Sivut

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Kastelemisen lomassa

Pelargonia Inspire Pink

Sunnuntaiaamuna taivas oli pilvessä, mikä ei sinänsä huolestuttanut. Päivästä oli luvattu sopivan kesäistä ja toisaalta sade ei yhtään harmittaisi. Kun tierempan vuoksi koko meidän tienoo on arkisin pölystä harmaana, ajattelin auringon ilmestymistä odotellessa pestä pari koneellista pyykkiä. Tuulessa ne kuivuisivat ulkona nopeasti.

Pesukoneen pyöriessä istuin työhuoneen pöydän ääreen ja keksin ryhtyä hävitettäviä papereita silppuamaan. Vähintäänkin sellaiset, joissa on henkilötunnuksia tai muuta tietosuojaa kaipaavia merkintöjä, olen jo vuosien ajan silpunnut säännöllisesti. Edellinen paperisilppuri hajosi ja uudempi versio laitetaan suoraan roskakorin päälle. Se on kotikäyttöön ihan näppärä, mutta jumittuu helposti. Ohuen arkkipinon jälkeen se kaipaa hetken lepoa ja viilennystä. Niinpä pieneksi sivujuonteeksi ajattelemani silppuamisoperaatio venyi tuntien mittaiseksi ja jokunen höyrypilvi päästäkin nousi, kun yhteistyö silppurin kanssa ei sujunut toiveiden mukaisesti. 

Pelargonia, jonka nimi kadoksissa

Koneellinen pyykkiä pyöri puhtaaksi ja kävin ne ripustamassa narulle. Laitoin toisen koneellisen pyörimään ja palasin jatkamaan takkuavaa yhteistyötä paperisilppurin kanssa. Olin jo ripustanut toisenkin koneellisen pyykkiä narulle, kun paperisilppurin lepotaukoa odotellessa havahduin outoon ääneen. Ikkunaan ropisi sadepisaroita. Jippii! Olin löytänyt keinon saada sadetta. Ei tarvitse mennä tasajalkaa tanssimaan pihamaalle, ei nakuna eikä puettuna. Kunhan vie koneellisen tai pari vastapestyä pyykkiä narulle kuivumaan. Johan alkaa satamaan.

Begonia

Lyhyensorttiseksi jäi riemuni, sillä sadepisaroita ei tullut edes sen vertaa, että pation puulattia olisi kastunut. Ilman muuta ryntäsin pihamaalle viikkaamaan narulta pois kuivaksi ehtinyttä pyykkiä. Tehokkaasti pinnistelemällä saatoin aistia hivenen kesäisen sateen tuoksua ja tunnelmaa. Jollei pian tule lisää sadetta, ehdin varmaan senkin kokemuksen jo unohtaa.

 
Päivänpesän elämää -blogin Katja totesi postauksessaan 9.6., että  "puutarha saa kuivua rauhassa". Samoin ajattelen minä, sillä muita vaihtoehtoja ei oikein taida edes olla. Olen lukenut parikin artikkelia siitä, miten valtavan paljon vettä tällaisen kuivuusjakson jälkeen kasveille pitäisi antaa, jotta siitä olisi merkittävää hyötyä. Meillä on mahdollisuus käyttää kasteluun porakaivon vettä. Se on syvä, eikä ole koskaan kuivunut. Vaan mistä tiedän, kuinka niukasti sielläkin vettä enää on jäljellä? 

Tämä alkukesä - toivottavasti vain alkukesä - jäänee muistoihimme ennätyskuivana. Puutarhassani kasvaa nyt etupäässä lilliputtikukkia. Jaloangervot ovat kymmensenttisiä, kaljun näköisiä ja niiden lehdet käpristyneitä. Purppurapunalatvat samoin, eikä syysleimutkaan paljon enempää korkeutta ole saaneet. Jalopähkämö, joka yleensä on roteva ja voimakaskasvuinen, nuokkuu sekin apeana ja etäällä toinen toisistaan. Aukkopaikkoja on runsaasti, mikä johtunee sekä nousematta jääneistä kasveista että pintaan nousseiden minimaalisesta koosta. 

