Valonrakkautta

Kuka tykkää kesästä, kuka talvesta. Joku toinen viihtyy koleassa, toinen kaipaa aina lämmintä ja kolmannelle kelpaa mikä vaan. Seuraavaksi meinasin sanoa, että varmasti kaikki kaipaavat valoa, mutta luultavasti niitä mieluummin pimeästä nauttiviakin on. Itse pidän valosta niin sisällä kuin ulkonakin. Näin helmikuun kääntyessä lopulleen valon lisääntymisen ulkona jo huomaa selkeästi. Aamuvarhaisella ei pitkään tarvitse päivän valkenemista odottaa ja arki-iltanakin ehtii pihalla pyöriä ilman taskulamppua.

 
Monia asioita tulee pidettyä itsestäänselvyytenä. Valoakin. Varsinkin silloin, kun siitä ei ole puutetta. Runsaan kuukauden päästä tulee vuosi siitä, kun kunta kaatoi tonttiamme kahdelta sivulta ympäröivän metsikön tierempan alkajaisiksi.

Ei kulu päivääkään, ettenkö iloitsisi pihallemme ja kotimme huoneisiin tulvivasta valosta. Siitä valosta, josta saatoin vain unelmoida metsän ollessa paikallaan. Istun usein pitkäänkin olohuoneen sohvalla ja vain katselen ikkunasta näkyvää taivaanrantaa, pilvien kulkua taivaalla ja laskevan auringon maalaamia akvarellisävyjä pilvissä. Mahtaako niiden katselemiseen koskaan kyllästyä? En usko.

Puutarhan nukkuessa lumen alla talviuntaan, on aikaa miettiä syntyjä syviä ja pohtia monenmoisia ajatuksia. Vaikka siinä sohvalla taivaanrantaa katsellessaan. Sunnuntaista auringonvaloa ihaillessani totesin, että yhä on tuoreessa muistissa kesät talvet pihaamme leimannut varjoisuus ja ajoittain vallitseva suoranainen pimeys. 

Kaivoin arkistosta vuoden takaisia kuvia nähdäkseni, millainen vaikutus metsällä oli näin talviaikaan. Aurinkoisia talvipihakuvia en lähivuosilta löytänyt. Aurinko on varmasti muinakin talvina paistanut, vaan ei kovin tehokkaasti meidän pihalle. 

Olopiha 23.2.2017 klo 12.27

Olopihan taustalla näkyy sankka puusto. Isojen kuusten joukossa kasvoi runsaasti leppiä, jotka aikaa myöten lahosivat pystyyn ja kaatuilivat konkeloiksi toisia puisia vasten. Metsikkö ei ollut kovin suuri ja naapuritalot ovat aivan sen takana. Metsikössä kulki polkuja ristiin rastiin ja niitä pitkin oli suosittua oikaista kahden tien välillä. Alueen lapset leikkivät metsässä ja se oli myös Juusolle mieluinen tutkimis- ja nuuskimispaikka. Puut antoivat myös meille näkö- ja tuulisuojaa.

Olopiha 18.2.2018 klo 15.50

Metsä meni ja näkymä naapureihin aukeni. Metsän tilalle, meidän ja naapureiden väliin tulee valaistu hiekkapintainen kulkureitti alapihan taakse rakennettavalle korttelipallokentälle ja leikkipaikalle. Pieni pallokenttä paikalla oli jo meidän muuttaessa ja siellä omatkin muksut oppivat mm. ajamaan pyörällä. Nykyisin sen enempää pikkulapsia kuin koululaisiakaan ei meidän alueella kovin paljon ole, joten siinä mielessä pallokenttä tulee vähän jälkijunassa. Mutta onhan se valmiina tuleville lapsiperheille, kun eläköityvä väki aikanaan myy talonsa.

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 23.2.2017

Kunnan metsikkö kaartui tonttimme toiselle sivulle, alapihan taakse. Vielä muutama vuosi sitten toimme veneen omalle tontille talvisäilytykseen läheisen kujan kautta (kuvan vasemmassa yläkulmassa, ei kylläkään näy). Hämmästyttävän nopeasti luonto ottaa omansa ja pajut ja muut kasvit kasvavat, kun kukaan ei enää niiden kasvualueilla kulje. Tuonne, puiden tilalle rakentuu tulevan kesän lopulla pallokenttä. 

