Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2016

Neljä kuvaa vuodesta

Kaunokainen 27.11.

Kivipellon Saila laittoi liikkeelle uuden, kivan haasteen, joka kuuluu näin:

Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.

Olopiha 17.1.2016
 
Sen lisäksi, että haasteet tuovat mukavaa vaihtelua postauksiin, ne herättävät huomaamaan, miten eri tavoin ja monenlaisista näkökulmista omaa puutarhaa voi katsella ja kuvata. Haasteista viisastuneena olen yhä enemmän pyrkinyt kuvaamaan yksittäisten kukkien lisäksi myös yleisnäkymiä. Tosin harvemmin niitä julkaisen, sillä koen olevani huono maisemakuvaaja. Yleisnäkymät ovat kuitenkin tärkeitä ihan jo puutarhan suunnittelun kannalta ja niiden avulla pääsee hyvin havainnoimaan omaa puutarhaa kokonaisuudessaan eri aikoina, niin vuodenaikoina kuin vuosien kuluessakin. Kukkapenkkien ja muiden yksittäisten osa-alueiden kuvaaminen on hyödyllistä uusia kasveja miettiessä ja etenkin, kun syksyllä pohtii, minne sipuleita istuttaisi. Keväisen paljaat kukkapenkit toimivat silloin erinomaisena osviittana, mihin väriloistoa olisi syytä lisätä.

Olopiha 12.5.2016

Etsiessäni kuvia tähän Sailan haasteeseen, jouduin jälleen kerran toteamaan oman rajoittuneisuuteni pihan kuvaamisessa. Kiitos siis Saila, että avasit silmäni. Yritän monipuolistaa tapojani tältäkin osin.


Olopiha 30.6.2015

Kuvittelin kuvanneeni tämänkin kohdan vähintään kerran kuukaudessa, mutta ilmeisesti niin ei ole. Siksi kesä- ja syyskuvat ovat viime vuodelta. Talvi- ja kevätkuvat sen sijaan tämänvuotisia. Kovin paljon tämä kohta pihasta ei viime aikoina ole muuttunut. Kasvivalikoima on jonkin verran laajentunut. Olen myllännyt pääasiassa alapihalla ja Pikkupuutarhassa, mutta kuluneen kesän aikana käänsin katseet olopihaan. Muutosmieli on siis viriämässä, joskin ideat vielä täysin hakusessa.


Olopiha 12.11.2015

Laitan tämän haasteen seuraaville:

Pirjolle Mökkipuutarhassa -blogiin
 Navettapiialle Navettapiian puuhamaa -blogiin
Annelille Pihakuiskaajan puutarha -blogiin
Saraheinälle Saran mökissä ja puutarhassa -blogiin

Muistattehan, ettei näihin haasteisiin vastaaminen ole millään tavoin pakollista. Niitä voi myöskin tallentaa sellaisia hetkiä varten, jolloin tekisi mieli jotain kirjoittaa, mutta pää on ihan tyhjä, eikä yksikään ihana kuva tuota uusia sanoja. Ja vaikka haasteet useimmiten on suunnattu tietyille blogeille, saa haasteen vapaasti napata kuka tahansa. Hyvää ja kivaa ei koskaan tule liikaa jaetuksi.

Olkaa siis hyvä kaikki joulukiireiset ja -kiireetömät!