Ihanat pojat saaristosta eli Saaripalstan Ransu ja Musti lähettivät minulle eli Betweenin komealle Juusolle Romppalan Mimman omatassuisesti kissamaiseksi muuttaman vuodenaikahaasteen. Haaste on alunperin Kivipellon Sailan liikkeelle lähettämä ja se kuuluu näin:
Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.
Paksusta turkista huolimatta rakastan lämmintä ja kuivaa, enkä siis ole laisinkaan talvikissa. Pienelläkin pakkasella tassuja palelee niin vietävästi, että niitä täytyy nostella kiivaaseen tahtiin. Silti en mitään tossuja käpäliini laita, vaikka mamma on kyllä joskus minulle ehdottanut, että hän voisi kutoa neljä pientä villasukkaa. Ihan vain minua varten. Mutta minä olen aito maatiaisKISSA, enkä mikään lemmikkipuudeli. Ei siis mitään ihmisten härpäkkeitä peittämään pehmeän nahkaisia polkuanturoitani.
 |
| Joulurekvisiittaa, ei todellakaan Juuson tassujen lämmikkeeksi |
On meillä sisävessakin, jota käytin nuorena ahkerasti. Nykyisin minusta on paljon mukavampi käyskennellä hitaaseen tahtiin ympäri pihaa ja metsikköä ja siksi ulkoilu talvellakin kuuluu päivittäiseen ohjelmaani. Silloin pääsee rauhassa haistelemaan muiden kissojen jättämiä merkkauksia ja välillä voin vähän terottaa kynsiä puunrunkoja vasten. Ehkä hiukan spurttailla niiden rungoillakin.
Mamman palatessa joltain koko päivän reissultaan, odotan yleensä kodinhoitohuoneessa tai keittiön ikkunalaudalla ulos pääsyä. Vaikka minulla ei kovaa hätää olisikaan, olen sen näköinen, kuin kupla olisi jo otsassa. Joskus kyllästyn jalat ristissä odottamaan ja kipaisen hiekkalaatikolla. Mutta vain äärimmäisen harvoin, sillä minun ulkoiluttamiseni olkoon isäntäväen tärkein tehtävä.
Kevään tullen viihdyn talvea paremmin pihamaalla. Ellei sada ja tuule. Tuulessa laitan korvat luimuun ja etsiydyn suojaisaan paikkaan. Kova tuuli aiheuttaa aina ihmeellisiä ääniä, joista en yhtään tykkää. Sade häiritsee minua toisinaan ja toisinaan sitten ei laisinkaan. Jos löydän jonkin mielenkiintoisen vainun, ei sateella ole mitään merkitystä.
Kesällä vietän pihassa paljon aikaa. Mieluummin tietenkin siellä, missä mammakin. Jos mamma touhuaa jotain alapihalla, istun portaiden yläpäässä ja naukumalla käsken hakemaan oitis minutkin mukaan hommiin. Mielellään kömmin johonkin varjoisaan paikkaan ja nukun siellä tyytyväisenä. Kunhan ensin olen haistellut minttupuskani ja tarkastanut mahdolliset hiiri- ja myyräapajat.
Syksy on yhtä mukavaa aikaa kuin kesäkin. Silloin tosin on paljon uusia elementtejä, jotka minua vuodesta toiseen ihmetyttävät. Esimerkiksi maahan pudonneet puun lehdet olopihalla täytyy joskus tassulla varovasti taputtaen todeta vaarattomiksi ennen, kuin niiden ohitse voi kävellä. Tiedänhän minä, ettei niistä mitään uhkaa muhkealle kissalle ole, mutta kunnon kissan kuuluu järjestää aika ajoin talonväelle uutta ihmeteltävää ja muille kerrottavaa.
Johan tässä tätä jaarittelua riittää ja voinkin mennä jatkamaan lokoisia pötköttelyjä olohuoneen sohvalle. Ai niin, ennen lopettamista piti sanomani, että tämä kissamainen haaste lähtee seuraaville kivoille kissoille:
Maijalle ja Penalle Jonninjoutavaa ja kaikkea siltä väliltä -blogiin
Almalle, Iinekselle, Otolle, Jalolle - siis kaikille kissoille Päivänpesän elämää -blogiin
Nerolle Autuas olo -blogiin
Muruselle Oravan kesäpesä -blogiin
Miau, kissamaista jatkoa toivottaen,
Juuso