Sivut

perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulukipua - eikun kipua jouluna


Joulufiilis on ollut enemmän tai vähemmän hakusessa, kun oikea käsi heittäytyi täysin toimimattomaksi. Luultavasti liian innokas sukankutominen johti käden liialliseen rasittumiseen. Liikekipu muuttui jatkuvaksi säryksi tai pikemminkin helvetilliseksi kivuksi, joka on valvottanut yö toisensa perään ja haitannut ihan kaikkea tekemistä. Pinna on ollut kireällä ja pää sekaisin särkylääkkeiden popsimisesta.


Viime yön googlesta vaivaan apua etsittyäni päätin vihdoin aamun sarastaessa lähteä päivystykseen. Kerrankin onnistuin pääsemään sellaiseen rakoon, että jono oli vain kahden ihmisen mittainen ja pääsin lääkärille vartin odotuksen jälkeen. Oikean olkapäänivelen limapussi on tulehtunut ja lääkäri tuikkasi siihen kortisonipiikin. Nyt sitten käden lepuuttamista ja harras toive, että kipu katoaa yhdellä piikillä. Muuten on lähdettävä viikon kuluttua hakemaan toista.


Onneksi tämä joulu mennään ihan oman perheen voimin. Ei siis tarvitse tuntea hirveän huonoa omaatuntoa siitä, ettei voi eikä jaksa kovasti kokkailla ja olla seurallinen. Ukkokulta laittaa parhaillaan joulupäivän ruokaa Pojan kanssa, joten lähden tästä kuikuilemaan, saisiko jotain murua rinnan alle.

Mukavaa joulupäivää teille kaikille!