Sivut

torstai 1. joulukuuta 2016

Virallista joulufiilistelyä

Ritarinkukka Rozetta

Marraskuu vaihtui vihdoin joulukuuksi. Tai vihdoin ja vihdoin. Aika tuntuu suorastaan lentävän ja tätä vauhtia ollaan keväässä ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Hyvä niin, sillä kesä on aina yhtä tervetullut. Vietetään tämä joulukausi kuitenkin ensin tästä alta pois.


Eilen olin Lohjan kirkossa erään pankin tarjoamassa joulukonsertissa. Oli kyllä komeaa kuunneltavaa. Sopraano Mari Palon ja tenori Ilkka Hämäläisen lisäksi konsertissa esiintyivät Lohjan kaupunginorkesterin ammattimuusikot johtajanaan kapellimestari Esa Heikkilä. Mari Palon ääni soi niin kauniisti, että sitä olisi kuunnellut mielellään ilman säestystäkin. 

Ritari Rozetta hieman eri valaistuksessa

Minä aina liikutun kaikenlaisen kauneuden edessä. Kauniit ja upeasti esitetyt joululaulut nostivat monia lapsuudenmuistoja mieleen ja niitä miettiessä liikutus vain syveni. Kotiin päästyäni katsoin nauhalta Master Chef Australia 2016 loppuhuipennuksen ja valmiiksi liikuttunut mieli vuodatti kyyneliä kuunnellessani tuomarien lämpimiä sanoja kolmella parhaalle kilpailijalle. Olkoon vain etukäteen käsikirjoitettua tositv:tä, mutta omassa kategoriassaan tämäkin kausi oli jälleen lämminhenkistä ja kivaa katseltavaa.


Joulumarkkinoiden kavalkaadi on alkanut ja tulevana viikonloppuna olisi ainakin Hvitträskin joulumyyjäiset upeassa vanhassa museomiljöössä. Sinne menen, jos vain suinkin ehdin, mikä on kylläkin hiukan epävarmaa.

Eilen ripustin perinteisen joulukalenterin eteisen seinälle. Ystäväni on tehnyt kalenterin meille 30 vuotta sitten ja joka joulu se on ollut esillä. Kuvaa ottaessa pussukoissa ei vielä olut mitään, mutta eilen laitoin sinne niinikään perinteen mukaisesti joulukarkkeja.


Toivotan kaikille oikein mukavaa viikonloppua. Älkää stressatko jouluvalmisteluiden kanssa. Joulu tulee ja menee, teki niin tai näin.