Sivut

torstai 14. tammikuuta 2016

Ukkokullan vinkkelistä

Kirjokevättähdet

Tämä haaste liikkui blogeissa aikaa sitten. Otin sen talteen Kahelinkulma-blogista ja nyt on sopiva väli postata aiheesta kera huhtikuisten puutarhakuvien. Päästään vähän herkuttelemaan sillä, mikä aivan pian on ajankohtaista.

Haasteen ideana on se, että puoliso vastaa bloggaajaa koskeviin kysymyksiin.

Villitulppaanit

1. Missä Between on syntynyt?

Ukkokulta
Eurassa, jossain saunassa. Niin mulle on kerrottu.

Between
Ei sentään ihan saunassa, kätilön avustuksella kotona kylläkin.

Kiurunkannus

2. Jos Between katsoo telkkaria, sieltä todennäköisesti tulee...

Ukkokulta
Jotain lvi-kanavaa se katselee. 

Between
LIViltä tai AVAlta katselen välillä Grand Designs'ia ja Pientä pintaremonttia. Enimmäkseen tulee katseltua Ylen kanavia; ykköstä, kakkosta, Teemaa ja femmaa.

Posliinihyasintti ja krookukset

3. Minkälaisista elokuvista hän pitää?

Ukkokulta
Ranskalaisista... 

Between
Pitää paikkansa, mutta toki muistakin. Etenkin espanjalaisen Almodovarin elokuvat ovat upeita. Usein sitä yllättyy positiivisesti valitessaan elokuvan joltain muulta, kuin englanninkieliseltä alueelta. Eilen illalla katsoin telkusta romanialaisen elokuvan, joka oli todella mielenkiintoinen. Tuntuu, että telkusta tulee pelkästään uusintoja. Leffan nimi ei heti välttämättä kolkuta mitään muistilohkoja, mutta hetken katsottuaan saa jälleen kerran todeta, että tämähän on nähty. Leffateatterissa tulee harvemmin käytyä. Iso menetys oli naapurikylän leffateatterin lopettaminen pari vuotta sitten. Siellä oli kiva käydä ja uutuudet tulivat nopeasti valikoimiin.

Rapaeperi

4. Minkälaista musiikkia Between kuuntelee?

Ukkokulta
Kaikenlaista, oopperasta Sillanpäähän 

Between
Kaikenlaista pitää paikkansa, ooppera ja klassinenkin kuuluu valikoimiin. Mieluisinta ehkä kuitenkin 70-luvun pop ja rock. Tosin nykyään taidan arvostaa eniten hiljaisuutta ja hetkiä ilman mitään taustamusiikkia tai häiritseviä ääniä.

Pikkusydämet

5. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

Ukkokulta
Sinappisen.

Between
Sinappinen salaattikastike taitaa olla mieluisin. Siihen löytyy herkullinen ohjekin.

Alppikärhö

6. Mikä on hänen inhokkiruokansa?

Ukkokulta
Varmaan joku läskisoosi, tai kaikki on Betweenin mielestä hyvää 

Between

Eipä oikeita inhokkeja taida ollakaan. Joistakin tykkään enemmän, joistakin vähemmän. Periaate on, että kaikkea kannattaa maistaa.
Mitenkä sitä muuten tietäisi, mille joku maistuu.

Unikko

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

Ukkokulta
Kylmää makkaraa, jäätelöä.

Between
Jäätelöstä tykkään etenkin kesäisin. Joskus tulee makkarahimo, mutta taatusti en sitä söisi päivittäin. Oikea vastaus olisi ollut suklaa.

Tuoksuköynnöskuusama

8. Jos menette ulos illalliselle, mitä Between tilaa?

Ukkokulta
Milloinkahan oltaisiin oltu ulkona illallisella? Varmaan jotain kalaruokaa. 

Between
Paljon mahdollista. Kalaruoka ravintolassa on usein hyvä valinta.

Kaukasianpitkäpalko

9. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

Ukkokulta: 
Mansikkakakku. En mä kyllä osaa kakkuja leipoa.

Between: 
Ukkokulta tekee hyvää ruokaa, mutta leipomista hän ei ole juurikaan harrastanut.
Mansikkakakku on aina varma valinta.




10. Mikä on Betweenin kengännumero?

Ukkokulta:
Oisko se 47? 
Between:
Kenkien mallista riippuen 39-40. Taitaa muuten olla tyypillinen suomalaisen naisen kenkäkoko, sillä kokemukseni mukaan se loppuu kaupoista aina ensimmäisenä.


