Vähitellen vinhaa vauhtia tuivertava syystuuli tyhjentää puut lehdistä. Haavat ja koivut alkavat olla aika lailla paljaita, mutta vaahterat pitävät tiukasti kiinni lehdistään. Vaahteroissa on kuitenkin lehtiä niin paljon, että niitä riittää maahan ja puuhun. Ja vaahteroitakin on paljon. Näin syksyisin ihan liikaa, tuumaa eräs haravointiurakoitsija.
Kertaalleen olen ajanut nurmikon pelkästään maahan pudonneiden lehtien vuoksi. Nurmikkokin kyllä vielä kasvaa, mutta ei kovin nopeasti eikä myöskään tasaisesti. Siellä täällä on korkeampia tupsuja, kun taasen varjoisemmissa paikoissa kasvua ei ole juuri laisinkaan. Kasvaa nurmikko tai ei, lehtien silppuamisella leikkurilla säästyy ylenmääräiseltä haravoinnilta. Onpa ollut sellaisia syksyjä, jolloin olen vielä joulukuussakin viimeiset lehdet nurmikonleikkurilla nurmelle silpunnut. Eli tältä syksyltä alussa sen suhteen vasta ollaan.
Pari kertaa olen haravoinut pihakäytävät, mutta hetkessä ne ovat jälleen samanlaiset. Pienissä erissä valtaisan vaahteranlehtimassan haravoiminen on kuitenkin kevyempää ja mukavampaa.
Pihatyökaverini Juuso inhoaa tuulisia ilmoja ja silloin se haluaisi mieluummin omaan nojatuoliinsa koisimaan. Heti mamman lähestyessä alkaa hurja naukuminen ja kiskominen kohti kotiovea. Saa kyllä olla aika kylmähermoinen mamma, jos maltaa jatkaa haravointia karvapojan äänekkäästi sisälle pyytäessä.
Kuusiaidan kupeessa kasvaa Juuson minttupuska ja niitä täytyy käydä säännöllisesti tarkastamassa. Ei niin kiirettä sisälle olekaan, etteikö muutama pusku minttupuskille olisi tarpeen. Taitaa myös naapurin Leevi niissä peuhata, sillä muutamana päivänä olen nähnyt valkoisen puuhkahäntäisen kissan jolkottavan päättäväisenä kohti meidän alapihaa. Arvatenkin Leevi jättää omat merkkinsä myös kuusiin, koska Juuso haistelee ja hinkkaa itseään aina tiettyihin kuusentaimiin.
Viime päivinä on joka aamu ollut hienoinen huurre alapihalla ja auton ikkuna sen verran jäässä, että ne on pitänyt rapsuttaa auki. Aurinko sulattaa huurteen nopeasti maasta, enkä ole toistaiseksi ehtinyt kuvaamaan kimaltelevia lehtiä. Yläpiha on sen verran lämpimämpi, ettei kasvien lehtiin ole vielä huurretta kertynyt. Ilmeisesti pakkasta ei kovin paljoa öisin ole ollut, sillä päivän mittaan kasvit virkoavat ja jotkut vielä jatkavat kukintaansakin.
Piha on täynnä erikokoisia sormustinkukan taimia. Oikein ihmetyttää, miten tehokkaasti siemenet ovat pitkin pihaa levinneet, koska taimia on sellaisissakin paikoissa, joissa itse sormustinkukkia ei ole ollut lähimaillakaan. Käytäviltä ja monista muistakin paikoista olen nyppinyt joko kaikki tai ainakin osan sormustinkukista pois. Ovathan ne ihania, mutta ei sentään ihan joka paikassa.
Murskaava oksasilppuri imee hyvin myös pehmeää vartta ja esimerkiksi iriksistä tuli mukavan pientä silppua. Aina välillä syötin muutaman oksan jämäkämpää ainesta ja annoin terän rauhassa pyöriä, jotta silppuri jaksoi pyörittää pehmeämmän materiaalin pois tieltä. Laatikon täytyttyä kippasin silpun takaisin kukkapenkkiin. Keväällä sitten kompostimultaa päälle, niin sinnehän maatuu.
 |
| Clematis Ville de Lyon |
Vaikka kesän siivoaminen pois puutarhasta ei ehkä kaikkien mukavimpia tehtäviä olekaan, olen nauttinut valtavasti aurinkoisista syyspäivistä. Tunnin-parin aikana saa kummasti kaikenlaista tehtyä ja sisälle palatessa mieli on virkistynyt ja kroppa terveellä tavalla väsynyt.
Työtä riittää edelleen monille tulevillekin päiville. En raaski leikata hyvinvoivia perennoja, vaan annan niiden rauhassa kumota itsensä kukkapenkkiin. Tällainen asteittainen siirtyminen talveen sopii minulle hyvin. Piakkoin tulee varmasti sen verran kylmää, että se saa sitkeimmätkin kasvit uuvahtamaan.
Nyt onkin aika käydä tsekkaamassa, joko ajastettu kynttilä ulkolyhdyssä on syttynyt. Kynttiläiltojen ajanjakso on siis avattu. Viikko ja tämä perjantaipäiväkin alkaa olla pulkassa, joten Juuson kanssa toivotamme kaikille oikein mukavaa viikonloppua!