Sivut

torstai 29. toukokuuta 2014

Helatorstain sadepisaroita

Unikon nuppuja

Kuunliljat

Köynnöshortensian lehti

Lilja

Lilja...myös

Pionin nuppu kera muurahaisten

* * *

Ja jotta sadepäivässä olisi jotain lämmintä ja makeaa, keräsin muutaman rapskuvarren ja tein niistä piirakan netistä bongaamani ohjeen mukaan.


(www.ruokala.net)

2 munaa
2 dl sokeria
100 g voisulaa
2 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Päälle

1 ½ l rapskupaloja
50 g pehmeää voita
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria

Valmistusohjeet

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sekoita pohjan aineet keskenään puuhaarukalla. Kaada voideltuun piirakkavuokaan. Taikinasta riittää yhteen halkaisijaltaan n. 28 cm:n kokoiseen piirakkavuokaan tai kahteen pienempään.

Levitä pilkotut raparperit taikinan päälle.

Nypi pehmeä voi, jauhot ja sokeri murusiksi. Ripottele muruseos raparperien päälle ja nosta piirakka uuniin noin 25 minuutiksi.

Jäähdytä vähän ennen tarjoilua.

Helppo ja nopea. Maisteltiin kahvin kanssa ja hyvää oli