Kissaterapiaa

Tyttärelläni on runsaan 10 vuoden ikäiset kissaveljekset Nemo ja Loki. Oikealla katseleva Loki on rauhallinen tarkkailija. Vasemmanpuoleinen taasen on Nemo, jota voisi hyvinkin kutsua adhd-persoonaksi. Se on koko ajan liikkeessä, eikä saa milloinkaan tarpeekseen rapsutuksista. Nemon kuvaaminen on äärimmäisen vaikeaa juuri sen alituisen liikkumisen vuoksi.

Loki

Loki ja Nemo ovat olleet usein "mummolassa" hoidossa. Se sujuisi muuten ihan hyvin, mutta Nemo ei anna Juusolle hetkenkään rauhaa. Juuso taasen tykkää, että hän on kolli talossa, eikä samaan taloon muita kolleja ole tarpeen hommata.

Nemo

Nemo on myös erittäin taitava tiirikoimaan itsensä ulos mitä vaikeimmista paikoista. Se kykenee avamaan meidän terassinovemme ja luikahtamaan siitä omin neuvoin ulos. Siksi on tärkeää tietää, missä Nemo kulloinkin kulkee ja mitä se touhuaa.

Nemo

Helpointa näitä kahta viikaria on hoitaa niiden omassa kodissa. Eli kun Lapsi lähtee johonkin reissuun, minä tai Ukkokulta tai peräti kumpikin ajelemme ruokkimaan poikia ja katsomaan, että vessa on fiinissä kunnossa. 

Kissaveljesten elämää seuratessani olen tullut siihen tulokseen, että kaikilla elollisilla olennoilla tulisi olla lajikumppani seuranaan. Nemo ja Loki ovat selvästi toisilleen tärkeitä ja viihtyvät kotonakin paremmin, kun niillä on seuraa toisistaan. Minusta ne ovat myös paljon leikkisempiä, kuin esimerkiksi meidän Juuso, joka on ikänsä saanut tyytyä pelkästään meidän ihmisseuraamme. 

Juusollakin on alkavaa kevättä rinnassa, sillä se nukkuu päivisin vähemmän ja on monin tavoin aktiivisempi, kuin vielä tammikuussa. Iltaisin se on saanut meidät nauramaan tunkemalla väkisin minun syliini rapsutettavaksi. Eilenkin yritin kutoa sukkaa ja siinä ohessa annoin vieressä istuvalle Juusolle rapsutuksen silloin tällöin. Ei riittänyt. Kissa tunki minun ja kutimien väliin parkkeeraten karvaisen olemuksensa syliini. Kutimet saivat siirtyä odottamaan, sillä yleensä Juuso saa rapsutuksista tarpeekseen runsaassa puolessa tunnissa ja siirtyy köllöttämään sohvalle.

Rapsutussessioiden jälkeen on suu ja silmät täynnä kissankarvoja, mutta se taitaa olla aika pieni ongelma tämän maailman mittakaavassa.

Ei mitään uutta auringon alla

Ulkona sataa hiljakseen lunta. Ulkona on pieni pakkanen. Ulkona on talvi. Edelleen. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Yksi kuudesta talven yli kellarissa selvinneestä pelaguustani päätti heti ryhtyä kukkimaan. Joidenkin mielestä ensimmäiset nuput pitäisi nipsaista pois, mutta enpä raaskinut. Antaa pelaguun kukkia, se on ihan hyväkuntoisen oloinen ja tekee runsaasti uusia lehtiä.

Pelargonia 'Inspire Pink'

Nuppuja on ilmestynyt lisääkin. Avautuessaan kukat ovat aika pieniä, mutta saavat kyllä sydämen läikähtämään mukavasti. Kuin lupauksena keväästä, johon tuntuu olevan ihan liian pitkä matka.

Helmikuun alussa kylvettyjen pelaguiden pienet taimet ovat vankistuneet. Sirkkalehtien lisäksi ei vielä ole ilmestynyt varsinaisia lehtiä. Kaikki ajallaan.

