Sivut

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Kevättä on - totisesti

Kevätkirjotähdet

Maanantaina oli vielä lämmin ja aurinkoinen päivä. Piti mennä vain hetkeksi pihalle tiirailemaan, mutta aivan huomaamatta se hetki venyi muutamaksi tunniksi. Haravoin alapihaa ja siistin kukkapenkkejä.

Krookukset

Välillä oli aivan pakko nojata haravan varteen ja tiirailla taivaalle ja puihin ja ympärille. Linnut sirkuttavat nyt niin mahtavaa konserttoa, ettei sitä voi olla kuulematta ja kuuntelematta. Peipposen laulua olen kuullut jo viime viikon lopulta, mutta tänä aamuna näin keittiön ikkunasta peipon ihka elävänä aamupalaa mutustaessani.

Krookus kurkistaa Taponlehtien lomasta

Vaikka eilen ja tänään on melkoisen hyinen sää, ei se liiemmin näytä maasta ponnistavia piippoja haittaavan. Tosin enimmäkseen kaikki viikonvaihteessa avoinna olleet kukat ovat menneet takaisin nupulleen.

Sinivuokko

Muut elämän reaaliteetit haittaavat nyt sen verran pihalla puuhaamista, että täytyy tyytyä vain ohimennen puskia tiirailemaan. Nytkin kello rientää sitä vauhtia, että tämä postauskin jääköön lyhykäiseksi.

Puutarhatiikeri

Lähden noutamaan puutarhatiikeriä vuorimännyn alta ja sitten menoksi. Nautiskelkaa keväästä. Niin minäkin aion tehdä heti, kun kerkiän - ja vähän siinä kiireen lomassakin.