Sivut

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Ihmeellistä ja ihanaa

Kirjoapteekkarinruusu - Rosa gallica 'Rosa Mundi'

Nautin suunnattomasti puutarhassa käyskentelystä ja kukkien katselemisesta. Saan aikaa kulumaan vaikka kuinka paljon pelkästään kiertämällä kukkapenkkien lomassa. Toisinaan kamera on mukana, mutta usein lähden toimittamaan jotain asiaa ja sille tielle jään. Ihan huomaamatta nyppään rikkaruohon sieltä, toisen täältä, asettelen kaatuneita kasveja toistensa lomaan tukea etsimään ja siirtelen lehtiä nähdäkseni mahdollisia nuppuja. Siirryn penkiltä toiselle, palaan takaisin huomatessani jotain kiinnostavaa ja kierrän samaa penkkiä useampaankin kertaan.

Nuput saattavat avautua yhdessä yössä ja kaikenlaisia muutoksia tapahtuu niin nopeasti, että kahden päivän kiertämättömyys puutarhassa tuo esiin ihan uudenlaisia löytöjä joka kerran.

Kirjoapteekkarinruusu - Rosa gallica 'Rosa Mundi'

Sen lisäksi, että jaksan taivastella samaa kasvia joka kierroksella, huomiota herättää monet luonnon tarjoamat erikoisuudet. En vaan lakkaa ihmettelemästä keväisin kirjopikarililjan shakkiruutukuviota, enkä myöskään näin heinäkuisena kesäpäivänä kirjoapteekkarinruusun karkkimaisen ihanaa kaksiväristä kukintoa. 

Daalia

Ihmeellistä on myös monien daalioiden tapa kehittää jopa samaan kukkavarteen kaksi erilaista kukkaa. Väri on toki usein sama, mutta muoto vaihtelee välillä paljonkin. Yleensä toinen on enemmän kerrottu, kuin toinen.


Toisinaan saman daalian erilaiset kukat ovat eri kukkavarsissa, kuten tässä vaaleanpunaisessa daaliassa. Ruukussa on yksi ainut juurakko ja siitä pukkaa näinkin erilaisia kukkia.
 
Daalia

Sama ilmiö toistuu myös punaisessa daaliassa. Osa kukista on pallomaisia ja osassa taasen on keltainen keskusta, kuten alakuvassa.
 
Daalia

Samettikkka - Tagetes patula 'Jolly Jester'

Entäs sitten samettikukat. Kuvan Jolly Jesterissä kuviointi on varsin hauska. Jostain kumman syystä ainutkaan isosamettikukka Vanilla ei selviytynyt pihamaalle saakka. Sen sijaan hyvin ruipeloina kasvunsa aloittaneet Jolly Jesterit laittavat nyt parastaan. Vaikka tämän kukan väri ei ihan minulle mieluisinta edustakaan, annan näille Jollyille mahdollisuuden ihan pelkästään siitä ilosta, että ovat niin sinnikkäitä ja erikoisia.

Omena Punakaneli

Omenasatoa tutkiessani törmäsin moiseen asetelmaan Punakanelissa. Luulin Ukkokullan virittäneen minulle yllätyksen, mutta kyllä tuo omena ihan oikeasti ja aidosti kasvaa muutaman sentin korkuisen, ylöspäin suuntautuvan lehdettömän oksatapin päässä. Ei ole liimaamalla eikä muullakaan vippaskonstilla siihen asettu. Omituinen "napakin" sojottaa ylöspäin. Ei siis todellakaan kanta, kuten ensinäkemältä voisi kuvitella.

Pisamakello - Campanula punctata

Toissa syksynä ystäväni toi innoissaan minulle purkissa kasvin, jota väitti kiinanlaikkuköynnökseksi. Olimme köynnöstä erään talon pihassa ihailleet ja ystäväni oli sitten kaivanut kyseisen talon aidan läheisyydestä pieniä taimia, joiden ajatteli olevan kiinanlaikkuköynnöstä. Istutin "köynnöksen" yläpihan puutarhaportin kupeeseen ja viime keväänä aloin ihmettelemään, että onpa outo köynnös. Kasvi osoittautui pisamakelloksi ja siirsin sen sitten alapihan Ovaalipenkkiin. Viime kesänä kasvi teki muutaman kellomaisen kukinnon. Nyt koko puska on täynnä kukkia ja nuppuja. Jännästi tässäkin kasvissa on kahdenvärisiä kelloja samassa puskassa. Toiset valkoisia ja toiset tuollaisia liloja.

Rosa 'Lumo'

Pensasruusuni Lumo on vielä aika pieni ja siihen tuli vain muutamia nuppuja. Meinasi mennä Lumon kukinta kokonaan ohi, mutta onneksi muistin sunnuntaina käydä katsomassa, olisivatko nuput jo auenneet. Olivat, ja osa jo kuihtuneitakin. Kaksi kaunokaista sentään oli vierekkäin avoinna, joskin toinen jo viittä vaille lähdössä. Vaaleanpunaista ja valkoista. Eivät siis identtiset kaksoset, mutta nättejä kumpainenkin.

Valamonruusu - Rosa francofurtana 'Splendens'

Kumpi lienee toisestaan oppia ottanut, Lumo vaiko Valamo, mutta myös Valamonruusussa kukat ovat intoutuneet kasvamaan vierekkäin ja tässä myös päällekkäin. Valamonruusussa on ollut niin paljon kukkia, että ehkä nämä kaksi ovat käyneet kilpasille, kumpi näkyy korkeammalle.

Koristemansikka - Fragaria x roxea 'Pink panda'

Auringon ihanat -blogin Inkalta saatu koristemansikka on aika hauska veijari. Mansikan tapaan se tunkee lonkeroitaan pitkin kukkapenkkiä ja kukkii pienillä vaaleanpunaisilla kukilla milloin missäkin. Silti en koe sitä mitenkään rasittavaksi nurkanvaltaajaksi, sillä rönsyt on helppo napata pois ja laittaa vaikka kasvamaan jakotaimeksi. Nyt Pink panda on kehittänyt pari pientä mansikkaakin. Vähän isompi, kuin tavallinen ahomansikka. En maistanut. Jätin linnuille, josko sitten tönkisivät vähän vähemmän kukkapenkkejäni.

Tarhakellokärhö - Clematis integrifolia 'Aljonushka'

Tarhakellokärhö Aljonushka aloitti kukinnan vauhdilla. Kasvi on kuin korkeaksi ja kapeaksi kasvava pensas. Olen laittanut Aljonushkan ympärille kaksi puoliympyrän muotoista metallitukea, joiden välissä se pysyy hyvin pystyssä. Näyttää, kuin kukkien koko olisi viime vuodesta kasvanut. Vai onko vain innostunut kärhön tyveen toukokuussa piilottamistani kanankakkarakeista. Naapurit suokoot minulle anteeksi. En todellakaan tähtää heidän touhujaan kamerallani, vaan kerta toisensa jälkeen yritän ikuistaa ihanaisen Aljonushkani kukintaa.

Ketoneilikka - Dianthus deltoides

Ihanuuksia riittää, mutta jätetään jotain seuraavaankin kertaan. Mukavia kesäpäiviä teille kaikille. Muistakaa ihailla omia kaunokaisianne!