Runsaan viikon maljakossa olleet syreeninoksat puskevat jo vihreitä lehtiä. 

Vaihdoin hetki sitten olohuoneeseen vaaleammat kynttilät. Niiden tuoksu on voimakkaan hajuvesimäinen ja se valtaa koko kodin. En ole erityisen hajusteherkkä enkä allerginen, mutta kaikkialla leijuva raskas tuoksu tunkeutuu silmiin ja nenään ja uumoilee selvästi alkavaa päänsärkyä. Kynttilät taitavat kohtapuoliin saada lähtöpassit ja uuden käytön vaikkapa kesäiltojen hyttyskarkoitteena.

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!
 

Mahonia-ressukka

Juuson kanssa ulkoillessa kiinnitin huomioni mahonioiden väriin. Voi ressukoita. Kumpainenkin on mennyt ruskeiksi. Aurinkoa ei voi nyt syyttää, sillä se ei ole kovin kummoisesti näyttäytynyt. Pelkäänpä, että rankkasateet ja niiden jälkeen tulleet pikkupakkaset ovat tehneet tekosensa. Yleensä olen kevätauringon aloittaessa porotuksensa laittanut näille varjostuksen. Enpä tällä kertaa ehtinyt. Viikko sitten kiertelin pihamaalla kameran kanssa, enkä kyllä silloin huomannut mitään.

Osa oksista on taipunut lumen alle, joten en alkanut niitä sieltä kiskomaan. Saatan tehdä pensaalle vain lisävahinkoa. Laitoin mahonioille varjostuskankaat päälle. Jos edes osittain pelastuisivat. Mitä luulette, onko enää mitään mahdollisuuksia? Aika pahalta nuo lehdet näyttävät.

Ruusupensaita olen myös käynyt tarkkailemassa. En ole niille koskaan laittanut mitään verkkoja jänisten varalle ja aika hyvin ovat saaneet olla rauhassa. Nyt on kuitenkin punalehtiruusu päässyt pupujen herkkupöytään ja lumen maahan painamia oksia on naposteltu ahkerasti. Kunhan eivät käy runkoihin käsiksi.

Muutenkin märkänä satanut lumi on painanut pensaat lakoon. Öisin on ollut muutaman asteen pakkanen, joka on kovettanut lumen pinnan ja pensaiden oksat ovat lujasti kiinni hangessa. Havuista olen pudottanut välillä lumia oksilta, mutta muut pensaat olen jättänyt rauhaan.

Alapihalle johtaviin portaihin on kolattu lumia pois yläpihan käytäviltä. Alapihalle ei sinänsä talven aikana ole asiaa ja ne vähäiset kuntokartoitukset voin tehdä lumessa kahlaamallakin. Portaita pitkin ei alapihalle tietenkään voi mennä, mutta syreenipuskien takaa Juusoa varten tehtyä polkua pääsee hyvin kiertämään alapihalle.

Tammikuussa iloitsin turhan ennenaikaisesti, kuinka muka tulevana keväänä lumet katoavat meidän pihalta vikkelästi. Kun ei tuota jokavuotista, portaiden päälle kolattavasta lumesta muodostuvaa "lentokenttää" silloin vielä ollut. Viime päivien tuntikausia jatkuneet lumisateet ovat murentaneet toiveeni pikkuistakin pienemmäksi ajatukseksi, että josko vappuna portaat taas näkyisivät.

Nyt riittäköön lumiset ruikutukset. Tässä kuva portaista 10.6.2015. Vapusta on jo toki tässäkin kuvassa aikaa ja valtaajina ihan jotkut muut kuin lumi. Siinäpä taas uusi työkohde ensi kesälle. Voisi vaihteeksi putsata portaisiin pesiytyneet akileijat, taponlehdet ja sormustinkukat muualle. Eräskin puutarhassamme viime kesänä käynyt totesi, että minun tulee päättää, ketä varten portaat ovat. Kasvien seassa pujottelusta on tietenkin se etu, ettei ainakaan liian kiireessä ehdi sen enempää ylös kuin alaskaan. Kukapa sitä raaskisi kukkivaa akileijaa tallata.

