Pitkään jatkunut helle on sen verran uuvuttavaa, ettei ulkona tule tehtyä yhtään mitään. Ei sen puoleen kyllä sisälläkään. Toki iltaisin täytyy tehdä kastelukierros, joka ei ole mikään muutaman tipan liruttelu sinne tänne vaan selkä väärässä painavien kastelukannujen täyttämistä ja tyhjentämistä etenkin ruukkukukille. Eilen vedin letkun alapihalle ja annoin vihdoin vettä myös ruusupensaille ja jaloruusuille sekä kärhöille. Ruusupensaistani osa on niin nuoria, ettei niiden juuret ehkä vielä kestä kovaa kuivuutta. Ja kärhöjen luin tarvitsevan niin vettä kuin lannoitteitakin jaksaakseen kukkia.
Puutarhan kukissa näyttää olevan punainen vallankumous. Palavarakkaus on kasvattanut mittaa ja taitaa huidella jo puolentoista metrin korkeudessa. Samoin värimintut, joita ostin alkukesästä Honkkarin tarjouksesta. Värimintut ovat aika villin näköisiä. Kuin punatukkaisia heavyrokkareita heiluttamassa pitkiä hiuksiaan villin musiikin tahdissa.
Harjaneilikkaa olen yrittänyt kasvattaa joskus aiemminkin, mutta mikä lie mennyt pieleen. Nyt viime kesänä kasvatetut taimet ovat palkinneet vaivani kukkimalla sekä punaisena että pinkkinä. Ilahduttavaa! Näitä täytyy hankkia lisää ja monia värejä.
Jaloruusuja en ole kovin paljon puutarhaani istuttanut, koska minusta ne ovat aika vaativia ja herkkiä. Kauniita tosin. Naapurin miniältä olen saanut pari jaloruusua, eikä minulla ole niiden nimiä. Tämä ruusu kasvaa Kurgaanissa ja tekee hulppean kokoisia nuppuja, joista avautuu tietenkin valtavan kokoisia kukkia. Kimonoja minulla oli muutama vuosi sitten sisäänkäynnin puolella, mutta marjakuusen kasvaessa ne jäivät varjoon ja lakkasivat kukkimasta. Siirsin sen yhden ainokaisen elossa säilyneen alapihalle ja ostin sille kolmen Kimonon nipun seuraksi keväällä. Odotan niiden avaavan nuppujaan lähiaikoina.
Äidiltä sain punavalkoisen petunia-amppelin, joka on mukavan muhkea ja tiiviskasvuinen. Lisäksi sillä on hurmaava nupu, tuollainen limevihreä puikula punaisella sävytettynä.
Kukkien lisäksi kannattaa katsella niiden nuppuja ja kukinnan jälkeen ilmestyviä siemenkotia. Tästä pionin siemenkodasta tulee kyllä ensimmäisenä mieleen ison kalkkunan heltta. Tai naudan sisäpaisti. Ei välttämättä kaikkein kaunein mielikuva.
Joskus ihminen onnistuu tahattomasti luomaan jotain tavoiteltua. Tässä tapauksessa ihastelen Vasemman rinteen kunnostuksen yhteydessä syntynyttä maksaruohoreunusta. Miten onkin sattunut tuohon alareunaan nuo punaiset maksaruohot. Istuttaessani niitä ei ollut nupun nuppua, eikä kyllä mitään käsitystäkään, mikä niistä on punainen, keltainen tai valkea. On siellä joukossa vähän keltaistakin, mutta lähinnä tuo pilkottava keltainen väri tulee suikeroalpista.
Punainen pläjäys on hyvä päättää kellertävään samettiruusu Vanillaan. Jos joku epäröi kukkien kasvattamista siemenistä, kannattaa varmaan aloittaa samettiruusuista. Niiden suhteen taitaa onnistua kuka tahansa, jos tällainen meikäläinen poropeukalokin onnistuu.Tänä keväänä laitoin ensin vanhan pussillisen niitä perinteisiä punakirjavan samettiruusun siemeniä ja hyvinhän nuo itivät. Sitten ajattelin, että hei, ehtisiköhän tuo Vanillakin vielä. Hyvin ehtivät vielä toukokuulla ja nyt kukkivat loisteliaasti.
Tälle postaukselle kävi nyt vähän samalla tavoin, kuin vieraiden lähdölle. Ensin jutellaan eteisessä ne viimeiset jutut, sitten vähän lisää kynnyksen seutuvilla ja siinä sitten veivataan edes takaisin, kun asiaa olisi seuraavankin vierailun edestä. En siis osannut lopettaa Vanillaan vaan täytyy vielä kertoa, että helteestä huolimatta iltaisin on pakko laittaa puikot suihkimaan. Yhdet tai kahdet sukat samaa mallia ja sitten jonkin uuden mallin opettelu. Valmiina on kahdet pöllösukat, joista näihin jälkimmäisiin sain vihdoin hankittua helmet silmiksi. Niihin edellisiin kudoin silmät eri värisellä langalla. Pöllöjen jälkeen tein yhdet olgat ja nyt on meneillään vähän erilainen kerrosrivinousumalli. Nivelrikkoiset sormet ovat alkuun aina kipeät ja jäykät, mutta siinä ne vetreytyvät, kun on niin jännittävää saada jälleen uudenlaiset sukat valmiiksi.