Sivut

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Villasukkatuotantoa


Päätin lisätä blogiini uuden sivun villasukkatuotantoani varten. Sivuston on tarkoituksena toimia omana muistilistanani, millaisia sukkia on tullut kudottua. Koska itse olen saanut paljon ideoita ja vinkkejä muiden kutomista sukista, ajattelin jakaa sukkakuvani kanssanne. Kuvia pääset katselemaan klikkaamalla bannerin alla olevaa Villasukkatuotanto-sivua.
 

Sisällä maalaten, ulkona saksien

Kehäkukat

Pari edellistä päivää on vietetty täällä etelärannikollakin varsin koleissa tunnelmissa. Yöllä on ollut nelisen astetta pakkasta ja päivälläkin mittari on nipinnapin kohonnut saman verran plussalle. Aurinko on kuitenkin paistanut ja paikoitellen saanut maahan pudonneet keltaiset vaahteranlehdet loistamaan kultaisina.

Sormustinkukka

Tänään mennäänkin sitten tyystin toisenlaisissa sääolosuhteissa, sillä vettä vihmoo taivaan täydeltä ja sisällä on sytytettävä valoja näin päiväaikaankin. Sunnuntaipäivän voi ilman huonoa omaatuntoa viettää sisällä. Samalla, kun pyykkikone jyllää viikon rästejä, saan siivottua työpöytääni ja sähköpostejani. Uusi lämminvesivaraaja hyrrää kodinhoitohuoneen nurkassa ja pääsemme jälleen suihkuun omassa kylppärissä. Kraanasta juokseva lämmin vesi mahdollistaa myös hikisemmät hommat, joten viime päivinä on tullut touhuttua niin maalaus- kuin pihahommissakin.

Olin jo pitkään suunnitellut kodinhoitohuoneen maalaamista, mutta nyt siitä tuli sitten ihan pakollinen juttu. Vanhan lämminvesivaraajan poistamiseksi piti purkaa yksi kaappi ja pöytä, jonka jälkeen ei enää voinut kuvitellakaan laittavansa kamoja paikalleen siistimättä nurkkia. Varsinkin, kun uusi varaaja on muutaman sentin entistä kapeampi. Joskus arkinenkin elämä on senteistä kiinni.

Pikkutalvio

Remppaamisessa yksi asia johtaa toiseen ja niinpä seinät maalattuani totesin, että ihan pakko on maalata myös kodinhoitohuoneen ovenkarmeja. Ne nimittäin näyttivät tosi kulahtaneilta uuden seinämaalin rinnalla. Mielelläni olisin uusinut myös lattiakaakelit, mutta se ei nyt ollut mahdollista. Vielä puuttuu varaajan vieressä sijaitsevien jakotukkien eteen hankittava uusi peitelevy sekä pöytälevy. Niiden muutamien erilaisten senttien vuoksi, kun meni muutkin mitat uusiksi.

Kurjenpolvet

Pihalla olen käynyt tekemässä tunnin keikkoja eli yhtenä iltana hurruutteelin leikkurilla nurmikolla lojuneita puunlehtiä silpuiksi. No, nyt se ei enää näy missään, sillä uusia lehtiä on leijunut kasapäin entisten tilalle ja vieläpä näyttää monissa puissakin olevan lehtiä ihan riittämiin. Esimerkiksi parissa omenapuussa, kriikunoissa ja syreeneissä taitaa olla enemmän lehtiä puussa kuin maassa. Pensaista puhumattakaan. Koivut ja vaahterat ovat sentään paljaina.

Jalopähkämö

Yhtenä iltana leikkasin nurin tuoksuvatukoita ja läjän pajuangervoita, jotka kaipaavat uudistumista. Tuoksuvatukat leikkaan parin vuoden välein ihan alas, jolloin ne ovat vähemmän risuisen näköisiä. Olen huomannut, että ne kukkivat ihan yhtä terhakkaasti, kuin ilman leikkaustakin. Ehkä hivenen myöhemmin, mutta ei merkittävästi. Pajuangervokin näyttää taas muutaman vuoden paljon paremmalta, kun se kasvaa alhaalta asti vihreänä. Ukkokulta on jo syöttänyt leikatut pensaat hakettimeen ja alapihalla on korkea kasa oksahaketta joko odottamassa kevättä tai kenties osan siitä kärrään hedelmäpuille vielä tämän syksyn aikana. Nyt, kun pensaat on leikattu, voin helpommin haravoida niiden alustoille puunlehtiä maatumaan. Ei tarvitse kaikkia komposteja täyttää lehdillä.

Taponlehti...ja taitaa tuolla olla harjaneilikkaakin seassa.

Perennoista mm. kuunliljoja olen jonkin verran leikannut pois, sillä yöpakkasten myötä ne makaavat limaisina kasoina käytävien ja kukkapenkkien reunoilla. Itaisin ei paljoa ehdi pihalla tehdä, sillä pimeys laskeutuu jo varhain. Kuuden jälkeen alkaa olla sen verran hämärää, että haravalla saa ihan rauhassa huitoa näkemättä enää kohdetta.


Sipuleita istuttelin vielä pari päivää sitten. Pääosa on jo mullassa, mutta kummasti niitä pussukoita kaupassa käydessä edelleen mukaan tarttuu - kun halvalla saa. OmaPiha -lehden villitulppaanitkin saapuivat vasta viikko sitten ja ehdin jo ihmetellä, ovatko tilaukseni tyystin unohtaneet. Eivät olleet, ja ehtiihän täällä vielä sipuleita istuttaa. Vaikka heti tuonne sateeseen menisi sipulihommia tekemään. Epäilen vahvasti, ettäkö täällä etelässä tässä vaiheessa syksy talveksi muuttuisi. Näiden sateiden jälkeen on toki luvassa jälleen viilenevää, mutta koskaan ei ole tällä tontilla haravointi talven vuoksi jäänyt tekemättä. Hyvin on ehtinyt lehtiä rapsutella yleensä marraskuun puolellakin.


Marri, Sini, Siili, Eeviregina, Tiina Laiho, Pioni, Susanna, Minna, 
olette kaikki tervetulleita blogini pariin. 
Samoin kuin kaikki nekin, joiden nimiä en ole muistanut mainita.

Kaikille myös mukavaa alkavaa viikkoa!