Tuntuu, kuin meidän pihamaa olisi aivan eri planeetalla kuin kaikkien muiden puutarhabloggaajien. Lunta on edelleenkin vaikka toisille jaettavaksi. Tosin tuo kuva on sunnuntailta ja sen jälkeen pinta on vajonnut melkoisesti. Eilinen päivä eritoten toi kevättä monta piirua lähemmäksi, kun aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja plusasteita oli kymmenen tienoilla.
Eilen kävin leikkaamassa omenapuita. Aikanaan emme ajoissa leikanneet kunnolla ja nyt puut ovat kuin mitäkin kummajaisia. Joka vuosi yritän muotoilla niitä, mutta kerrallaan voi leikata vain yhden tai kaksi isompaa oksaa. Tarkoitus olisi saada ainakin syysomena vähän matalammaksi. Nyt sen korkeimmat oksat huitelevat pilviä piirrellen.
 |
| Kuva on helmikuun alusta. Enää ei katolla ole lunta. |
Leikkasin myös talon päädyssä kasvavan köynnöshortensian kattorakenteita kohti luikertelevat versot, kuten teen aina näin maaliskuussa. Olin yksin kotona ja oli aika taiteilua saada pitkät tikkaat pystyyn talon päätyyn ylettääkseni leikkaushommiin. Mielessäni kiittelin Ukkokultaa siitä, että hän jokunen vuosi sitten vihdoin hommasi meille kunnon tikkaat, joissa riittää ulottuvuutta, mutta myös jämäkkyyttä. Ei niin hirveästi pelottanut kiipeillä rännikorkeudella, kun tiesi tikkaiden pysyvän pystyssä.
Tarkoitus oli leikata myös tuija-aitaa, mutta se jäi vähän puolitiehen. Kadun puolella ojassa on niin paljon lunta, että upposin sinne polvia myöten. Olisi tullut ehkä ylimääräisiä koloja tuija-aitaan, jos leikkaaja olisi alituiseen humpsahdellut saksiensa kanssa lumen syliin.
Tänään piti mennä kuvaamaan puiden ja pensaiden silmuja. Vaan sää muutti nekin suunnitelmat. Tuulee niin, ettei tukka pysy päässä ja iltapäivän aikana on alkanut ripsiä vettä. Taivas on sakeassa pilvessä. Loppuviikoksi on luvattu jälleen aurinkoista ja kuivempaa, joten silloin oitis pihalle, kunhan silmänsä auki saa. Eilen olikin tosi mukava omenapuissa keikkuessa kuunnella mustarastaan luritusta. Ja olihan sielä seassa muidenkin lintujen sirkutusta. Huiman hienoa!