Eilen vietin päivän Helsingin Kevätmessuilla. Ystävälläni oli messujen yhtydessä työseminaari ja olimme tehneet treffit yhdeksi. Päätin kiirehtiä tutkailemaan messujen antia heti aamusta, koska kokemuksesta tiedän, ettei ystäväni välttämättä jaksa kiinnostua samoista asioista kanssani.
Alku ei mennyt ihan putkeen, sillä junaparkki, johon minun piti jättää autoni, oli tietenkin tupaten täynnä. Kaikki muut mahdolliset paikat olivat 2-4 tunnin paikkoja, jotka eivät mitenkään messuihin suunnittelemaani aikaan riittäneet. Missään ei myöskään ollut parkkipaikkoja, joissa olisin selvinnyt maksamalla pysäköinnin rahassa. Siis kiireesti jokunen kilometri naapurikaupunkiin, jossa onneksi löytyi pysäköintitilaa junamatkustajille. Junassa huomasin, ettei matkakortilla ollut enää arvoa, mutta onneksi kukkarosta löytyi rahaa junamatkan verran. Siis eteenpäin.
Messualueelle päästyäni ohitin heti tarmokkaasti lakumyyjät ja ruohonleikkurit suunnistaen katonrajassa roikkuvia sateenvarjoja kohti. Niiden läheisyydestä löysin Blogikylän, jossa Satu Kukkaiselämää-blogista olikin iloisena esittelemässä sisustamaansa kasvihuonetta ja herttaisia pupujaan.
Sadun puput ovat ihania ja jokainen oma persoonallinen yksilönsä. Itse olisin ehkä saanut aikaan yhden tai kaksi pupua, mutta Sadulta näitä syntyy toinen toisensa jälkeen. Messujen ajan Satu arpoo blogissaan päivittäin yhden pupun.
Kolmen romanttisen runsaasti sisustetun kasvihuoneen välissä on Rauharentola-blogia kirjotitavan Sadun yksinkertaisen rauhallinen kasvihuone. Muut blogikasvarit olivat Kukkala-blogin Sannan ja Koti kaupungin laidalla Fridan.
Yleiskoristelualueen teemana on tänä vuonna Puutarhauni ja sen ovat suunnitelleet Puutarhaetsivät. Messujen yleisalueen teemassa näyttäytyvät metsä, satu ja unimaailma. Unenomaiselta keskusalueelta löytyvät muun muassa sadelampi ja yli 100 sateenvarjoa. Yllätyksellisyyttä ja sadunomaisuutta alueelle tuovat muun muassa sammalhahmot.
Yleiskoristelualue toteutetaan tänä vuonna yhdessä Lyhty ry:n sekä Työtehoseuran aikuisopiskelijoiden ja Suomen Kivipiha Oy:n kanssa. Mm. yleiskoristelualueella löytyvät aidoin kukin koristellut kehykset on Lyhty ry:n tekemiä.
Messujen ehdottomasti parasta antia oli tämän kuvan herran tapaaminen. Hän istui tyynen rauhallisena hätkähtämättä laisinkaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka kävivät hänestä räpsimässä kuvia kännyköillään ja kameroillaan. Kyseisen herran monet varmasti jo tuntevatkin. Hän on puutarhuri Timo Koskinen, siis ihan oikea puutarhuri, joka tällä hetkellä TTS:n (Työtehoseuran) koulutuksen palveluksessa Rajamäellä. Hän kutsui itseään pahatapaiseksi puutarhuriksi ja hän oli pukeutunut floristiopiskelijoiden suunnittelemaan asuun. Puutarhuri Koskiseen on mahdollista tutustua mm. facebookissa. Suosittelen.
Tarkoitus oli, että menisin tänään uudemman kerran messuille ikäänkuin herkuttelemaan niillä asioilla, joita eilisen päivän puitteissa ehdin vain päältä raapaista. Niin siinä kävi - kuten arvata saattoikin - että tänään menin mieluummin omalle pihalle touhuamaan, kuin jaksoin toistaa eilisen pysäköintihärdellin. Lisäksi uumoilen, että tänään ja etenkin huomenna ja sunnuntaina messuilla on melkoinen ihmispaljous. Eilen siellä oli vielä tilaa katsella ja tähtäillä.
Epäilen vahvasti, ettäkö olisin mitään ihmeempiä ideoita messuilta bongannut. Enemmänkin se on sellainen kevääseen kuuluva rituaali, joka viimeistään virittää puutarhaihmisen uuteen kasvukauteen. Tosi mukavaa on tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin.
Jokaisen kevätmessurupeaman jälkeen olen sitä mieltä, että pääkaupunkiseudulla tai vaikkapa Keski-Suomen tienoilla olisi paikka ihan oikeille puutarhamessuille. Siis sellaisille, joissa pääosa olisi kasveilla ja puutarhalla ylipäätään. Ilman ponttoonilaitureita, grillikotia, metrilakua, jättikokoisia korvapuusteja tai ekovessojakaan. Ymmärrän, että messustandit ovat kalliita ja kilpailu yleisöstä kiivasta. Ja toki mökit ja kattojen sammalmyrkyt voidaan löyhästi liittää puutarhaan. On tehokkaampaa ympätä kaikki samanaikaisesti saman katon alle.
Siltikin väitän, että puutarha sinällään on jo oman tapahtuman väärti ja se kokoaisi kiinnostuneita laajemmaltikin. Tapahtuma voisi olla jossain muuallakin, kuin keskellä ruuhkaista Helsinkiä. Se voisi alkaa pienesti ja laajentua kysynnän ja kokemuksen myötä. Mikä taho uskaltaisi aloittaa ja yrittää?