Pahinta mahoniamurhetta hiukan helpottaa eilen hankittu tuore tulppaanikimppu. Kylläpä olenkin iloinnut viime viikkoina leikkokukkasista. Kuuden euron satsaus viikon kestävään kauneuteen ja iloon mielestäni kannattaa.
 

Reippaillen

Juutuin illalla ennen nukkumaanmenoa telkkarin ääreen katsomaan mainoskanavalta ohjelmaa 300 kiloisen naisen laihdutusprosessista. Sellaisen massan kanssa liikkuminen alkaa jo olla mahdotonta ja naisella oli kotioloissakin koko ajan happiviikset hengittämisen helpottamiseksi. Kun lisäksi olen varsin huonoin tuloksin yrittänyt saada äitini motivoitumaan oman kipeän polvensa kuntouttamisesta, tuli sellainen tunne, että minä kyllä haluan tehdä kaikkeni ollakseni mahdollisimman terve ja liikuntakykyinen hamaan hautaan saakka.

Eilen en ehtinyt laisinkaan ulkoilemaan, joten tänään auringon ajoittain pilkahdellessa pilvien lomasta lähdin reippailemaan. Yksin kulkiessa on hyvä olla joku päämäärä ja niinpä suunnistin reppu selässä ja nastakengät jalassa kohti kylän keskustassa sijaitsevaa kukkakauppaa. Naapurilla kun on tänään syntymäpäivä.

Jo menomatkaan upposi aikaa hulppeasti, sillä kiersin katsastamassa lähimmän järven näkymät ja pysähdyin välillä kuuntelemaan orapihlaja-aidoissa sirkuttavia lintuja. Tapanani on käydä myös tsekkaamassa toisesta järvestä laskevan puron kulloisenkin vesitilanteen. Puro on nyt täynnänsä vettä ja siinä äärellä pauhu oli melkoinen.

Otin samasta kohdasta vähän erilaisen kuvan, niin eikös tunnukin hieman hiljaisemmalta. Vesi on elementti, joka kiehtoo ja veden äärellä aika hurahtaa huomaamatta. Harmi vain, että tähänkin puroon oli nakattu jos jonkinlaista mäyräkoirapahvia ja energiajuomapurkkia.

Kävelymatkan edistyessä pilvetkin alkoivat väistyä yhä enemmän ja taivaalle syntyi uusia sinisensävyisiä reikiä.

Toisen järven rannalla pulputti pumppu pitämässä vettä sulana avantouimareita varten. Tunsin itseni alakoululaiseksi kolutessani reitin varrella kaikenmaailman mäet ja mutkat. Muistan, kuinka aikoinaan koulumatka kesti ja kesti, kun joko yksinään tai kavereiden kanssa kahlattiin kaikki lätäköt ja ojat. Kotimatkasta muodostui usein ihan oma seikkailunsa, kun lapsen mielikuvitus väritti arkiset tienvarret satumaailmaksi.

Muistin minä käydä kukkakaupassakin. Ostin naapurille nipun lähellä sijaitsevan puutarhan tulppaaneja. Ja itselleni kaksi purkillista helmililjoja. Nuput ovat vielä pienen pieniä, mutta kodin lämmössä ne kasvavat ja avautuvat muutamassa päivässä. Näiden sipulikukkien ostaminen on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Ensin niistä pääsee nauttimaan sisällä ja kukinnan päätyttyä sipulit voi keväällä istuttaa omaan puutarhaan tulevien keväiden iloksi.

Mukavia hetkiä helmikuun lopuille päiville. Viikon päästä alkaa kevät!

