Sivut

torstai 26. kesäkuuta 2014

Eläimen ja ihmisen jälkiä


Monta viikkoa tuli seurattua varisperheen touhuja omassa pihapiirissä. Ahkerasti linnut rakensivat pesäänsä naapurimme pihalla sijaitsevaan kuuseen, kuten tekivät edellisenäkin keväänä. Sitten vihdoin toukokuussa alapihallamme alkoi pomppimaan lähes vanhempiensa kokoinen lapsukainen äänekkäästi raakkuen. Vanhemmat seurasivat lastaan lähipuista ja ihmisen lähestyessä alkoi varoitushuutojen sarja ja jompi kumpi vanhemmista lensi lähemmäs lastaan. Aamuisin varislapsi oli usein juomassa Kurgaanin laella olevasta rapskualtaasta. Kuvat olen ottanut työhuoneeni ikkunasta.


Nopeasti varislapsi oppi lentämään. Ensin se jaksoi lentää vain maasta viereiseen omenapuuhun. Sen se teki yleensä silloin, kun vanhemmat varoittivat sitä meidän lähestymisestämme. Sitten ei mennytkään enää montaa päivää, kun koko varisperhe oli kadonnut. Lapsi oli ilmeisesti oppinut lentämään niin hyvin, että perhe muutti jonnekin muualle. Viime kesän poikaselle ei käynyt yhtä hyvin. Se hyppi nurmikollamme päivästä toiseen ja vanhemmat seurasivat lähistöllä äänekkäästi raakkuen. Poikanen ei näyttänyt oppivan lentämään laisinkaan ja se vain hyppi maassa hädissään. Viimeisen kerran kuulimme sen kutsuvan vanhempiaan metsikössä ja sieltä Ukkokulta myöhemmin löysi kasvan variksen sulkia Juuson kanssa kulkiessaan. Varisrassukka oli ilmeisesti kohdannut vahvempansa.

Peuranjälki kostealla nurmikolla

Eilen aamulla Ukkokulta oli vakiolenkillään Juuson kanssa ja tuli tohkeissaan sisälle kertomaan, että he olivat kissan kanssa kohdanneet valkohäntäpeuran aivan meidän tontin kulmalla. Se oli maannut pusikossa ja lähtenyt sieltä pelästyneenä loikkimaan metsikköön. Ukkokultakin oli ensin huomannut Juuson oudon käyttäytymisen ja sitä hetken ihmeteltyään havainnut peuran. 

Sipulikukkien aikaan ehdin jo kehuskella, ettei meillä ole ollut koskaan ongelmia peuroista. Niitä kun ei meidän nurkilla muka ole. Tien toisella puolella, vastapäätä meidän taloamme olevan naapuritalon takaa alkaa iso metsäalue, eikä meiltä ole pitkää matkaa Nuuksioonkaan. Usein olen autolla kulkiessani nähnyt peurojen ja kauriiden loikkivan valtatien yli, mutta en tietenkään omassa pihassa.


Kyllä niitä peuroja siis täällä meidänkin nurkilla on, mutta arkoina eläiminä eivät taida kovin usein eksyä tänne tiiviisti rakennettujen talojen pihamaille. Nyt peura on loikkinut meidän nurmikomme kautta tuohon pieneen metsäpahaiseen ja jäänyt sinne makaamaan. Toivottavasti se löytää tiensä takaisin isompiin metsiin.

Ihmisen jälkiä luonnossa
Meidän alueemme on kylän viimeisiä paikkoja, jossa kunta ei vielä ole laittanut tiealueita kuntoon. Puuttuu valaistus, viemäröinti, teiden kunnossapito. Pari vuotta sitten pääsimme vihdoin tutustumaan valmistuneisiin tiesuunnitelmiin ja tämän vuoden alusta projekti pyörähti konkreettisesti käyntiin. Olemme kyllä kovasti ihmetelleet, miten kummassa muutaman pienen tienpätkän kunnostaminen voi kestää niin tuhottoman kauan. Ja samalla olemme odotelleet, koska koneet ilmestyvät meidän nurkille. No, muutama viikko sitten kuultiin, että rakennustyön alkuosa on niellyt suunniteltua enemmän kunnan varoja, joten meidän nurkkamme osuutta siirretään vuodella parilla. Ehkä enemmänkin, mikäli kunnan huono taloustilanne ei tästä kohene.

Nyt sitten katselemme ties kuinka pitkään lähistöllä olevaa vanhaa tonttia, josta työmiehet kävivät kevyen liikenteen raittia varten kaatamassa pois kaikki vanhat puut ja kuorivat maankin vielä kallion päältä. Poissa ovat muinoin paikalla sijainneen talon kriikunapuut, joista iltakävelyllä saattoi napsia maistiaisia. Poissa ovat upeat vaahterat, jotka syksyllä hohtivat kullanpunaisina auringon niihin paistaessa. Monen talon pensasaidat riivittiin pois ja puutarhoihin hakattiin merkkitolppia uusia tielinjauksia ja viemäriputkia varten. Aika rumaa ja autiota on. Eikä mitään tietoa, koska tieprojektin aloittamiseen on rahaa. Mikä ihmeen kiire oli rääpiä ympäristöä sieltä täältä, kun valmista saatiin vain sinne alkupäähän?


Aamupäivällä oli ilmassa selvä lupaus kesäisemmästä säästä. Aurinko paistoi ja lämpömittarikin nousi peräti +16 asteeseen. Ehdin jopa leikata nurmikon. Nyt jälleen sataa ja ukkonenkin välillä jyrähtelee. Silti tuntuu, kuin tuuli olisi kääntynyt. Ehkä ilmavirtaus ei enää tulekaan suoraan Jäämereltä vaan saamme vihdoin kesän takaisin.



Puutarha uhkeimmillaan:
hehkuvanpunaiset, 
kirkkaankeltaiset liljat
hennon vaaleanpunaiset ruusut
jasmiinin huumaava tuoksu.
Kukkien yllä
valkeiden perhosten keveä tanssi.
Paratiisi talletettavaksi talveen. 


 Aurinkoa odotellessa nautiskellaan lämpimän keltaisista päivänliljoista 
ja kuljetaan kohti viikonloppua!