Alapiha portaiden yläpäästä kuvattuna 18.2.2018

Alapihankin taakse avautui näkymä naapuritaloihin, joista moni on ollut olemassa saman ajan kuin oma talomme. Puiden kaatamisen jälkeen alapihan takainen alue on ollut työmaavarikkona. Välillä siellä on ollut melkoinen melske, kun rekat ovat tuoneet soraa ja muita maa-aineksia, joita sitten kuormattiin toisiin ajoneuvoihin vietäviksi putkikaivantoihin ja tierakennelmiin. Siellä on monenmoisia putkia ja kaivureiden vaihtokauhoja sekä työmiesten taukokoppi. Melua ja pölyä on riittänyt aamuvarhaisesta välillä pitkälle iltaan.

Puistopääty 23.2.2017

  
Talon päätyyn olen kerännyt varjon ja puolivarjon kasveja, metsäpuutarhaksi paikkaa olen kutsunut. Valon ja lämmön määrä on metsän kaatumisen jälkeen muuttunut melkoisesti, joten saapi nähdä, kuinka metsäpuutarhalleni käy.

Puistopääty 18.2.2018

Mikäli vanhat kasvit eivät enää paljosta valosta tykkää, en niitä ala suremaan. Mieluummin olen ilman metsäpuutarhaa, kuin että koko puutarha olisi pelkkää metsäpuutarhaa. Yksi iso ongelma metsikön kaatumisesta tuli ja se on haapojen runsas vesominen. Taimia putkahtelee sieltä täältä ja niiden kasvuvauhti on aika hurjaa. Niiden juuret ulottuvat varmasti Kiinaan saakka ja kunnan puolelta ne luikertelevat meillekin. Ihan mahdotonta kaivaa juuria valmiiksi rakennetuilta alueilta. On vain käytävä väsytystaistelua niiden kanssa ja katkottava sen, minkä ehtii ja esiin saa.

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 23.2.2017

Tämän kuvan katsominen ja vertaaminen alla olevaan kuvaan tuottaa eniten iloisia tuntemuksia. Kuinka inhosinkaan tuota sankkaa ja huonokuntoista puustoa ja sen tuomaa pimeää koleutta aivan tontin kupeessa. Etupihalle ei aurinko paistanut milloinkaan. Kaikki kasvava vääntyi vähitellen kasvamaan vinoon valoa etsiessään. Eikä tuolla reunalla mikään tahtonut viihtyäkään.  

Osa tonttimme päädyssä olevista puista oli tarkoitus jättää. Kunnan puutarhurin mukaan sankassa metsässä liian lähellä toisiaan kasvaneina ne olivat kuitenkin niin huonokuntoisia, että voimakkaasti harvennettuina muodostivat kaatumisvaaran myrskyisinä päivinä. Näin koko alueen puut laitettiin nurin. Oli siellä joukossa muutama kaunis mänty ja jokusen muunkin puun olisi mielestäni voinut jättää, mutta ei siinä asukkaita kuunneltu. 

Tuolle alueelle ei ole tehty minkäänlaista maisemointisuunnitelmaa, koska sen ajateltiin jäävän enemmän luonnontilaiseksi. Nyt paikka on parturoitu paljaaksi ja maapohja rikottu raskailla ajoneuvoilla. Pian se on pelkkää lepikkoa, vatukkoa ja horsmakasvustoa, mikä ei ehkä ole kovin fiinin näköistä alueen toisen reunaan siistittävän ja rakennettavan ilmeen rinnalla.  

Sisäänkäynnistä puistopäätyyn 18.2.2018

Oli se vaan huiman hieno kokemus viime kesänä istua illalla keittiössä ja katsella laskevien auringonsäteiden leikkiä verhoissa ja pöydän pinnalla. Kokemus, jota en ollut kuvitellut enää tässä talossa näkevänikään. Niin monta kertaa kunta on tierempan aloittamista siirtänyt ja rahat jonnekin muuhun kohteeseen käyttänyt, että toivo alueen uudistuksista oli jo hiipunut. Talvitauon jälkeen tieremppa jatkuu huhtikuussa ja silloin se siirtyy meidän kotitielle. Melu ja pöly tulee varmasti ajoittain hiertämään hermoja, mutta se on ohimenevää.

Linnunjäljet lumella

Kaikki uudistukset tuovat mukanaan hyviä ja huonoja asioita. Mikään toimenpide ei miellytä kaikkia. Varmasti itsekin tulen kerran jos toisenkin manaamaan jotain tähän metsän kaatumiseen ja alueen teiden kohentumiseen liittyvää asiaa. Siitä huolimatta uskallan väittää, että pelkästään valon määrän lisääntyminen pihallamme on asia, joka saa mahdolliset haitat tuntumaan pikkuseikoilta.