Puutarhurin laki

Eilisillasta jatkuneen lumisateen tympäisemänä ryhdyin muokkaamaan netissä pyörinyttä neulojan lakia puutarhureille sopivaksi. 

 Puutarhurin laki (neulojan lakia löyhästi mukaillen):

1§ 

Miehen ei pidä tuleman naisen ja hänen kukkiensa väliin, vaan kulkea voimavarana auttaen ja tukien perässä, mielellään lapion ja kottikärryjen kanssa.

2§ 

Kasviostoksissa tulee olla säästäväinen. Aina, kun näet kasveja tarjouksessa, sinun kuuluu hyödyntää tarjous.

3§ 

Keskeneräisten töiden määrää ei tule mitenkään rajoittaa. Uusia töitä saa aloittaa aina, kun joku hieno idea päähäsi pulpahtaa. Tai kun eteen tulee perenna tai pensas, joka kutsuu sinua. Tai jos jo työn alla olevat projektit tökkivät. Tai jos vain sattuu haluamaan.

4§ 

Istutusta odottavien taimien määrä on jokaisen puutarhurin itse määriteltävissä. Muiden ei tule sitä määrää negatiivisesti kommentoiman. Tai mieluiten ei mitenkään muutenkaan. Kauniita kasveja ei omassa puutarhassa voi olla liikaa.

5§ 

Kasvavalle sopivaa istutuspaikkaa odottavien taimien joukolle kannattaa varata tilaa puutarhan nurkkaan. Kätevää voisi olla myös lohkaista naapurin tontista sopiva odotuspaikka. Parasta tietenkin olisi ikioma puutarha-apulainen, joka työtä pelkäämättä ja tarkkaan ohjeita noudattaen istuttaisi ajallaan kaikki kasvit sopiviin paikkoihin. Tällöin puutarhurille itselleen jäisi aikaa keskittyä uusien kasvien hankintaan ja ideoiden kehittämiseen.

6§ 

Niin kuin työkalupakeissa yleensäkin, myös puutarhurin työkalupakissa kuuluu olla monenlaisia ja –merkkisiä tykötarpeita. Ei haittaa, vaikka siellä olisi oksasaksia eri väreissä, hanskoja viittä erilaista materiaalia, metreittäin sidontalankaa ja vähintään pari kuokkaa. Mielellään tykötarpeet saisivat ilmestyä puutarhurin viereen ajatuksen voimalla juuri silloin, kun niitä kaivataan. Ja poistua omille paikoilleen käytön loputtua samalla tavoin.

7§ 

Tilaa ihmeessä kuutta tai useampaakin eri puutarhalehteä ja osta kaikki puurahakirjojen uutuudet tai kanna ne kaksi kertaa vuodessa kirjastosta. Lue myös kaikkia löytämiäsi puutarhablogeja, ettei sinulta vain mene jotain upeaa ohi. Ei haittaa, vaikket ehtisikään toteuttaa kaikkea haluamaasi juuri tänä kesänä. Ideat ovat käyttökelpoisia tulevinakin vuosina.

8§ 

To do-lista. Sellainen on oltava. Muuten unohdat, mitä kaikkea ihanaa halusitkaan joskus puutarhassasi toteuttaa. Ja jollet jaksa moista listaa tehdä, ei sekään ole vaarallista, sillä uusia ideoita syntyy kaiken aikaa ilman ainuttakaan listaa.

9§ 

Älä ole turhan tarkka, kenen kanssa puutarhajuttujasi jaat. Kaikki puutarhaihmiset ovat yhtä höpsähtäneitä ja ilahtuvat löytäessään kaltaisensa. Puutarhaideat päinvastoin jalostuvat niitä auliisti jakamalla.

10§ 

Aina on oikea aika ja paikka unelmoida puutarhasta, jos sinusta siltä tuntuu.