Komeamaksaruoho

11. Jos Between keräilisi jotakin, se luultavasti olisi...

Ukkokulta
Kukkia varmaankin 

Between
Kaikenlaisia juttuja on elämän varrella ollut aikomus ryhtyä keräämään, mutta aika pian into on lopahtanut. Tämän päivän tavarakylläisyydessä halu ostamiseen on selvästi laskusuunnassa. Mieluummin vähän ja mieluista tai sitten ei yhtään mitään. Viime päivinä joulua pois siivotessani olen samalla laittanut turhia tavaroita sivuun kirpparille vietäväksi. Mitä ei ole vähään aikaan tai ollenkaan käyttänyt, joutaa pois koko talosta.

Puutarhassa mopo karkaa helposti, joten kukkia ja kasveja kyllä keräilen.

Sinivuokko

12. Kuka on hänen paras ystävänsä?

Ukkokulta
Jaa-a, varmaan minä. Toinen vaihtoehto on meidän Juuso. 

Between
Luultavasti Ukkokulta nimesi itsensä parhaaksi ystäväkseni puoliksi leikillään, mutta kyllä se ihan totta on. Pitkä liitto tuskin olisi mahdollinen, ellei suhteessa olisi mukana myös annos ystävyyttä. Juuso on oma karvainen kaverini.

Pohjantähti

13. Asia, jota usein teet, josta Between ei pidä?
 
Ukkokulta
Mistähän olisit viimeksi narissut? Varmaan verkkareiden vaihto? 

Between
Kyllä se oli sen nuhruisen ja kauhtuneen keltaisen ulkoilutakin käyttö ihmisten ilmoille mentäessä. Takki ansaitsisi viimeisen leposijansa tai ainakin se voisi siirtyä pihatakiksi.

Posliinihyasintti kurkistelee Taponlehtien lomasta

14. Minkä parissa Between mielellään viettää useita tunteja?

Ukkokulta
Tietokoneen.

Between: 
Talviaikaan menee aikaa tietokoneen (pöytäkone, tabletti, kännykkä) parissa, koska luen uutiset eri medioista pitkälti netissä. Välillä eksyn mielenkiintoisiin uutisiin ja juttuihin ja linkki toisensa jälkeen avautuu niin, että ajantaju katoaa.
Yhtään ei pidä myöskään vähätellä blogimaailmassa viettämääni aikaa. 
Kesällä olen ulkona niin paljon kuin mahdollista ja silloin tietokone jä huomattavasti vähemmälle.

Krookus

15. Mitä hän osaa erityisen hyvin?

Ukkokulta
Niitä on niin paljon. Tasaisesti kaikkea.

Between:
Kiitos. Kuulostaa kyllä hiukan tasapaksulta.


16. Mikä on oudointa, josta Between tykkää?
 
Ukkokulta:
Minä.

Between:
Aika perusmies Ukkokulta on, joten en voi häntä mitenkään oudoksi luokitella.

Kevätkaihonkukka

17. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?

Ukkokulta: 
Käsilaukkua, kännykkää, huulirasvaa.

Between
Huulirasva pitää aina olla mukana. Pelkkä tietokin siitä, ettei sitä ole, saa minut kärvistelemään.
Järjestääköhän kukaan vieroituskursseja huulirasvan käyttäjille?

Kyläkurjenpolvi

18. Mikä saa hänet ärsyyntymään?

Ukkokulta
Minä, äitinsä.

Between
Sinänsä totta, sillä aika ajoin kuka tahansa ihminen tai asia saa minut ärsyyntymään. Toisaalta olen nopea leppymään. Äiti on jo sen verran iäkäs, etten hänelle viitsi kiukutella, vaikka joskus aihetta olisikin. 

Norjanangervo

19. Entä piristymään?

Ukkokulta
Minä ja Poika.

Between
Huomaatteko, Ukkokullalla on itsetunto paikallaan. Ja kyllä, Pojalla on mainio huumori, joka kyllä minuun aina iskee. Sama koskee tytärtä, joskin hänen huumorinsa pariin pääsee harvemmin. Tyttärellä on monta rautaa tulessa.

Ruohosipuli

Tänä vuonna täyttyy Ukkokullan kanssa 41 yhteistä vuotta, joista avioliitossa 37. Ilmeisesti täytyy jatkaa vielä toinen mokoma, jotta hämäläinen Ukkokultani ehtii minuun paremmin tutustua.

En laita haastetta nyt eteenpäin, vaan sen saa tästä ottaa kuka haluaa. Kevättä odotellessa tuppaa välillä aiheet loppumaan ja tämä oli oivallinen keino päästä selaamaan viime kevään kukkakuvia.

PS.
Tätä postausta olen muokannut moneen otteeseen ja tänään lisäsin nämä kuvat. Olen huomannut, että aiemmin tallennettua tekstiä muokatessa rivivälit ja kaikenlainen muotoilu takkuaa bloggerissa ylenmäärin. Kuinkahan monta kertaa poistin kaikki muotoilut ja asetukset kokonaan, eikä sittenkään tahtonut onnistua. Etenkin rivivälien kanssa on välillä melkoista vääntämistä. 
Millaisia kokemuksia sinulla on?