Isosamettikukka Vanilla F1 - Tagetes erecta

Muutaman viileän päivän ja kylmän yön jälkeen kesäiset säät ovat palanneet. Ei helteitä, vaan ihan normaalia parinkympin aurinkoisuutta. No, välillä taivas on aika pilvinenkin. Kun tuulta näyttää riittävän päivä toisensa jälkeen, saa yläpihan ruukkukukille kantaa vettä säännöllisen tiheästi. 

Pergolan kukkalaatikoissa, itse kasvatetuista pelaguista otetut pistokkaat ovat ehtineet murkkuikäisiksi ja pukkaavat ahkerasti nuppuja. Amppeleissa horjuvat useamman vuoden kellarissa mukuloina talvehtineet begoniat ja leikkimökin edustalla kukkivat isosamettikukka Vanillat. Talon seinustan isoissa ruukuissa on daalioita, jotka vasta nyt näyttävät pääsevän kasvun vauhtiin. Lukinliljoissakin on jo nuppuja. Vaikka tänä vuonna olen istuttanut muutamaan kukkalaatikkoon vain joitakin miljoonakelloja ja poutapilveä, riittää kasteltavaa usean kannullisen verran.

Sormustinkukka - Digitalis purpurea

Viime kesä oli sormustinkukkien juhlaa. Ajattelin, että tänä kesänä niiden esiintyminen olisi vähäisempää, vaan taisin olla väärässä. Siellä täällä sormustinkukkia taas nousee ja nuputkin niissä jo on. Varrella on mittaa aiempaa vähemmän, mutta vielähän nuo ehtivät venyä.

Rhododrendon

Vaikka kuivuutta joka postauksessa valitan ja ruikutan, nautin silti puutarhasta ja kaikesta kauniista täysillä. Iloitsen kukkijoista ja erityisesti niistä, jotka olosuhteiden ankaruudesta huolimatta nostavat päätään ja pyrkivät eteenpäin. Rhodotkin, joita kevätahava kuritti ja sai niiden olomuodon kovin ruskeaksi ja vähemmän kauniiksi, työntävät innokkaasti latvuksistaan uusia lehtiruusukkeita. Moisesta optimistisuudesta voisin ottaa mallia.

Harjaneilikka - Dianthus barbatus

Monia itse siemenestä kasvattamiani vahdin ehkä muita tarkemmin, sillä epäusko niiden elämän jatkuvuudesta on suuri. Kaikki ovat kehuneet harjaneilikkaa helpoksi ja leviäväksi kukaksi, mutta minulla meni pitkä tovi saada se siemenestä kasvamaan ja vihdoin myös kukkimaan. Tällaisten työtä vaatineiden kukkien ilmestyminen kuivuuden keskelle tuottaa ylimääräisiä ilontunteita ja palkitsee monin verroin kaiken mahdollisen ahertamisen.
 
Ahomansikka - Fragaria vesca

Ensimmäiset ahomansikat ovat kypsyneet ja naposteltukin. Uutisissa sanottiin mansikkasadonkin kypsyvän siten, että juhannusviikolla päästään niitä jo syömään. Mansikasta tulee pienikokoisempi, mutta makeampi. Satokausi jää lyhyeksi. Niinpä lähipäivinä on analysoitava pakastinten sisältö ja huolehdittava, että uudelle sadolle on riittävästi tilaa.

Tiikerililja - Lilium Sweet surrender

Aikainen ja runsas kukinta on luonut pienen pelon, ettei loppukesäksi jää mitään kukkivaa. Kyllä niitä riittää, ei huolta. Kukkia odotellessa voi nautiskella ihailemalla nuppuja. Sekin on kivaa.

Mukavaa viikkoa kaikille!