Sivut

maanantai 1. elokuuta 2016

Hortensioiden aika alkaa

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vim´s Red'

Syyshortensiani kärsivät viime talvesta ja jouduin leikkaamaan niitä rankalla kädellä. Kuolleita oksia näytti olevan enemmän, kuin eläviä. Vanille Fraisen istutin 2013 ja Vim's Redin 2014. Vanillen leikkasin miltei tapille, josta se ei ole ollut moksiskaan, vaan uusi kasvusto on jo liki entisen mittaista. Nuppuja ei ole näkyvissä laisinkaan, joten kukinnan ehkä menetin.

Vim's Red

Vim's Redkään tuskin viime vuotiseen kukintaan yltää, mutta kiitettävästi se kukintoja on jaksanut kehittää. Hetki sitten kävin alapihalla ja Vim's Redin kukinnoilla pörräsi niin paljon kaikenlaisia ötököitä, että vaaleat kukat näyttivät suorastaan tummanpuhuvilta.


Vim's Redin kukinto on tässä vaiheessa valkoinen, mutta vähitellen se alkaa punastumaan ja siitä tulee tummempi, kuin Vanille Fraisesta. Ihastuttava kerrassaan.


Syyshortensioiden kupeeseen olen istuttanut saamiani ruukkuhortensioita. Yksi niistä kukkikin viime kesänä, mutta nyt nuppuja ei ole ainakaan vielä näkyvissä. Yllä oleva kuva on heinäkuun alusta, jonka jälkeen tämäkin yksilö on pörhistynyt melkoisesti. Toki ne kukat olisivat ihan kivoja ja kauniita, mutta tykkään kovasti näistä lehtikasveinakin. Pysyvät tanakasti pystyssä ja lehdetkin ovat terveitä ja ehjiä. Muualla puutarhassa tänä kesänä runsaina mellastavat etanat eivät ole näihin ainakaan vielä mieltyneet.

Jaloangervo - Astilbe Arendsii

Tämä kesä on selvästi jaloangervojen loiston aikaa. Töyhtöangervot kukkivat aivan upeasti ja nyt jaloangervot jatkavat samalla tyylillä. Ylipäätään jaloangervo on hyvin helppo ja huoleton kasvi. Navettapiian puuhamaa -blogissa oli aivan ihastuttavaa pinkkiä jaloangervoa, jonka väri korostui upeana vihreitä tuijia vasten. Se näky siivitti uusia suunnitelmia, jotka nivovat yhteen pitkään päässäni hajallaan olleet ajatukset. Hienoa, miten jonkun postaus sysää liikkeelle konkreettisiin toimiin johtavan tapahtumaketjun. No, toki se toteutus vielä uupuu, mutta hyvin suunniteltuhan on puoliksi tehty.


Kunnan maalla horsmat ovat kukkineet ja vuorossa on ihastuttava hattarapilvi. Horsma on kyllä varsin koristeellinen kasvi. Keväällä maasta ponnistaessaan se on kuin parhainta parsaa, sitten pinkit kukat, jota seuraa nuo valkoiset pumpulinkevyet pilvet. Ja lopuksi pitkälle talveen jo kaatumaan valmiiden varsien latvusten kiehkurat.