Sivut

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Lilja-aikaan

Lilja Algarve

Pionin kukinnan päätyttyä tulee vähän haikea olo ja sitä alkaa miettimään, että tässäkö tämä kukkien kesä sitten oli. Vaan ei. Ruusut kukkivat usein pitkälle syksyyn, mutta välissä on myös liljojen aika. Siis juuri nyt. Yksi toisensa jälkeen avaa paisuneen nuppunsa.




Osa viime syksystä istuttamistani liljoista on jäänyt tyystin nousematta. Olenko istuttanut liian syvälle vai liian pintaan? Onko leuto talvi koitellut sipuleita niin, etteivät ole selvinneet kevääseen saakka? Jostain syystä nuo oranssit, joiden nimeä en edes muista, ovat takuuvarmoja kukkijoita vuodesta toiseen. Ne ovat myös kestäviä. Avautuvat ensimmäisinä ja kuihtuvat viimeisinä.

Lilja Aziatisch?

Tänä kesänä on ollut valtavasti liljakukkoja. Aamulla viimeksi listin taas yhden ohikulkiessani sormieni väliin. Alkuaikoina piti ensin hakea vähintäänkin hanskat käteen, jotta kykeni liljakukkoja pyydystämään. Nyt ei inhota tippaakaan ottaa hengiltä noita tulipunaisia liljatuholaisia. Juuri, kun kuvittelee hoitaneensa pihapiirin kaikki kukot, alkaakin lehtien alapinnoilta löytyä mustaa mönjää, jonka sisässä kiemurtelee lihavia toukkia. Sitä en sentään ilkeä paljain sormin putsata lehdiltä, vaan yleensä haen hanskat tai talouspaperia, jolla puhdistan lehdet ja litistän sitten toukat kompostiin vietäviksi.

Lilja Mapira

Monet liljoistani on kaikista metsästys- ja puhdistustoimista huolimatta kärsineet melkoisesti. Lehdet on puolikkaita, jos niitä kaikissa varsissa enää on montaakaan. Pari liljaa on ehtinyt menettää myös nuppunsa, mutta onneksi vain ne pari. Pikkupuutarhaan kun en ole ehtinyt ajoissa toukkia poistamaan.

Lilja Spring Pink?

Liljakukkojen ja niiden toukkien aiheuttamista vaurioista huolimatta nuput avautuvat täyteen loistoonsa ja jaksavat ilahduttaa tänäkin kesänä. Jokaisen liljan kohdalla tuumaan taas - kuten aina kesäisin tähän aikaan - että syksyllä pitää ostaa paljon uusia liljasipuleita. No, mikäpäs on tuumaillessa, kun tässä vaiheessa ei tarvitse pohtia tilausten loppusummia. Se on kuitenkin taas edessä ja silloin moni liljahaave uppoaa komeasti.

Lilja Lollypop  
Tiikerililja Sweet Surrender





Tämä helteisen kuuma päivä kääntyy kohti iltaa. Ulkona ei juurikaan jaksa tehdä mitään. Ei siis mitään. Aamulla kitkin jonkin aikaa vesiheinää kasvimaalta, kunnes auringonpaiste tavoitti työmaani ja oli pakko lopettaa työ. Siitä vähästäkin tuli ihan hyvä mieli ja sen jälkeen siirryin keinuun dekkarin kanssa. Eipä sielläkään pitkään jaksanut olla, joten lopulta päädyin tietokoneen ääreen. Silti en suostu valittamaan kuumuutta ja hellettä. Kohta keitän iltapäiväkahvit ja menemme Ukkokullan kanssa istuskelemaan patiolle varjoon. Siellä sitten taas toteamme, että näin helteisenä päivänä varjossa istuessa tuntuu kuin olisi jossain eteläisillä mailla. Tämä loma sujuu lennoitta ja harvinaisen halvalla. Nautiskellaan moisesta tuurista!

Una, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.