponnistaa paistamaan paksujen pilvimassojen läpi. Pienikin pakkanen näyttää tuovan oitis linnut siemeniä syömään ja toisinaan oravakin käy napostelemassa lintujen pudottamia pähkinöitä.


Ystävänpäivän ja Ukkokullan syntymäpäivän johdosta meillä on ollut koti täynnä kukkia. Tulppaaneja tulvillaan ja ihania miniruusuja. Yhdessä maljakossa tulppaanit tuoksuvat ja kukkien ohi kävellessä tuoksu leijailee pitkään mukana. Ihanaa.


Jälleen on valmistunut parit villasukat ja kolmannetkin ovat loppusuoralla. Pitihän minunkin harjoitella noita kuplia, jotka tuntuvat olevan nyt varsinainen IN-juttu, erityisesti lapasissa. Kuplien tekeminen on aika helppoa, mutta jonkin verran hidastaa etenemistä, sillä kudottujen silmukoiden purkaminen vaatii vähän keskittymistä, ettei silmukat livahda kokonaan käsistä.


Näiden vaaleiden sukkien mallineulekin on ihan helppoa, mutta se näyttää kiristävän sen verran, että pitkissä sukissa kannattaa laittaa puikoille enemmän silmukoita. Näistä oli tarkoitus tehdä polvisukat, mutta juuri tuon kiristävyyden takia saivat jäädä vähän lyhyemmiksi.


Käsi- ja sormikivuillekin löytyi syy - nivelrikko. Mikään ei paranna sitä, kipujen yltyessä särkylääkettä ja käsiä tulee pitää lämpiminä. No, kutomista ja puutarhatöitä on lupa ja syytäkin jatkaa aktiivisesti, sillä nivelet on hyvä pitää työssä ja toiminnassa, etteivät ne aivan jäykistyisi. Onneksi en ole koskaan innostunut näyttämään keskisormea. Nyt se nimittäin ei enää onnistukaan, sillä oikean käden keskisormea ei suoraksi saa. Näkökulma tämäkin.

Oikein kivaa viikonvaihdetta kaikille. Seuraava viikonloppu onkin sitten ihan virallisestikin tämän kevään ensimmäinen.