Sivut

tiistai 8. syyskuuta 2015

Pientä päivitystä

Punalehtiruusun kiulukat - Rosa Glauca

Kyllä se syksy saapui sittenkin kertaheitolla. Vettä on meidän nurkilla satanut välillä kaatamalla ja välillä muuten vain taivaan täydeltä. Ukkonenkin jyrähteli viikonvaihteessa. Syysleimujen kukinnasta ei enää juurikaan iloa ole, sillä kaikki varret rötköttävät ja pötköttävät pitkin pituuttaan kukkapenkissä.

Punahattu - Echinacea purpurea

Punahatut sen sijaan ovat pitäneet sateissakin pintansa ja seisovat yhä tanakasti pystyssä. Näitä syksyn ihania kukkijoita täytyy ehdottomasti hankkia lisää.

Aronia

Osa aronianmarjoista on jo kypsynyt lähes mustiksi, osa vielä punertaa. Kovin montaa marjaterttua meille ei nyt tulekaan, koska leikkasin aroniapensaat mataliksi runsas vuosi sitten, eivätkä ne siten kukkineet. Eivät tule kukkimaan ensi vuonnakaan, sillä tarkoitus on varhain keväällä napsaista osa tämän vuoden kasvusta pois. Aiemmin olen antanut aronioiden rehottaa oman mielensä mukaan, jolloin ne ovat totisesti ottaneet vapauden omiin oksiinsa ja levittäytyneet aivan liian laajalle. Ajattelin leikata niitä säännöllisesti ja katsoa, vältänkö sillä tavoin alasleikkauksen muutaman vuoden välein. 

Töyhtöesikko - Primula vialii

Kukkijat meidän puutarhassa alkavat olla tosiaan vähissä, vaan keväällä kukkivana ostettu tähkäesikko se vain kukkii ja kukkii. Luultavasti nyt alkaa olla silläkin viimeiset hetkensä, mutta onpa ollut ahkera kukkija.

Sinipiikkiputki - Eryngium planum

Sinipiikkiputkikin on edelleen ihan reippaassa kunnossa. Niitä tosin pitäisi olla useampi vierekkäin, mutta enpä arvannut keväällä Lidlin tarjousjuurakoita useampia ostaa. Josko tämä yksilö päättäisi meillä viihtyä ja ryhtyä myös lisääntymään. Tai sitten yritän kasvattaa sille siemenistä uusia seuralaisia.


Puutarhan töissä on jo selkeä syksyn maku. Kesäkukkia olen joitakin heittänyt kompostiin ja eilen korjasin kasvimaalta loput villirugolat ja elämäni ensimmäiset itse kasvatetut purjot. Tosi pikkuisia purjoja, mutta maussa eivät häviä isommille laisinkaan. Jossain vaiheessa kesää jo ajattelin, ettei moisista langanlaihoista liruista ikinä voi mitään purjoa tulla. Vaan tulipa sittenkin. Ja villirugolaa laitan vastedeskin. On ollut varsin tuottoisa ja hyvän makuinen salaattiaines.

Surfiniat ovat vielä pirteitä, kun siirsin ne sateelta suojaan

Nurmikko ei enää ole kasvanut yhtä hurjaa vauhtia, kuin vielä kuukausi sitten. Edellisestä leikkauksesta on runsas viikko ja vielä sitä olisi päivän pari sietänyt. Kävin kuitenkin leikkaamassa, kun aurinkokin iltapäivän mittaan tuli jälleen esiin.

Vanilla on kyllä kiitollinen kesäkukka

Nyt alkaa jo olla matkakuumetta, sillä maanantaina on lähtö Lontooseen. Olen yrittänyt listata paikkoja, jotka haluaisin käydä katsomassa. Netissä on siis tullut seikkailtua enemmän kuin tarpeeksi. Punnat vaan vilistävät silmien edessä vaihtoehtoja tutkiessa, sillä mikään halpa paikka Lontoo ei todellakaan ole. Sisäänpääsylippuja voi ostaa etukäteen monenlaisiin paikkoihin, jolloin on mahdollisuus päästä jonossa hiukan muita nopeammin. Valuuttalaskuria klikkailessa alkaa pakostakin miettiä, haluanko maksaa jonkun kirkon sisätilojen näkemisestä 30 euroa. Tai pilvenpiirtäjän näköalabaarissa käynnistä. Enpä taida. Aikaa on kuitenkin niin vähän, että niihin ilmaisiinkin näkemisiin saa sen ilman vaikeuksia käytettyä.

Piippuköynnös - Aristolochia macrophylla matkalla katolle

Ilmoittauduin tässä matkan odotuksessa ja kaikessa muussakin kiireessä luontokuvauskurssille työväenopistoon. Kurssi alkaa torstai-iltana sisätiloissa ja lauantaina ja sunnuntain olemme luonnon helmassa. Maanantain lopetukseen en matkan vuoksi pääse. Se olisi jälleen sisätiloissa, joten uskon sen olevan kurssin yhteenvetoa ja opitun kertaamista. Niin tai näin, toivon saavani tarpeellisia vinkkejä nimenomaan niillä ulkona tapahtuvilla tunneilla. Onneksi on luvassa aurinkoisia ja sateettomia päiviä.

Tarhajuoru - Tradescantia 'Red Grape'

Ensimmäinen sipulitilaus odottaa noutajaansa postissa ja pari tulppupussia sain ystävältä. En ole ehtinyt laisinkaan kauppoihin, joten saapa nähdä, jääkö tänä vuonna houkutusostokset väliin. Ellei siis nettiostoksia huomioida. 

Pajuangervo - Spiraea x billiardii

Huomenna onkin vaihteeksi omaishoitopäivä. Äidillä on sydänläppäleikkauksen 3-vuotistarkastus. Toivottavasti ei tule yllätyksiä.