 

 

Kaikkia ihania puutarhahörhöjä lämmöllä ajatellen,

tänä lumisateisena lauantaipäivänä.

-Between-

 

Laskeudutaan viikonloppuun

Ulkona on harmaata. Mittari killuu nollan molemmin puolin ja välillä taivaalta tulee lunta, vettä, räntää tai kaikkea sekaisin. Viikko kääntyy lopuilleen, samoin kohta käynnistyy helmikuun viimeinen viikko. Siirrymme piakkoin virallisestikin kevääseen ja alkaa se iänikuinen säätilan seuraaminen eli tuleeko kevät vai eikö tule ja milloin tulee. Koskahan sitä oppii tyynesti toteamaan, että sää on mitä on, eikä sille mitään voi.

Vielä paukkupakkastenkin aikaan pihapiirissä kävi lintuja ruokailemassa. Sitten ne katosivat totaalisesti. Pihabongauksen aikaan ja sen jälkeen tinttejä ei ole pahemmin näkynyt. Iloksemme yksi mustarastas ilmeisesti asustaa jossain lähistöllä. Se on jopa oppinut syömään puun oksalla istuen. Ensin se antaa nokallaan talipallotelineelle vauhtia ja sitten nokkaisee talipalloa aina sen osuessa nokan ulottuvuudelle.

 
Veljen vaimo oli siivonnut kirjahyllyä ja löytänyt pari puutarhakirjaa 70-luvun lopulta. Hän lähetti opukset minulle ja niitä onkin ollut kiva selailla. Sinänsä mikään puutarhanhoidossa ei näinä vuosikymmeninä ole muuttunut. Kuvat ja kirjojen ulkoasu kylläkin.

Mietin tässä yhtenä päivänä, että pitäisikö mennä pihalle tekemään lumiukko. Nyt siihen on juuri sopivat nuoskakelit. En mennyt, mutta kävelylenkillä erään naapurin portin pieleen oli noussut lumiset ukko ja akka. Vähemmästäkin menee suu hymyyn.

Oikein mukavaa viikonloppua ihan kaikille tasapuolisesti!

Toivotan teidät

Kastajanjan varjossa,  

Mari Marjamäki Puutarhurin elämää -blogista ja  

Kati - tavallista arkea 

lämpimästi tervetulleiksi blogini lukijoiksi!

 

Kissakahvilassa

Pojan syöpäleikkauksesta tulee vuosi ja eilen oli sen vuoksi vähän isompi kontrollikäynti. Kaikki on hyvin ja selviytymisennuste tässä syöpätyypissä ylipäätään korkea 98 %. Siitä ei kuitenkaan mihinkään pääse, etteikö jokainen patti ja kutina aiheuttaisi epäilyksen varjoja ja epämiellyttävää oloa.

Hyviä tuloksia juhlistaaksemme päätimme tehdä tutustumisretken helsinkiläiseen Kissakahvilaan, joka sijaitsee Freda 55:ssa, aivan Kampin kauppakeskuksen ja bussiterminaalin läheisyydessä. Kahvilaan voi toki mennä aikaa varaamatta, mutta jonottamisen välttämiseksi ja sisäänpääsyn varmistamiseksi varasin ajan netissä.

Kahvilassa asustaa kuusi kissaa. Pete on löytökissa ja heistä vanhin. Muut viisi ovat 10 kuukauden ikäisiä, samasta pentueesta. Helmiina ja Tyylilyyli ovat tyttöjä ja jälkimmäinen ainoa musta-valkoinen. Kissakahvilan nettisivuilla on enemmän tarinaa kustakin kissasta.

Kahvilaan mennessämme kissojen keskuudessa vallitsi uneliaisuus. Pete nukkui näyteikkunan vierellä, eikä juurikaan välittänyt ohikulkijoista tai vieressä kenkiään riisuvista asiakkaista. Hetken näytti, ettei muita kissoja olekaan, mutta pian ne löytyivät kuka mistäkin torkuiltaan. 

