Lauantaiaamuna ukkokulta kutsui minut ennen kahdeksaa katsomaan ulos makkarin ikkunasta. Siinä, ihan muutaman metrin päässä ikkunasta seisoi peura rauhassa napsimassa suuhunsa lumeen painuneita pajuangervoita. Hetken päästä se jatkoi matkaansa pikkupuutarhan ohi ja yli varaparkkipaikan tielle ja sieltä naapurin pihamaan kautta metsään.
Myöhemmin päivällä menin katsomaan, mistä suunnasta peura oli meidän pihalle tullut. Kolatulle käytävälle se oli jättänyt varsin sirot jäljet, jotka paikoin sekoittuivat meidän omiin jälkiimme.
Alapihan lumihangessa peuran sorkat olivat uponneet syvemmälle. Meidän pihalle se oli tullut metsiköstä, mutta siellä oli niin paljon kaikenlaisia jälkiä, etten pystynyt selvittämään, oliko se metsikköön tullut tien yli naapurin takaisesta suuresta metsästä vaiko järven suunnasta ohi runsaan omakotiasutuksen.
Peura oli pyörinyt puutarhassamme tutkimassa ympäriinsä ja mm. komeamaksaruohon se oli kaivanut esiin lumesta ja popsinut niiden kukintoja. Alapihalta eläin oli noussut olopihalle rinteestä aronioiden ja syreenien välistä, lintulaudan alta ja jatkanut siitä talon päädyn ohi matkaansa tien puolen makkarien ikkunoiden alle pysähtyen syömään pajuangervoita. Siinä me sen sitten näimme.
Lauantaina kävimme myös Espoossa juomassa isänpäiväkahvit vanhempieni luona. Vanhalla Turuntiellä Espoon puolella matka keskeytyi hetkeksi, kun tiellä seisoi peuranvasa ja sen emä hieman tien sivussa. Näytti, että kumpikin aikoo jatkaa matkaansa tien yli, mutta suuntasivat kuitenkin takaisin tulosuuntaansa jääden penkalle seisomaan. Varoitimme vastaantulevia autoja, jotka onneksi hidastivat vauhtia. Mutkan vuoksi tielle kenties palanneita peuroja olisi ollut todella vaikeaa ajoissa havaita ja väistää.
Edellisessä peurapostauksessani sain kommentteja, joiden mukaan peurat hyvän paikan löydettyään tapaavat palata sinne yhä uudelleen. Näillä nurkilla peuroja on runsaasti ja varsinkin maanteillä niitä on jo oppinut varomaan. Omassa pihassa peurat ovat vierailleet äärimmäisen harvoin, joten nämä tiuhaan sattuneet viime aikojen kohtaamiset herättävät luonnollisesti huolta. Kesäisissä kotiloissa on ihan riittävästi harmia. Yhtään peuralemmikkiä en pihaani haluaisi verottamaan istutuksiani.
Muutama päivä sitten saapui Kotipellolla - blogissa järjestetyn arvonnan voitto. Kiitos siitä Tannille. Tavallisesti minulla on jo tässä vaiheessa marraskuuta ollut selkeä visio, millaisen joulukortin aion askarrella. Tänä vuonna idea on ollut aika lailla hakusessa, mutta eilen taisin löytää joitakin vinkkejä kahlatessani Pinterestin kuvasatoa. Tannin arvontapalkinto myös auttoi eteenpäin ratkaisun löytämisessä.
Viikko alkaa jännittävissä tunnelmissa, sillä maanantaina menen vanhempieni kanssa kuulemaan isän muistitutkimusten tuloksia.
Mukavaa viikkoa kaikille!