Sivut

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Juuso 17 v


Siitähän on vain hetki, kun tulit pahvilaatikossa maaseudun hevostallilta luoksemme. Tulit ja jäit. Valloitit meidät ja veit sydämemme. Huomaamatta aikaa on hurahtanut 17 vuotta. Sinulla on ollut hyvä elämä, oikeat kissanpäivät. Olet tarjonnut meille valtavasti iloa, mutta toki välillä olet saanut ärräpäitäkin lentämään. Kanssasi on ollut helppo olla ja elää.

Tänään täytät 17 vuotta. Ihmisen iässä se on noin 83 vuotta. Olet siis aikamoinen papparainen. Korkea ikä näkyy sinussa selkeästi, eikä kovin positiivisessa mielessä. Jaloissa on nivelvaivoja, mikä näkyy etenkin makuulle asettuessa. Silti liikut edelleen ketterästi ja hyppäät korkeallekin. Nukut paljon, etkä enää viihdy ulkona. Tänä keväänä sinua on käytetty useamman kerran eläinlääkärissä. Sinulla todettiin vanheneville kissoille aika yleinen munuaisten vajaatoiminta, jota hoidetaan nyt mm. erikoisruokavaliolla.  Sairaus on etenevä ja parantumaton.

Tiedämme, ettet ole enää terve. Tiedämme, ettei meillä ole enää paljon yhteistä aikaa. Päätös yhteisen taipaleemme päättymisestä on lähellä, mutta ei tänään. Nyt on syntymäpäiväsi ja saat meiltä tavallisten rapsutusten ja hellyyden lisäksi runsaasti ylimääräisiä huomionosoituksia.

Onnea ihana kissamme Juuso, onnea!

Et voi omistaa kissaa;
saat vain etuoikeuden
olla mukana kissan elämässä.
- Beryl Reid -