Nukkuvia kissoja ei saanut herättää, mutta niiden rentoa olemusta unessakin oli hauska seurata. Tuossa pallossakin niitä nukkui samanaikaisesti kaksi.

Seinille oli rakennettu hyllyjä ja astinlautoja kissoille. Lattialla oli koreja, joista löytyi erilaisia kissanleluja ja seinillä oli raapimisalustoja.

Hyvin ketterästi kissat itsensä yläilmoihin kiidättivät. Henkilökunta kertoi auliisti tietoja kissoista ja he olivat koko ajan mukana seuraamassa kissojen touhuja.

Villen, Kallen ja Nestorin nimet menivät sekaisin, mutta tämä on Helmiina. Hänellä on upeat mustat polkuanturat ja tyttömäiseen tapaan hän on hyvin siro.

Pete on aikamoinen ahmatti ja syö helposti pienempienkin kissojen ateriat. Lääkäri on laittanut Peten laihdutuskuurille ja se syö oman kevytateriansa suljettujen verhojen takana. Niinikään se saa odottaa siellä, kunnes pienet kissat ovat tyhjentäneet omat kuppinsa. Pete odotti verhon avaamista aivan rauhallisena selvästikin mietiskellen syntyjä syviä.

Kahvilaan mennessä asiakkaille kerrotaan heti säännöt, mitä kissojen kanssa saa ja ei saa tehdä. Kengät riisutaan ja takit jätetään naulakkoon. Kahvilassa on pöytiintarjoilu, joten asiakkaat saavat käyttää kaiken aikansa kissojen seuraamiseen ja niiden leikittämiseen. Kaikki kissat ovat hyvin luottavaisia, eivätkä näyttäneet laisinkaan häiriintyvän asiakkaiden puheensorinasta tai kadulta kuuluvista äänistä. Torkuiltaan herättyään ne liikkuivat aktiivisesti asiakkaiden keskuudessa. Välillä joku kellahti selälleen keskelle kulkuväylää, mikä osoittaa aikamoista luottavaisuutta ja turvallisuudentunnetta.  

Kissakahvila on aika pieni paikka, mutta sen vuoksi siellä pääsee varmasti lähelle kissoja. Oli kiva katsella, kuinka kadulla kulkijat pysähtyivät ikkunan taakse taivastelemaan kissojen menoa. Kissakahvilakäynnistä jäi hyvä mieli. Mukavaa, että tällaisia on olemassa.
 

Kevään uusia sävyjä

Langoillakin on nykyisin vaihtuvat sesonkinsa ja kevät on tuonut kauppoihin uusia värejä. Novitan Viidakko-langan uusi väriyhdistelmä näytti aika räväkältä, mutta pitihän sitäkin kokeilla.

Tummansiniseen yhdistettynä värien sekamelska rauhoittui ja sukista tuli minusta ihan pirteät. Sääriosuuden mallineuleena on 3 o, 1 n. Kaksi kerrosta kirjavaa ja kaksi kerrosta yksiväristä sinistä. Kavensin ylimääräiset silmukat nilkan resorissa siten, että 60 silmukasta jäljelle jäi 12 silmukkaa puikkoa kohti.

Kevään uutuusväreihin niinikään kuuluu 7-veikan Raita, jossa sävyinä on turkoosi, sininen, oranssi ja valkea. Yhdistin raitalangan yksiväriseen turkoosiin, kudoin kummallakin langalla vuoroin kaksi kerrosta.

Jalkaterässä ei suinkaan ole tapahtunut silmukkapakoa tai virhettä, vaan huvikseni kudoin jalan päälle koristeosuuden 1 n, 1 o, 1 n.

