Kevätkuume senkun pahenee, kun postilaatikkoon putoaa erilaisia kasviluetteloita. Eilen selasin innostuneena Kauppilan luetteloa, laitoin sen pois silmistä laatikkoon ja hetken kuluttua hain uudelleen käsiini. Nettiostaminen on tehty niin helpoksi, että itsensä kurissa pitämiseksi tarvitaan välillä ihan voimatoimia. Toisella kädellä riistin luettelon hyppysistäni ja huokaisten piilotin sen takaisin laatikkoon. Nyt pitäisi malttaa ja ensin tehdä jonkinlaisia suunnitelmia. Sitten vasta ryhtyä ostotoimiin.
Vihdoin sain laadittua kevättöistä alustavan listan. Iltaisin päivän töistä rauhoittuneena mieleen putkahtaa monia hommia, mutta ellei niitä heti kirjaa johonkin ylös, sinne ne haihtuvat, muistin alimpiin syövereihin. Lista on työpöydällä esillä ja siihen on nyt helppo kirjata pulpahtavia ideoita. Kaikkien ei ole tarkoituskaan toteutua, mutta osa on toki tehtäviä, jotka kuuluvat jokakeväiseen aikatauluun.
Seuraavaksi pitäisi laatia pakollisten (ainakin kivituhkaa on tilattava) ja vähemmän pakollisten (uusi vesiaihevempain) hankintojen lista, kylvölista ja tietenkin lista niistä kasveista, jotka voisi sovittaa tulevan kesän hankinta-arsenaaliin (ehkä se kirsikkapuu, joka jäi viime kesänä hankkimatta).
Minä tykkään tehdä listoja, sillä niiden avulla saan järjestettyä päässäni sinkoilevia ajatuksia selkeiksi suunnitelmiksi. Hankintoja ja tekemisiä tulee harkittua tarkemmin, kun ne kirjaa paperille.
Huomasin muuten, että pari päivää sitten kellarista sisälle kantamistani pelaguista yhdessä on nuppu. Rohkea pelaguu, itsetunto paikallaan. Siellä se on kellarissa pohtinut, että aivan varmasti kevät on tulossa ja kohta minä pääsen täältä pimeydestä valoon. Pykäänpä siitä ilosta nupun. Kiitos pelaguuni, itse siemenestä kasvatettu ja jo kolmannen talven kellarissa hengissä selvinnyt.
Eilen syötiin Runebergin torttuja ja huomenna on laskiainen. Yhtä pullan mussutusta tämä helmikuun alku. Minusta erilaiset pienetkin merkkipäivät tekevät arkielämästä juhlimisen arvoisen ja luovat viikkoon tavoitteita.
Useasti olen täälläkin maininnut, ettei minulla ole visuaalista lahjakkuutta ja näköjään se ulottuu hyppysiin saakka. Laskiaispullani on kaikkea muuta kuin kuvauksellinen, mutta kuvasinpa silti. Se nimittäin syödään iltapäiväkahvilla muiden kaltaistensa kera, kun Poikakin tulee pitkästä aikaa käymään. Olisi se ihan kauheaa, jollei voisi itse leipoa ja tehdä ruokaa sen vuoksi, että niiden ulkonäkö ei vastaa keittokirjan kiiltäviä mallikuvia. Maku ratkaisee meidän huushollissa.
Oikein mukavaa huomista laskiaista kaikille!
Ronja Ryövärintytär, olet lämpimästi tervetullut blogini lukijaksi.