Sivut

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Pikkujuttuja


Tänään voi oven takana olla pieniä noitia. Olethan varautunut.


Tämä puutarhahörhöilykin on sellaista, että mitä muut edellä, sitä minä perässä. Eli yhtenä päivänä ajoin Plantsun ohi ja päätin mennä ostamaan sieltä narsisseja ulkolaatikoihin. Ei ihminen voi kulkea narskujen kanssa myymälän halki suoraan kassalle vilkaisematta vähän sivuilleen. Ei voi, eihän. En ainakaan minä. Niin sitten kärryihin meni jokusen multapussin lisäksi neljä pientä verenpisaran tainta. Luulin ottaneeni neljää eri sorttia, mutta kaksi on samanlaista eli nyt on kasvamassa kaksi Aunti Jintsiä, Rocket Fire ja Blue Satin. En ole aiemmin verenpisaraa itse kasvattanut, mutta tästä se lähti sekin kokemus.


Meidän postilaatikkoomme jaetaan kahdesti viikossa kasa mainoksia ja kolme erilaista paikallislehteä. Yksi niistä on tietenkin oman kunnan lehti ja kaksi muuta tulee naapurikunnista. Tykkään lukea paikallislehtiä, koska niissä on nimenomaan lähiseudun asiaa ja uutisia. 


Paikallislehdissä on usein erilaisia teemoja aiheisiin liittyvine artikkeleineen ja lukuisine alan mainoksineen. Tällä kertaa Vihdin Uutisissa oli puutarhateema ja minua ihastutti pieni sivun ylälaidassa oleva uutinen Cisionin listaamista puutarhablogeista. Kyseinen listahan on jo vanhastaan meille puutarhabloggareille tuttu, mutta kivalta tuntui lukea siitä naapurikunnan lehdestä.