Kaikenlaiset työt ja velvollisuudet ovat häirinneet puutarha- ja blogielämää. Ja huvitukset myös. Viikko sitten olin ystäväni kanssa risteilyllä Tukholmassa. Sää oli niin tyyni, ettei laivassa käsittänyt merellä olevansakaan. Tukholmassa aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja kaduilla saattoi käyskennellä paitahihasillaan. Sen verran kiirettä piti, että yhden ainokaisen kuvan otin matkan aikana. Sekin on vielä purkamatta kamerasta.
Täällä kotona olen avustanut Ukkokultaa ikkunoiden tiivisteiden vaihtamisessa. Minun rooliini on kuulunut jeesata ikkunoiden kantamisessa keittiön pöydälle, jossa Ukkokulta on sitten rapsinut pois vanhat tiivisteet ja laittanut uudet tilalle. Tuntuuko vain, mutta ihan kuin autojen äänet kuuluisivat nyt hiljaisemmilta. Ja seuraavan ikkunan kantamista odotellessani olen pessyt jo valmiiksi työstettyjä ikkunoita. Aika urakka, mutta onneksi tiivisteitä ei sentään joka vuosi vaihdeta. Eikä kyllä joka toinenkaan.
Ennen talvea, joka tuli ja meni, saimme vihdoin pystyyn keväästä saakka pihan perällä muhineen betoniteräsverkon. Aikamoinen toteemipaalu siitä tuli, mutta en raaskinut alkaa pätkimään verkkoa. Kyllä tuo laikkuköynnös sen aikanaan valloittaa ja jollei, istutan muuta lisäksi. Ajatuksena oli työstää puuosat tummanruskeiksi, mutta se taitaa jäädä kevääksi.
Mittasuhteet näissä kuvissa on hiukan väärät, sillä tämä kärhöpenkiksi nimetty istutusalue on selvästi isompi, mitä kuvassa näyttää. Tai siis pidempi. Toteemipaalu tuli kärhöpenkin päähän hiukan viistosti, jotta se samalla muodostaisi jonkinlaisen portin hedelmäpuiden alle ja marjapensaiden luo. Tämä penkki syntyi viime syksynä kaivaessamme kasvihuoneen pohjaa. Meinasin kärrätä maa-aineksen kompostin viereen odottamaan myöhempiä ideoita, mutta sitten kasasinkin sen tuohon nurmelle, peitin sanomalehdillä, oksahakkeella ja vielä pressulla. Siellä penkki muhi, kunnes nyt loppukesästä kaivoin sen esiin ja siirsin siihen jaetut päivänliljat. Etualalla ollut kärhö-ruusuympyrä oli jo aiemmin. Näin sain taas napsittua nurmikkoa vähemmäksi.
Tuossa hortensiapenkin päässä näkyy sanomalehden ja oksahakkeen käyttö ja se näkyy nimenomaan sen vuoksi, että oksahake loppui tyystin kesken. Nyttemmin olen lisännyt haketta. Tuohon penkin päähän istutin Vim's Redin vasta loppukesästä ja näin ollen jouduin jatkamaan hortensiapenkkiä. Vanhempi osuus alkaa olla aika hyvin rikkaruohotonta.
Rakennan noita kohopenkkejä nurmikolle yleensä kääntämällä olemassa olevan nurmikon. Sitten lisään siihen kompostia ja tarvittaessa myös uutta multaa. Kasvin istutuskuoppaan laitan yleensä aina uutta multaa, sillä etenkin alapihalla maa on liiankin tiivistynyttä ja joissain paikoin myös vähän savista. Nurmikkoa kääntäessäni nypin näkyvimmät rikkaruohot ja isommat ruohotuppaat pois. Pääosin jätän kuitenkin käännetyn nurmen, koska mullaksi se kaikki näyttää muuttuvan. Kun katan istutetun kasvin ympäriinsä märällä sanomalehdellä ja oksahakkeella sekä joskus myös ulkonäön siistimiseksi tuoreella mullalla, ei rikkaruohoista ole kovin paljon ongelmaa. Se, mikä penkin ulkopintaan ilmestyy, on helppo kitkeä pois.
En ole kertaakaan ostanut kaupan koristekatteita tai hakkeita. Meidän puutarhassa syntyy sen verran paljon haketettavaa, että se uppoaa mainiosti omille istutusalueille. Ei se kaikkein kauneinta ole, koska materiaali tuppaa jäämään melko karkeaksi. Ehkä pidemmät oksat ja risut voisi syöttää hakettimeen toisenkin kerran, mutta enpä jaksa seisoa Ukkokullan vieressä häntä komentamassa. Etenkin tuoreemmat oksat jäävät helposti kiinni hakettimeen ja niitä saa tonkia koneen sisuksista pois. Kummasti vähän karkeampikin hake on vähitellen kadonnut ja muuttunut mullaksi.
