Sivut

tiistai 8. marraskuuta 2016

3 asiaa puutarhassa -haaste

Koristekirsikka Kevätsuudelma - Prunus Accolade

Törmäsin jossain blogissa (anteeksi, mutta en millään muista, missä) "3 asiaa haasteeseen". Koska näin puutarhabloggarin näkökulmasta aiheet ovat olosuhteista johtuen hiukan vähissä, haasteet ovat hyvä keino katsella kesäisiä kuvia ja suunnata katse joko menneeseen tai tulevaan kesään tai miksei molempiin. Muokkasin haastetta puutarhapainotteiseksi, vastasin kysymyksiin ja päätin samantien laittaa sen kierrokselle. 

Varjolilja - Lilium martagon

3 asiaa, jotka ilahduttivat viime kesänä (kasvukautena)
  1.  Aurinkoinen ja lämmin syksy, joka venytti kasvukauden lumentuloon saakka.
  2. Ankarasta talvesta huolimatta yllättävän moni jo menetetyksi luulemani kasvi nousi sittenkin. Etenkin kärhöt heräsivät myöhään, mutta moni niistä myös kukki ihan pakkasiin saakka.
  3. Äitienpäivälahjaksi saamani koristekirsikka Kevätsuudelma oli yksi ihanimpia uusia tulokkaita puutarhassani. Toivotaan, että se selviää talvesta.
Iris sibirica

 3 asiaa, joista en pitänyt viime kesänä
  1. Kotiloiden runsaasta määrästä ei voi olla iloinen. Lienevät jatkuva riesa tulevaisuudessakin, joten täytynee löytää jonkinlainen hermoja raastamaton asenne ja suhtautuminen niihin. 
  2. Runsaat ja jatkuvat sateet kesä-heinäkuussa eivät mieltä nostaneet.
  3. Kasvihuoneen sato oli vähän niin ja näin.
Jaloängelmä - Thalictrum delavayi

 3 asiaa, jotka sain kesän aikana valmiiksi
  1. Pergolan rakentaminen alkoi ja ennakkopeloista huolimatta se jopa valmistui. Tästä kunnia kuuluu kokonaan Ukkokullalle. Minä ainoastaan huolehdin henkisestä painostuksesta.
  2. Edellisenä kesänä huonosti perustettu Kriikunapolku pääsi sittenkin korjauslistalle ja sain sen loppukesästä kunnostettua.
  3. Pitkään suunniteltu norjanangervojen alasleikkaaminenkin tuli vihdoin suoritettua. Nyt ne saavat taas muutaman vuoden kasvaa omassa rauhassaan.
Snivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

3 asiaa, jotka jäivät kasvukaudella kesken
  1. Olopihan Allaspenkin uudistaminen. Muutaman kasvin sentään siirsin muualle, mutta muuten projekti ei ole edennyt edes kunnon suunnitelmaksi.
  2. Useampi kuunlilja on jo jonkin aikaa kaivannut jakamista ja uudelleenistutusta. Kaipaavat sitä edelleen.
  3. Aika moni syyskylvö jäi tekemättä, kun talvi yllätti. Vaikka vielähän niitä ehtisi tehdä esimerkiksi ruukkuihin.
Viljaminkeltaruusu - Rosa x harisonii 'William's Double Yellow

3 asiaa, joita stressasin
  1. Pergolan valmistuminen oli ajoittain tosi hidasta ja taisin välillä vähän jopa hermostua.
  2. Sateisen yön jälkeen aamuisella hiekkakäytävällä lukuisina mönkivät kotilot saivat höyryn nousemaan päästä. Pari kertaa meinasi lähtö viivästyä ihan kunnolla, kun kiersin etikkaliemipurkin kanssa ympäri taloa kotiloita metsästämässä.
  3. Alkukesästä pelkäsin menettäneeni enemmänkin kasveja talven ankaruuteen, kuin mitä sitten todellisuudessa menetin. Monen monta kierrosta tein mm. ruusujen kupeessa etsien ja odottaen niihin ilmaantuvia elonmerkkejä.
Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

3 asiaa, jotka saivat minut rentoutumaan
  1.  Hiirenkorvat koivuissa ja mullasta tunkevat piipot sekä myöhemmin kesällä vasta leikatun ruohon tuoksu.
  2.  Mukavat kahvihetket Ukkokullan kanssa pihapöydän ääressä.
  3.  Puutarhassa käyskentely ja kasvun tarkkailu, kun päivän työt oli tehty ja suihkupuhtaat hiukset kuivuivat kesäillan lämmössä.
Harakankello - Campanula patula

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia tulevana kesänä
  1. Runsaasti kesäkukkia ja mielellään vähän paremmin suunniteltuina, kuin menneenä kesänä.
  2. Vinkkivihkoon tallentuu talven aikana ihanuuksia, joita bongaan muiden blogeista ja joista monista taitaa tulla taas niitä "pitää saada" -hankintoja.
  3. Ehkä pari uutta isokokoista piharuukkua.
Norjanruusu - Rosa Hurdal

3 asiaa, joista unelmoin
  1. Aikaisesta keväästä ja runsaasta sipulikukkien kukinnasta.
  2. Lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä, jolloin sateet tulevat pääasiassa öisin ja aamulla nouseva aurinko jo kimaltaa akileijan lehdille jääneissä pisaroissa.
  3. Rauhallisista kahvihetkistä Ukkokullan kanssa pergolassa.
Kattomehitähti - Sempervivum tectorum

Tässä haasteessa tehtävänä on vastata kysymyksiin ja laittaa haaste kolmelle valitsemalleen blogille. 
Laitan tämän haasteen ensimmäiseksi kolmelle blogille, joista kaksi on tuoreimpia lukijoitani ja yksi jo pidempään mukana ollut eli haaste menee seuraaville:


Sanottakoon vielä, että haasteeseen vastaaminen on täysin vapaaehtoista, enkä todellakaan loukkaannu, ellei siihen halua ottaa osaa. 

PS.
Olipa muuten ihana katsella kesäisiä kukkakuvia. Sitä pitää harrastaa enemmänkin näin talviseen aikaan, niin mieli pysyy vireänä ja tietää, mitä ihanuuksia on taas odotettavissa.