Sain runsas kymmenen vuotta sitten vanhemmiltani vihreän-harmaan mättään istutettavaksi puutarhaan. He eivät tienneet kukan nimeä, mutta isäni sanoi kuulleensa sitä joskus sanottavan kartanonruohoksi. En tainnut istutussyksynä edes etsiä oikeaa nimeä, mutta seuraavana kesänä tuo ruohomätäs kehitti nuppuja, jotka sitten aukenivat vaaleanpunaisiksi huiskiksi. Kyse oli Sulkaneilikasta.
Sulkaneilikka - Dianthus plumarius
Lehdistön korkeus on 10-15 cm, kukinnon korkeus 20-30 cm. Mätästävä kasvutapa. Teräväkärkiset lehdet ovat sirot ja siniharmaat. Kukkien terälehdet ovat hienoliuskaiset. Kukat ovat yksinkertaisia tai kerrottuja, punaisen eri sävyisiä tai valkoisia ja niitä on runsaasti. Ripsureunaiset kukat tuoksuvat. Kasvi kasvaa mätästäen. Kerrotut lajit kestävät yksinkertaisia lajeja huonommin talvea. Lähde: puutarha.net.
Vuosien aikana olen jakanut sulkaneilikan taimia ja istuttanut sitä erilaisiin paikkoihin. Pari vuotta sitten kohensin Vasemmaksi rinteeksi kutsumani jyrkän alueen alapihalle johtavien portaiden kyljessä. Apilat ja monet rikkaruohot olivat vallanneet rinteen ja kaivoin sen kokonaan auki. Silloin istutin rinteeseen monta pientä sulkaneilikkatupasta ja tänä kesänä kukka on totisesti kiittänyt. Se on kukkinut upeasti ja melko pitkäänkin.
Tuo Vasen rinne on kuiva hiekkarinne, johon aurinko porottaa kuumasti ja jossa vesi ei juurikaan pysy. Sulkaneilikka viihtyy siis juuri sellaisessa paikassa ja minullakin mättäät ovat komistuneet ja levinneet. Nuppuvaihekin oli hauskan näköinen ja aina ohi kulkiessa pysähdyin katsastamaan, joko kukka vihdoin kurkkaisi nupustaan.
Vasen rinne täyttyi pian, vaikka tyhjensin sen kasveista kokonaan, enkä edes ostanut mitään uutta. Viime vuoden keväällä istutin yläosaan kaksi Lamohietakirsikkaa, joita ei tässä kuvassa näy. Istutin rinteeseen takaisin sieltä kaivamiani kasveja, mutta rikoista putsattuna ja pieninä tuppaina. Sulkaneilikka näyttää levinneen parhaiten, mutta hyvänä kakkosena tulevat maksaruohot ja ketoneilikka. Myös hopeatäpläpeippi näyttää kukkivan rinteessä ahkerasti.
Tälle sammalmaiselle kasville en ole löytänyt nimeä, enkä nyt edes muista, mistä sitä on meille tullut. Aiemmin se kasvoi alapihalle johtavien portaiden väliköissä, josta kaivoin sitä Vasempaan rinteeseen. Kertokaa, jos tiedätte.
Meillä kasvaa punaherukkaa kahdessa paikassa. Naapurin aidan vieressä kaksi isoa pensasta ja viisi pensasta lähempänä kasvihuonetta. Tuo aidanvieruspaikka on erittäin valoisa ja aurinkoinen oikeastaan koko päivän ja siellä alkavat punaherukat olla piakkoin keräyskunnossa. Tänään oli pakko käydä virittelemässä lisää linnunpelättimiä, sillä niin mustarastaat kuin räksätkin nauttivat tyytyväisinä pensaiden antimista. Mitään verkkoja en ryhdy pensaiden ylle levittelemään, sillä mikään ei ole niin epämiellyttävää, kuin irroitella puolikuolleita lintuja verkoista. Laitoin pensastukiin ja joihinkin oksiin siimalla killumaan käytöstä poistettuja cd-levyjä. Ei mitään musiikkia tietenkään, vaan tietotekniikkahommissa toimivan Ukkokullan vanhoja varastoja.
Kasvihuoneen kasvien suhteen olen ollut vähän pettynyt. Kuvittelin ehkä, että saisimme satoa aikaisemmin ja runsain määrin. En nyt mene väittämään, että kasvihuonekasvattaminen olisi jotenkin erityisen vaikeaa, mutta näyttää siinäkin olevan omat niksinsä. Lämmittämätön kasvihuone on kyllä enemmän harrastustoimintaa kuin mitään muuta. Kylmä kesäkuu laittoi kasvit jöröttämään, mutta mitään ei sentään paleltunut. Kävin peittelemässä taimia harsoilla ja polttelin lämpökynttilöitä. Syksyksi on tarkoitus laittaa jonkinlainen lämmitys kasvariin, että tomaatit ja chilit jaksaisivat kypsyä.
Tomaatitkin ovat vihdoin alkaneet kukkia ja jopa pieniä raakileita olen löytänyt. Meidän kasvarimme on tosi pieni. Sellainen vajaan kuuden neliön kennolevytönö, joita näkee vähän joka pihassa. Sanomme sitä Mökiksi. Alkuun tiirailimme jännityksellä, toimiiko automaattinen ikkunanavaaja ja tarkkailimme, miten paljon se kulloinkin avautuu. Nyttemmin on tullut tavaksi aamulla ensimmäisenä käydä avaamassa Mökin ovi, jotta sinne ei paistuisi. Iltaisin saatan istua pitkäänkin sillä yhdellä ainoalla pallilla, joka kasvarin käytävälle mahtuu ja nypin varkaita ja sidon tomaatinvarsia paremmin. En kyllä voisi kuvitellakaan viettäväni kahvitaukoja kasvarissa kuumimman iltapäivän auringonpaisteen aikaan, sillä pian siellä hiki nousee otsaan. Minä viihdyn vähän viileämmässä kuin kurkut ja tomaatit. Kaikesta huolimatta olen edelleen hyvin onnellinen pienestä kasvaristani. Isompi tulee sitten, kun voitan lotossa. Ensin pitäisi tietenkin ryhtyä lottomaan.
Parina aamuna olen saanut tuhdin hyväntuulentoivotuksen mennessäni viemään Juusoa ulos. Terassin orvokkiamppelissa kaikki kukat katselevat oven suuntaan (koska aamulla aurinko paistaa siitä suunnasta) ja näyttää, kuin ne iloisesti nauraen sanoisivat "hyvää huomenta". Puutarhurin onnenhippuset tulevat usein pienistä asioista; nauravista orvokkinaamoista tällä kertaa.
Tämän illan rutistus vielä futista ja sitten taas palataan normaaliin päiväjärjestykseen. Mukavaa ja hyväntuulista viikkoa kaikille, valvoneille ja unimaailmassa yönsä viettäneille!