Novitan Polkkaan on tullut myös pari uutta sävyä, sininen ja pinkki. Päätin kutoa yhdet lastenkokoiset sukat yhdistämällä 7-veikan yksiväristä pinkkiä Polkan pinkkiin. Eli varsi on kudottu Polkalla ja varren resoriosuus sekä sukka nilkkaresorista varpaisiin yksivärisellä. Varren resoriin kudoin mukaan laatikosta löytynyttä pörrölankaa pari kerrosta koristeeksi. Kävi sitten niin, että ajatuksissani kudoin toisesta sukasta ensimmäistä suuremman. Enpä ryhtynyt sitä purkamaan, vaan kudoin sekä ensimmäisenä valmistuneelle pienemmälle sukalle että kakkosena syntyneelle suuremmalle parit.

Kuvaamista varten tilaamani tekojalka ei ole vielä saapunut. Valmistauduin käyttämään omia jalkojani kuvausmalleina ja kappas vain, Juuso nappasi lattialla odottaneet sukat hellään syleilyynsä. Kuva ei ole paras mahdollinen, sillä katti vehtasi villasukkien kanssa ylenmäärin innoissaan. Juuso rakastaa villalankaa ja villasukkia. Usein iltaisin telkkua katsellessani Juuso makaa lattialla villasukkiin verhottujen jalkojeni päällä ja lomassa ja välissä ja milloin mitenkin. Kehräten onnellisena.

Viljelylaatikot ovat vaihteeksi lumen alla. Aurinko loi hangelle lukemattomia timantteja, joista kuvaan sain tallennettua muutamia.

Suvituulian käsityöpaja -blogista löysin tällaisen hauskan tekstin:

 "Neulojan laki:

1§ 
Kenenkään ei pidä tuleman naisen ja hänen puikkojensa väliin.

2§ 
Lankaostoksissa tulee olla säästäväinen. Aina, kun näet lankaa tarjouksessa, sinun kuuluu hyödyntää tarjous.

3§ 
Keskeneräisten töiden määrää ei tule mitenkään rajoittaa. Uusia töitä saa aloittaa aina, jos joku perheenjäsen/sukulainen/ystävä/kuka tahansa tarvitsee jotain neulomaasi. Tai kun eteen tulee lanka tai ohje, joka kutsuu sinua. Tai jos jo työn alla olevat tökkivät. Tai jos vain sattuu haluamaan.

4§ 
Lankavaraston koko on jokaisen neulojan itse määriteltävissä. Muiden ei tule sen suuruutta negatiivisesti kommentoiman. Tai mieluiten ei mitenkään muutenkaan. Lanka VOI loppua maailmasta.

5§ 
Kasvavalle neulevarastolle kannattaa varata tilaa vaatekomeroon. Kätevä voisi olla myös vaatehuone. Tai ihan oma neulehuone.

6§ 
Niin kuin työkalupakeissa yleensäkin, myös neulojan työkalupakissa kuuluu olla monenlaisia ja –merkkisiä tykötarpeita. Ei haittaa, vaikka siellä olisi 4 mm paksuisia, 60 cm pitkiä pyöröpuikkoja viittä erilaista materiaalia. –Onhan ruuvimeisseleitäkin monenlaisia.

7§ 
Tilaa ihmeessä kuutta tai useampaakin eri neule-/käsityölehteä ja tulosta samalla netistä sivukaupalla ohjeita, ettei sinulta vain mene jotain upeaa ohi. Ei haittaa, vaikket ehtisikään toteuttaa kaikkea haluamaasi sitä mukaan. Muotihan kiertää, samat ideat tulevat aina uudelleen muotiin.

8§ 
To do-lista. Sellainen on oltava. Muuten unohdat, mitä kaikkea ihanaa halusitkaan toteuttaa.

9§ 
Ole tarkka, kenelle kättesi arvokkaita tuotoksia lahjoitat. Kaikki eivät vain ymmärrä.

10§ 
Aina on oikea aika ja paikka neuloa, jos sinusta siltä tuntuu."

(Teksti mukailtu Seven Socks To Knit - Sen Seittemän Sukkaa blogista.)