Usein näkee ihmisten pihoissa laajoja hienolla hakkeella katettuja pintoja, joissa seisoo havu siellä toinen täällä - ja pisteenä iin päälle lukuisa joukko kaikenmaailman rikkaruohoa, jota kukaan ei ole käynyt kitkemässä pois. Ihmisillä näyttää olevan sellainen käsitys, että hakkeella kattaminen on jotain tekoja suurempaa. Kyllä siinäkin itää kaikki ilmojen halki siementävä, kun vaan aikansa saavat rauhassa muhia. Oikotietä onneen ei ole, ei myöskään rikkaruohottomaan puutarhaan. Kitkemistä, kitkemistä, sillä niistä pääsee. Tai sitten pitää vetää kunnon asfaltti päälle.
Tämä minun vasenrinteeni on erinomainen esimerkki siitä, miten toimiva yhdistelmä sanomalehti-hake -systeemi parhaimmillaan on. Lisättynä aktiivisella rikkaruohokyttäyksellä. Kesällä 2012 kaivoin rinteestä kaikki kasvit pois. Siellä rehottivat voikukka, puna-apila ja elokuunasterit, jotka olivat peittäneet rinteeseen aiempina vuosina istutetut sammalleimut ja maksaruohot, valloittaneet tilan ja tunkeneet juurensa kaikkialle. Apilan juuria oli kyllä mahdoton kaikkia lapiovoimin pois kaivaa, mutta parhaani yritin. Lopuksi istutin puhdistettuja sammalleimun, maksaruohojen ja sulkaneilikan taimia sekä vuorenkilpiä. Välit peitin sanomalehdellä ja oksahakkeella. Upotinpa rinteeseen yhden vanhan olohuoneen matonkin.
Myöhemmin olen istuttanut sinne mm. hopeatäpläpeippiä ja kaksi lamohietakirsikkaa. Nyt rinne on runsas ja kasvit rehevöityneet. Kohta kai joudun kaivamaan sieltä pois liiaksi levinneitä kasveja. Rikkaruohoja ei juurikaan ole. Jokunen suolaheinä siellä välillä yrittää saada jalansijaa, mutta eivätpä ole onnistuneet pitkää eloa paikalla saamaan.
Tonttimme alapäässä on ns. Gazan-kaistale eli alue, joka rajoittuu kunnan maahan. Vuosia sitten istutin pajuangervoa raja-aidaksi. Miksi pajuangervoa? Siksi, koska sain sitä ison satsin ihan ilmaiseksi. Kun sitten saimme kuulla, että kunnan maalle on lähivuosina tulossa (rakentamisen piti alkaa jo tänä vuonna, mutta kunnalta loppuivat rahat kesken) korttelikenttä, päätimme kasvattaa kuusiaidan, koska siitä tulisi oiva näköeste ja toimisi myös tuulensuojana puutarhallemme. Tosin nuo kuusentaimet ovat niin hidaskasvuisia, että ennen kunnon aitaa istuksimme pilven päällä katselemassa ihan uusia puutarhureita hääräämässä nykyisessä pihassamme.
Istutimme kuusiaidan sen verran reippaasti omalle tontille, että sitä pääsee aikanaan hyvin hoitamaan myös toiselta puolen ja ne ovat isompinakin taatusti meidän puolella. Mutta vasta tänä kesänä keksin, että pajuangervoakin voi leikata ja muotoilla siinä kun muitakin pensasaitoja. Sehän kasvaa aivan vimmatusti, eikä näytä olevan moksiskaan saksimisesta. Syynä tuohon keksintöön oli kyllä osittain hyvät pensassakset, joita lähdin kokeilemaan.
Kesällä tuli väsättyä kaikenlaista betonista. Etupäässä rapskulehtilaattoja. Viimeistä satsia levitellessäni loppuivat rapskulehdet ja piti keksiä muotti jäännösbetonille. Löysin kellarista lasten vanhan pallon, johon tein viillon ja sulloin massan sisään. Massas kuitenkin läsähti pallon alapintaan tasaiseksi laataksi ja mietin, miten saisin betonin kuivumaan pallomaiseksi. Laitoin möykyn kuivumaan astiaan, mutta näköjään ajatus jäi hieman puolitiehen, kun pallosta ei sitten tullutkaan ihan palloa. Olkoon siis Barbababa. Tai ehkä Barbamama.
Taas on perjantai ja iltakin jo. Jos vain sää suosii, täytyy viedä loputkin pelaguut autotalliin. Tuo kuva porttiruukun pelaguista on parin viikon takaa. Sen jälkeen oli yksi oikein kylmä yö ja aamu. Sellainen aamu, että auton ikkunat joutui skrapaamaan jäästä täällä etelärannikollakin. Ja keittiön ikkunan alla kukkineet ahkeraliisat muuttuivat mustanpuhuviksi ja limaisiksi. Pelaguuni eivät sentään paleltuneet, mutta kukinta kyllä hiipui. Nyt on jälleen kohtalaisen lämmintä ja sellaista on luvassa eteenpäinkin. Ensi viikolla siirrytään kuitenkin jo lokakuuhun, joten kylmien säiden lisääntyminen ei ole suinkaan pelkkää oletusta vaan selvää faktaa.
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille! Puuhatkaa pihoilla ja puutarhoissa!
PS. Blogien lukeminen sohvannurkassa tabletilta on kyllä mukavaa, mutta yhteys pätkii ajoittain sen verran raivostuttavasti, että kommentoiminen on jäänyt vähemmälle. Taidan taas siirtyä istuksimaan pöytäkoneen äärelle.